sunnuntai 31. elokuuta 2008

31.08.2008

Tourneelta...

Olemme nyt olleet muutaman päivän kiertueella.
Lähdimme perjantaina aamupäivällä kohti Lievestuoretta, jossa oli jo perjantai-iltana ensimmäinen kokous. Opetin Kukninkaallisesta ajattelutavasta. Kokous oli mahtava! Saimme nähdä, kuinka Herra vahvisti monia. Eräs nainen täyttyi Pyhällä Hengellä ja sai kielet. Ihmiset kokivat voimallisesti Pyhän Hengen läsnäolon ja saimme totisesti nauttia Herran kirkkauden läsnäolosta.

Lauantaina opetin Kuninkaallisesta hallintavallasta. Ja taas voimallisia vapautumisia.
Sain myös julistaa profetian, joka minulle annettiin ennen lähtöä puhuttavaksi eri paikkakunnilla. Uskon, että Jumala tulee tekemään suuria Lievestuoreella.

Lievestuoreelta jatkoimma matkaa Pieksänmäelle, josta siis tätä blogia kirjoitan.
Olin aamulla 39,7 asteen kuumeessa. Olin jo ollut pari päivää, mutta nyt kuume oli jo niin korkea, että lähdimme mieheni kanssa käymään lääkärissä. Sain antibiootit ja yskänlääkettä.

Herra oli niin ihmeellinen, että sain tutustua Lievestuoreella erääseen naiseen, joka tunnustautui ylistäjäksi. Hän tuli palvelemaan meidän kanssamme. Tämä oli Jumalan antama rukousvastaus, koska minun ääneni oli käheä ja olin rukoillut perjantaina, että Herra lähettäisi ylistäjän avuksi. Tämä nainen tuli mukaamme myös tänne Pieksämäelle. Herran lähettämä ylistäjä ja rukousvastaus! Tämä yhteys tulee jatkossa säilymään ja sitä pidetään yllä.

Täällä opetin seitsemästä paikasta, jossa Jeesus vuodatti verensä. Avasin Jeesuksen verenvuodatusta ilmestyksen näköpiiristä ja mistä kaikesta meidät on oikeasti pelastettu, parannettu ja vapautettu.

Rukoilimme myös sairaiden puolesta. Herra on tosi ihana! Uskon, että Herra muuttaa myös Pieksämäen hengellistä ilmapiiriä näiden elävien, palavien kristittyjen kautta.
Saimme olla ensimmäiset puhujavieraat tässä uudessa paikassa. Saimme myös rukoilla menestystä. Kylvimme myös kymmenykset tähän seurakuntaan eli annoimme ensihedelmän ja siunasimme sen! Herra tekee uutta ja uudistaa vanhaa!!

Huomenna meillä on vapaapäivä ja iltapäivällä jatkamme matkaa Iisalmeen, jossa siis pidämme 2x2päivän kokoussarjat. Rukoilethan, että taivas on auki, ihmeet, merkit, parantumiset sekä voimalliset teot purkautuvat esiin taivaallisista.

Jeesuksen nimessä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti