sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Muista pyhittää lepopäivä...


Muista pyhittää lepopäivä... 2 Moos 20:8

Olen Thaimaan matkamme jälkeen tehnyt paljon töitä ja pitkää päivää. Pidin matkan jälkeisen maanantain vapaata ja tein töitä seuraavan lauantain, jotta sain kaikki asiakkaani hoidettua "ennen ja jälkeen"...

Ajattelin viime torstaina, että enää perjantai ja sitten on vapaata. Se oli ensimmäinen kerta kun ajattelin niin. Huomasin, että isin ja äidin saattohoito ja kuolema, kaikki hautajaisjärjestelyt ja muut kuolemaan ja perukirjoituksiin yms. liittyvät järjestelyt, remonttimme, työ, huoli lapsista ym. sai minut väsyneeksi. Häämatkallamme/lomallamme nukuin yhdet tai kahdet päikkärit, joten loma tuli ajankohdallisesti erinomaiseen paikkaan.

Olen nauttinut tänä viikonlopuna siitä, että olen saanut tehdä ihan perinteisiä kotihommia, laittaa ruokaa, siivota, pestä pyykkiä jne.

Aikaa on myös kulunut vanhojen valokuvien hävittämiseen ja osan säilyttämiseen. Löysin paljon kuvia lapsuudestani.

Perheemme oli hyvin yhtenäinen. Teimme kaikki yhdessä, jopa silloin kun olin jo naimisissa ja perheellinen, olimme paljon tekemisissä vanhempieni kanssa. Isän kanssa soittelimme viikottain. Läheisyys ja avoimmuus oli perheessämme tärkeää.

Isin ja äidin kuoleman jälkeen olen purkanut elämääni ja varsinkin tänään kun istuin olohuoneen lattialla, siivosin ja järkkäilin tavaroita uudelleen paikoilleen ja lajittelin valokuvia (vesivaurion ja sen korjaamisen jälkeen), Herra palautti mieleeni asioita lapsuudestani. Kävin läpi kaikki isin ja äidin valokuvat, joista säästin osan - ne tärkeimmät. Loput laiton Arille poltettavaksi. Muisto äidistä ja isistä on sydämessäni ja vain harvat kokemukset valokuvissa.

Osan valokuvista lajittelin tädeilleni ja serkkupojalleni. Mietiskelin myös, mitä äidin tavaroita äiti haluaisi minun lähettävän sisaruksilleen.

Pyysin Herraa tuomaan mieleeni lisää muistoja, jotta pääsen surun yli. En halua ylläpitää surua vaan päästää siitä irti.

Olen myös nähnyt vanhemmistani unia. Sekä hengellisesti merkittäviä, että minua koskevia "heittäytymisiä". Olen kiitollinen jokaisesta unesta, jonka voin käsitellä ja ymmärtää, saattaakseni surutyön päätökseen.

Mieleeni putkahti kolmas käsky... Muista pyhittää lepopäivä!

Herra on antanut minulle lepopäiviä, jotta saisin käsiteltyä nämä kuolemaan ja suruun liittyvät asiat. Vaikka välillä kaipaankin "Jumalan radalle", on minun odotettava. Kutsu kansakuntiin odottaa...

Nyt on lepopäivä... Nyt pyhitetään se!

Tehdään se, mitä Herra pyytää, vaikka se olisi elämästä, ajatuksista, työstä, kaikkinaisesta puuhastelusta sekä palvelutyöstä lepäämistä!

Jeesuksen nimessä!

tiistai 9. helmikuuta 2010

Hajatelmia...


Meillä on vielä muutama päivä aikaa nauttia lämpimästä säästä täällä Thaimaassa.

Tänään tapahtui hassu juttu kun menimme illalliselle.

Olemme pyrkineet siihen, että kävisimme joka ilta eri ravintolassa. Meille on kyllä muodostunut jo parikin suosikkia. Yleensä niissä on ollut hyvä ruoka ja aivan ihana vastaanotto. Mutta sitten on jäänyt mieleen erityisesti eileniltainen ruokapaikka.

Olimme saaneet kaupasta 20% alennuskupongin ravintolaan, johon eilen sitten menimme.
Meidät ohjattiin pöytään keskelle ravintolaa. Juuri kun olimme istuutumassa, tuli paikalle toinen tarjoilija, joka alkoi pöytään ohjanneen tarjoilijan kanssa kinaamaan onko pöytä vapaa vai ei. Meidän käskettiin lähteä pöydästä ja juuri kun olimme lähtemässä, sanoi pöytään ohjaaja, että ei kun pöytä on teille, joten jäimmekin sitten pöytään.

Tarjoilijamme oli juuri "se toinen" joka sanoi, ettemme voi siihen jäädä (minä en ymmärtänyt thaikieltä, mutta ymmärsin asian poukkoilusta ja apinaenglannista). Tämä tarjoilija ei hymyillyt kertaakaan koko illan aikana. Hän oli erittäin töykeä ja koppavan oloinen. Piti suuta mutrussa eikä katsonut silmiin. Tempoi tavaroita pöydästä jne.
Mieleeni nousi ajatus, että heillä oli todella hieno ravintola, mutta huono yhteishenki ja jokin hierarkia, joka ei miellyttänyt kaikkia tarjoilijoita. Puitteet olivat upeat, tyylikäs ja trendikäs sisustus, tarjoilijoilla hienot "viimeisen päälle" vaatteet, kaikki kuin samasta "mallityttö-muotista" otettuja pitkine mustine hiuksineen ja tympeine "catwalk-ilmeineen". Meille jäi ravintolasta todella huono maku.

No palataan tämäniltaiseen. Menimme rannassa olevaan ravintolaan, joka oli hieman syrjässä "humusta". Ravintola oli melko iso ja annoksien hinnat olivat hyvinkin kohtuulliset. Alkusalaatti ja jälkiruoka (hedelmät) kuuluivat hintaan. Vilkaisin kahteen pyöreään pöytään, jossa oli täysi miehitys ja huomasin suomenkielisiä ruokailijoita. Ainoa asia, jonka selkeästi kuulin, oli eräs lause: "tämä on meidän viimeinen ateriamme", silloin tajusin, että siinä istui pöydällinen uskovaisia.

Mieheni sanoi, että hänestä tuntuu, että tuo eräs mies on tuttu. Ari mietti tovin ja muisti miehen. Sanoin: "mene tervehtimään". Menimme tervehtimään pariskuntaa ja he kutsuivat meidät ensin kotiinsa ja myös huomiseen rukouskokoukseen.
Teimme heti pöydässä päätöksen, että huomenna menemme rukoilemaan heidän kanssaan. Siitä tulee varmasti mukavaa. Meitä on eri ikäisiä ja eri paikkakunnilta ihmisiä koolla, joten varmasti tulee hyvä yhteinen rukous.

On se vaan niin jännää, miten Kristuksen rakkaus vaikuttaa meissä tahtomista ja tekemistä, miten onnistuimmekin menemään tähän ravintolaan. Olimme juuri edellisenä iltana valinneet rantaravintoloiden ja 20% alennuksen välillä juuri 20% alennuksen ja töykeän palvelun, mukavan rantaravintolan sijaan :) Mutta, kas kas, kristityt eivät olisikaan olleet siellä eilen, eikä kohtaamista olisi syntynyt.

Pääsääntöisesti kokemuksemme Thaimaasta on olleet positiivisia, paria ikävää kokemusta lukuunottamatta.

Kerran saimme peräämme suomenkielellä kirosanojen litanian. Huutaja tunsi kaikki suomenkieliset kirosanat ja huusi ne meidän peräämme, koska emme olleet kiinnostuneita, hänen tarjoamistaan, räätälipalveluista. Toinen ikävä kokemus oli se toissailtainen "tympeiden kasvojen" ravintola.

Olen myös huomannut kauppiaita ja kauppiaita sekä taksikuskeja ja taksikuskeja. Osa kauppiaista haluaa sun rahat, ovat töykeitä ja röyhkeitä. Toiset taas palvelevat sinua, he tarjoavat laskukonetta, että tingittäisiin ja kaupankäynnistä tulee hauskaa... vaikka maksaisitkin ylihintaa, teet sen ilomielin vaan sen takia. koska myyjä on vaan niin hyvä tyyppi.

Taksikuskeissa on niitä, jotka haluavat sun rahat sekä heitä, jotka palvelevat. Avaavat ovet, hymyilevät, katsovat silmiin jne.

TukTuk-kuskeilla on kartelli.... alle 200 bahtin ei mikään tuktuk liikahda, mutta sulle tarjotaan vaihtoehto, pakettiauto tai joskus ei sitäkään, he viittaavat kintaalla. Rantaan pääset 100 bahtia ja puolesta välistä rantaa ja hotellia, maksat 200bahtia. Eikö kuulosta järjettömältä? Joten me kävelemme, koska pidämme siitä enemmän kuin tuktuk kuskien ahneudesta. Tuktuk-kuskit ovat varmasti tämän kansan ylensyönneimpiä ihmisiä. He polttavat tupakkaa ja jokaisella on massu, mitä muilla thaimaalaisilla ei juurikaan ole.

Vuokrasimme auton ja kuskin kierrättämään meitä mm. Phuket Towniin. Hän näytti meille, ei vain luksusta, vaan myös heikolla englannillaan yritti vastata kysymyksiini, missä paikalliset asuvat tai missä kaikkein köyhimmät ihmiset ovat/asuvat.

Toivonkin, että seuraavalla kerralla kun tulemme, pääsisimme näkemään todellista elämää, tapaamaan köyhiä ja vaivaisia.

Olen ollut hämmästynyt siitä, kuinka paljon täällä onkaan länsimaisia miehiä, joilla on hyvin nuori thainainen seuralaisenaan. Näitä miehiä, joilla oli sormus sormessa, näkyi kauppakeskuksissa, ravintoloissa, kaduilla - kaikkialla. He ostivat seuralaiselleen kaikkea, ylläpitivät heitä.

Toinen asia, jonka myös huomasin oli nämä poika-tytöt, LadyBoyt. He olivat tytöistä kaikkein parhaimman näköisiä ja huolitelluimpia. Heidät erotti "miesmäisistä" kasvonpiirteistä, isoista käsistä ja jaloista (poikamaisista), vaikka monilla olikin rakennekynnet ja korkokengät.... niin ja aataminomenasta. Osalla heistä oli ihan rinnat, niin ja tietenkin pitkät hiukset. He olivat siis pukeutuneet minihameisiin. Näitä "Ladyboita" löytyi juomaravintoloiden edustoilta penkeiltä tai baaritiskiltä istumassa.

Samoin näin viikonloppu-markkinoita kiertäessämme paljon ihmisiä, joilla oli fyysisiä epämuodostumia. Samoin rannalla toimivilla myyjillä oli niitä.

Näillä saaduilla eväillä palaan Suomeen ja alan rukoilla Herralta mahdollisuutta päästä uudelleen tänne, ei turistimatkalle, vaan lähetysmatkalle. Siihen tarvitaan hyvä valmistautuminen, perustutkimustyö buddhalaisuudesta sekä muista kulttuurillisistakin vaikutuksista, jotta Herra pääsee avaamaan syvällisesti sen, mikä tulee olemaan oikea lähestymistapa ja mihin kohdistetaan kasapanos.

Näillä hajatelmilla tänään...

Jeesuksen nimessä!

maanantai 8. helmikuuta 2010

Virta vie helposti


Virtauksia.... virtauksia... virtauksia

Olimme viime keskiviikkona rannalla ja kävimme meressä uimassa. Vaikka aallot eivät olleet korkeita, ne olivat voimakkaita.
Seisoin vedessä niin, että vesi ylettyi vyötärööni, aallon huipulla ollessa, ei varpaani koskettanut lainkaan maahan. Virtaus oli todella voimakas ja se vei mukanaan syvempiin vesiin.

Mietiskelin iltasella virtauksia... Mietin, miten virtaukset vaikuttavat elämäämme.

Maailmallinen virtaus... Elämme uskovan elämää, onnellisena, elämme lähellä Jumalaa... Jumalan lähellä eläminen on oikeanlaisten valintojen tekemistä, jotka kuljettavat sinua aina vain lähemmäksi Häntä. Ne ovat Jeesuksen valintoja. Sitten ote herpaantuu... ajattelet, no katson telkkarista Lostia (tai Kauniita ja rohkeita, Emmerdalea, urheilua)... seuraavankin kerran valitset katsoa ja sitäseuraavalla... Pian huomaatkin, kuinka TV:n katsominen, urheilun tai telkkarisarjan katsominen onkin syrjäyttänyt sinun aikaasi Jumalasuhteesi hoitamiselta.... Virta on vienyt sinua mukanaan...

Tämä oli esimerkki TV:stä, mutta TV:n paikalle voit laittaa minkä tahansa muun asian, jolle on, ajan myötä, tullut elämässäsi liian suuri sija, joka on syrjäyttänyt tilaa Herran kanssa vietetyltä ajalta.

Virtauksia....

Meillä on myös menellään erilaisia hengellisiä virtauksia seurakunnissa...

Jotkut keskittyvät sanaan, hyläten kokonaan ylistyksen, rukouksen ja palvonnan. Kolmesta jälkimmäisestä on tehty nopea alku ja loppurukous, pari virttä/haikeaa laulua/hymniä ja muutama "kiitos Jeesus", ylistetty Jeesus-sanonta, jotta tämä palvonta-osuus täyttyy. Näin tehdään, koska raamatussa sanotaan niin. Ja loput jäävät sitten ihmisen oman hengellisen elämän varaan, kotioloihin.

Jotkut seurakunnat keskittyvät ylistykseen... Ovat ylistäviä seurakuntia... Sinänsä ihana asia, mutta ylistys ei saa syrjäyttää raamatun opetusta. Ihminen ei opi Jumalasta, jollei hänellä ole halua oppia. Halu oppimiseen tulee kun sanaa julistetaan/raamattua opetetaan Hengen avaamana, ei IRT:stä tai jostakin hengellisestä kirjasta kopioituna. Profetaalinen sana, eli raamatunpaikka, joka avataan Pyhän Hengen toimesta, yliluonnollisella tavalla, saa ihmisten mielet, asenteen, elämän muuttumaan. Se saat jalat ja kädet kasvamaan, ruumiilliset vaivat poistumaan. Mutta se edellyttää julistajan elävän lähellä Jumalaa, Jumalan mielenmukaista elämää.

Sitten on seurakuntia, joissa vuosi toisensa jälkeen julistetaan samaa sanomaa, evankeliumia ilman Jumalan voiman osoitusta ja ollaan sitä mieltä, että Jumalan voimateot tapahtuivat julistuksen aikana, mutta ne eivät vaan näy missään.... tai ne tapahtuivat niin hienovaraisesti, ihmistä nolaamatta ja muita häiritsemättä, etteivät kukaan niitä huomanneet, eikä niistä todistettu. Kaikki menee samalla, entisellä painollaan... Onko tällaisessa seurakunnassa virtauksia? Ei koska sellainen seurakunta yrittää välttää kaikki virtaukset, sulkemalta niiltä oven. Sellaiset seurakunnat eivät pääse kasvamaan eikä kehittymään, koska he pelkäävät niin paljon saastuttavia virtauksia. Usein tällaiset seurakunnat makaavat "väljähtyneessä vedessä, joka ei kierrä eikä vaihdu".

Virtaukset voivat olla hyviä tai pahoja... riippuen siitä, miten me niissä pystymme olemaan, hallitusti antautumaan, heittäytymään, mutta ei ilman pelastusrengasta...

Kun seisoin meressä, sanoin miehelleni, etten halua mennä syvemmälle, koska, aallon tullessa, jalat ei ylety pohjaan. Ari on minua reilut 20cm pidempi ja hän sanoi, pidä minusta kiinni, niin mennään syvemmälle, sillä minun jalat ylettyvät pohjaan. Niin minä pidin Arin kaulasta kiinni ja hän minusta ja menimme syvemmälle. Sitten hän päästi ja sanoi, ylettääkö... ja välillä yletti ja välillä tarrasin mieheeni kiinni, kun ei ylettäneet.

Mieheni muistutti minua Jeesuksesta.... Kuinka uskallan mennä Jumalan virtauksiin mukaan yhdessä Hänen kanssaan...
Vaikka uusi minua pelottaisikin, mutta Hän on kokoajan saatavilla kun elän Häntä lähellä ja Hänen kanssaan. Saan pitää Hänestä kiinni, tarttua arkuudessa/pelossa Häneen.

Jumala on ihana! Hän puhuu aina tavalla tai toisella..... Haluatko sinä kuulla Herran, sinun Jumalasi äänen?

Jeesuksen nimessä!