Häämatkallakin Thaimaassa

Häämatkalla Thaimaassa - ja vähän muutakin...

Kun tätä tekstiä luet, olemme olleet pari päivää Thaimaassa.

Lähdimme häämatkalle 28.1 ja vietämme palmujen alla tovin. Lähtö oli melkoista sählinkiä kun vielä viime hetkillä piti kotona raivata olohuone tyhjäksi että remonttimiehet pääsevät kuivattamaan olohuoneessamme ollutta vesivauriota. Kerkesimme juuri hyvin koneeseen eli kun pääsimme turvatarkistuksesta läpi ja ostettua videokameraan filmiä, piti jo rientää portille.

Pitkä lento sujui mukavasti lastenfilmiä ja paria komediaa katsellen... Taisin olla erikoinen "näky" naurunpurskahduksineni (siis leffoja katsoessa).

Saavuttiin aamulla n. klo 8.00 Phuketin lentokentälle, josta jatkoimme matkaa bussilla Karon Beachille. Hotellimme on ns. "aikuiseen makuun" eli täällä ei ole lastenallasta ollenkaan, vaan siipi, jossa asumme on täysin vain aikuisille tarkoitettu.

Huoneemme on kaunis. Tässä on maaterassi, jolta pääsee suoraan uima-altaaseen. Hotelli on n. 800m päästä rannasta ja keskustasta, joten täällä ei ole mitään hälinää tai hulinaa, vaan täysin hiljaista ja rauhallista aamusta iltaan.

Ensimmäisenä päivänä nukuimme monen tunnin päikkärit ja kävimme illalla syömässä paikallista ruokaa.. Kanaa ja cashew-pähkinöitä sekä riisiä... Aivan ihania makuja. Nopeasti aterian jälkeen palasimme hotellille. En muista, milloin olisin ollut niin väsynyt, että oli vain pakko mennä nukkumaan, muuten olisin nukahtanut pystyyn.

Tänään aamun pulikoimme altaalla ja otimme aurinkoa terassilla. Sitten päätimme vuokrata taksin koko päiväksi. Pyysimme kuskia viemään meidät Patong Beachille. Sieltä suuntasimme illaksi viikonloppumarkkinoille. Aika paljon ihmisiä yhdessä paikassa samaan aikaan ja paljon feikkitavaraa (en ostanut). Kiersimme markkinat systemaattiesti joka käytävän ja kojun. Lopulta menimme ruokapuolelle, jossa näimme hyvin erikoisia paikallisia ruokia. Mietimme uskallammeko maistaa niitä, mutta minulta meni pupu pöksyyn... Näimme mm. kaikenlaisia palleroita, upporasvassa paistettua kanaa, kummalisen väristä, oranssia "sorsaa" ehkä ankkaa? Kanoja oli raakoina ja kypsinä sekä kokonaisina että paloina. Näimme myös sian kieltä, sorkkia ja kärsää... Ehkä vielä maistamme niitä - tai sitten emme.

Tulimme hotellille illansuussa ja lähdimme syömään. Tänään söimme friteerattua kanaa, salaattia ja riisiä. Pihvipaikan hinnoista meinasin lentää peffalleen... Hinta oli 19euroa... Sillä hinnalla saa pihvin Suomessakin.

Nämä olivat näitä maallisia kokemuksia.

Sitten hengellisiin...

Kun saavuimme Phuketin kentälle, Herra sanoi minulle: "Tina, tämä ei ole viimeinen matkasi tänne. Tulet Thaimaahan uudelleen". Kyyneleet nousivat silmiini ja kerroin Arille, mitä Herra sanoi. Jäin miettimään, miten Herra tulee avaamaan ovet tänne...

Tänään kun menimme Patong Beachille.... Aloin miettiä, että Herra on vienyt minut aina eri puolille maapalloa, ikäänkuin näyttääkseen minulle kättensä töitä. Mietin paikkoja, jossa olen jo käynyt, niiden maisemien vaihtelevuutta, ihmisten ja ilmaston erilaisuutta. Mietin ja vertailin niitä hiljaa mielessäni. Tajusin, että Herra tahtoo näyttää minulle jotakin kokonaisuudesta. Ei vaan siitä, mitä kaikkea kaunista Hän on tehnyt.. vaan jotakin vielä syvempää.

Aloin miettiä, että jokaisella maanosalla ja maalla on omat erityisjuttunsa, mitä Isä on näyttänyt... ja jokainen kansa, jonka olen kohdannut, on ollut erilainen ja eritavoin lähestyttävä...

Mutta Jumala on sama, samanlainen jokapaikassa. Evankeliumi on samanlainen kaikkialla. Jokainen, joka Jeesukseen uskoo ja Hänet suullansa tunnustaa Herrakseen pelastuu. Evankeliumissa on Jumalan Voima eli Taivasten Valtakunnan läsnäolo.

Olen nähnyt täällä paljon ihmisiä, joilla on epämuodostumia sekä henkisiä, että ruumiillisia ja uskon, että Herra tahtoo täällä näyttäytyä suuremmassa voimassa, mitä nyt on nähty.

Minä alan rukoilla tätä paikkaa Herralle, vallata alaa... Murtaa ilmapiiriä... Rukoilen myös, että Isä tuo oikeat ihmiset linkittämään minut tämän maan uskoviin, jotka paikallisesti voivat asioita hoitaa ja järjestää... Herra tulee tekemään Thaimaassa ja thaimaalaisten keskuudessa vielä suuria ihmeitä.

Siispä pyydänkin, että voisit olla rukouksin tukemassa Jumalan oikeaa aikataulua ja oikeita kohtaamisia...

Jeesuksen nimessä.

Avasi suunsa....

Olen viime aikoina lueskellut vuorisaarnaa…

Matt 5 jae 2… kiinnitti huomioni…. Hän avasi suunsa ja opetti heitä ja sanoi…

Miksi piti mainita, että Jeesus avasi suunsa? Eikö se ole aika selvää, että suu tulee avata, kun alkaa puhua? Miksi ihmeessä se piti erityisesti mainita jakeessa? Missään muussa kohdassa, Jeesuksen puheita, ei mainita enää toistamiseen, että Hän avasi suunsa alkaessaan puhua.

Tässä kohdassa on jotakin aivan erityistä…

Kun Jeesus avaa suunsa, se tarkoittaa sitä, että meidän tulee erityisellä tavalla keskittyä kuuntelemaan, mitä Hänellä on sanottavaa…

Jeesukselta ei tullut suusta ulos mitä tahansa, vaan aina kun Hänellä oli sanottavaa… se oli painavaa sanottavaa, mutta jotakin aivan erityistä on vuorisaarnassa.

Suu on ruumiin osa (ihmisen, eläimen, kalan jne). Kun ajatus lähtee ihmisen sielusta, se tulee suun kautta ulos. Suu puhuu sydämen tai sielun kyllyydestä. Se kuvastaa myös miekan terää. Muistat: Sananl. 18:21 Kielellä on vallassansa kuolema ja elämä. Miekkaa käyttämällä voit joko säästää elämän tai tuhota sen.

Jeesus halusi säästää elämän… Hän oli täynnä Jumalan Henkeä ja voimaa.

Vuorisaarnassa Hän opetti kansaa… Autuaita ovat…

Mikä ihme on autuas?

Suomen perussanakirja määrittelee sanan autuas näin:
autuas on hengellisesti autuuden saavuttanut tai saavuttava, autuuden tuottava.
Autuas on ylen onnellinen, ihana autuaallinen (olo, tunne, hetki). Autuus on täydellinen onnellisuus Jumalan yhteydessä, ylenpalttinen onni.

Autuas, ”makarios” tarkoittaa puhdasta, aitoa iloa, joka on riippumaton olosuhteista.

Englantilainen käännös käyttää autuas- sanan tilalla sanaa blessed = siunattu…

Mistä lähdetään liikkeelle? Miksi?

Parannuksenteosta… siitä, minkä Jeesus alusti jo Matt 4:17: Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle.

Parannuksenteko ei tarkoita pelkästään jostakin teosta/asiasta luopumista, vaan se on mielen muutos parempaan moraaliin, asenteen muuttamista syntiä kohtaan. Se on todellinen mielenalueen ja asenteen muutos syntiä kohtaan ja sen syihin, eikä vain synnin seurauksia kohtaan.

Vuorisaarnasta löydämme tosiasioita Jumalasta.

Jumala voidaan nähdä ja tulee nähdyksi (5:8)
Jumala rakastaa rauhantekijöitä (5:9)
Jumala on taivaassa (5:16,34-38, 6:9)
Jumala on korotettu hyvien tekojemme kautta (5:16)
Jumala rakastaa niin vääriä kuin vanhurskaitakin (5:45)
Jumala on täydellinen (5.48)
Jumala maksaa palkan kuuliaisille (6:1-6,18)
Jumala on kaikkitietävä (6:4,6,8,18,32)
Jumala antaa kaikki synnit anteeksi (6:12-15)
Jumala on kaikkien kuuliaisten Isä (5:44-48, 6:4,6,8-13,33, 7:7-11,13-23)
Jumala vihaa ulkokultaisuutta (6:1-8,16-18, 7:1-5)
Jumala kuulee kaikki rukoukset (6:6,33, 7:7-11)
Jumalalla on valtakunta taivaallisissa ja myös maan päällä (6:10,33)
Jumalan huolenpito koskee kaikkea (6:11-25)
Jumala päästää pahasta (6:13,33, 7:11)
Jumala hyväksyy kokosydämisen palvelemisen (6:24)
Jumala on ääretön, loputon, päättymätön ja rajaton, Isä (7:7-11)
Jumala tulee tuomitsemaan kaikkea (7:21-23)

Vuorisaarnasta löytyy myös ohjeet rukoilemiseen… Luvussa 6, eli Isä Meidän-rukous…

… Ja lähimmäisenrakkauteen…

Jos me pystyisimme sisäistämään edes osan Vuorisaarnan sisällöstä, ei vaatimuksena tai rankkoina sanoina vaan vapautena rakastaa Jeesusta, Jumalaa, Pyhää Henkeä ja Lähimmäistä tai Itseämme unohtamatta, olisimme varmasti autuaita (hengellisesti… siunauksen saavuttanut tai saavuttava, siunauksen tuottava)… Siitä kaikki lähtee…

Meidän tulee olla autuaita, siunattuja (lue: jollakin asteella Jumalaa/Jeesusta/Pyhää Henkeä tuntevia/tai Häneen tutustuneita), jotta voimme ymmärtää jotakin Jumalasta, rukouksesta sekä lähimmäisen huomioimisesta.

Pitäisikö lisätä (- kyllä pitää), jopa ”terveellä tavalla” itseensä rakastuneita, hyväksymällä itsensä ihmisenä, inhimillisenä, vajavaisena, Jumalan rakastamana, kutsuttuna palvelijana – olosuhteista tai keskeneräisyydestä huolimatta.

Nämä ajatukset Vuorisaarnasta ovat vain pinnallinen raapaisu muutaman päivän (työn lomassa) mietiskelystä… Mutta uskon, että Herra tahtoo viedä meidät syvemmälle Hänen tuntemisessaan sekä itsemme tuntemisessa.

Ota aikaa ja lue Vuorisaarna (Matt 5-7)… Pyydä Pyhää Henkeä avaamaan Vuorisaarnan syvyys.

Näin minä aion tehdä lomamme aikana… Jätän luetun kypsymään ja kasvamaan…

Jeesuksen nimessä!

Suurin niistä on Rakkaus!

Rakastamisen kipua…

Meillä oli tänään perheriita. Riita koski teini-ikäisen kasvattamista.

Vuosia sitten kamppailin yksinhuoltajana kahden poikani kasvattamisessa ja varsinkin toisen pojistani. Tuntui, ettei minulla eväät riitä asettamaan rakkaudellisia rajoja. Tuntui siltä, että aina kun piti perustella kantansa, ei toinen tuntunut sitä tajuavan laisinkaan. Välillä hermostuin ja huusin ”pää punaisena”: ”etkö sä tajua, etkö ymmärrä selkeää puhetta, suomea, vai mitä???” ”jos sä et nyt usko, koittaa tupenrapinat”, ”saat tukkapöllöä”, ”haen remmin”, ”saat selkään”, ”annan kotiarestia”, ”saat pelikieltoa”, ”soitan sun isälles”, ”kerron vaarille ja se puhuu sun kanssas”… Monen monta keinoa käytin, uhkailua, kiristystä ja lahjontaa… Näitä vanhempien ”tunnettuja, hyväksi havaittuja ja ehdottomasti parhaimpia” työkaluja.

Olin jo miltei epätoivoinen ja jälleen kerran huonossa omassatunnossa kiivastumisestani, polvistuin rukoustyynylleni ja pyysin apua Jumalalta.

Eräänä yönä näin sitten unen, jossa Herra näytti minulle tavan, jolla minun tulisi toimia.
Hän näytti, mitä tapahtuu, jos pehmeällä asialla ikään kuin ”heitän liian lujaa”… Vaikka asia oli hyvä, en saanut esittää sitä liian kovasti.

Kuinka rakkaudellisesti Herra näyttikään minulle kasvatusvirhettä, jota olin toistanut kerta toisensa jälkeen. Sain tehdä parannusta.

Seuraavana päivänä, töiden jälkeen, keräsin pojat yhteen ja pidettiin perhepalaveri. Pyysin anteeksi käytöstäni, kerroin, että on ollut vaikeaa löytää oikeanlaista tapaa opettaa ja kasvattaa heitä. Ja kerroin unen, jonka Jumala minulle yöllä oli näyttänyt. Sitä kertoessani me kaikki itkimme. Annoimme anteeksi ja lupasimme yrittää kaikki tosissamme ja päätteeksi rukoilimme.

Olen pyrkinyt kaikella tavalla noudattamaan Jumalalta tullutta ohjetta poikieni kasvattamisessa.

Nyt on toinen pojista jo aikuinen ja muuttanut pois kotoa ja on vastuuntuntoinen aikuinen. Hän opettelee olemaan myös vastuuntuntoinen vanhempi ”ottopojalleen”. Tästä olen todella iloinen, että ensimmäinen on ”lentänyt pois pesästä” suhtkoht ”täyspäisenä”.

Vielä on toinen pojista jäljellä ja murrosikä hyvässä vauhdissa.

Joten tämän päivän riita koski minun ja mieheni eri näkemyksiä kasvattamisesta. Menetän nykyään harvoin malttini, mutta tänään menetin ja huusin miehelleni hänen ”jäpättämisestään”.

Nyt kun perhe nukkuu, on minulla ollut aikaa hiljaisuudessa ajatella tätä asiaa, riitaa ja omaa käyttäytymistäni.

Muutama päivä sitten Jumala palautti tämän ”kasvatusmetodi-unen” mieleeni ja kerroin siitä miehelleni. Hänen mielestään sanktiot on paras kasvatustapa, kun taas minä yritän perustella ja coutsata poikaa käyttämään omaa ajatteluaan… olenhan jo vuosien mittaan ymmärtänyt, etteivät kumpikaan pojistani ole typeriä. Olen vaan joutunut oikeasti miettimään vastauksiani ja perusteluitani… nii-in, sekä Jumalan että lasteni edessä. Ovatko kaikki ”määräykset” ja ”säännöt” olleet rakentavia, vai omaa elämääni helpottavia tai egoani pönkittäviä?

Tänään menettäessäni malttini, huusin ja hermostuin ”kiristämiseen” ja ”jäpättämiseen”.
Joskus on vaikeaa olla vaimo ja asettua ”miehensä tahdon alle” kun sen tietää, ettei se ole samassa linjassa Jumalan kanssa. Silloin on viisautta totella ja rukoilla. Niin teen ja tein nytkin.

Rukoilen, että Herra parantaa huutoni aiheuttamat haavat rakkaan Mieheni sydämessä niin, että hän voi antaa minulle anteeksi. Mutta rukoilen myös Pyhän Hengen näyttävän hänelle, miten rakkauden kanssa operoida, myös teini-ikäisen kasvattajana.

Heitin tänään miestäni ”hyvällä asialla” liian kovaa… ja se on minulle parannuksenteon paikka!
Se ei ole tapa, jolla asioita viedään läpi. Ei evankelionnissa, ei kasvattamisessa, eikä rakkaudessa.

Luin 1 Kor 13, jossa puhutaan rakkaudesta…

1 Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen. 2 Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi. 3 Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.

4 Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile, 5 ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, 6 ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa; 7 kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii. 8 Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa. 9 Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista. 10 Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista.

11 Kun minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi; kun tulin mieheksi, hylkäsin minä sen, mikä lapsen on. 12 Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan.

13 Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus.

Tässä luvussa puhutaan siitä, että vaikka meillä olisi mitä tahansa maallista tai taivaallista, jos meillä ei ole rakkautta, ei olisi loppupeleissä mitään eikä mikään mitään missään tai kenellekään hyödyttäisi.

Sitten seuraavassa jakeiden osiossa kerrotaan millainen rakkaus on… ja millainen se ei ole…

Ja siitä seuraavassa osiossa kerrotaan kasvuprosessista… siitä miten Tina kasvaa lapsesta aikuiseksi, hengellisestä vauvelista, hengelliseen vanhemmuuteen ja kypsyyteen, miten poikani kasvavat pikkukundeista, vastuuta ottaviksi aikuisiksi miehiksi ja varmasti myös siitä, kuinka mieheni, joka ei lapsia ole kasvattanut aiemmin läsnäolevana, kasvaa kasvattajana rakastamaan…

Vielä yhteenvetona Paavali niputtaa…. että nämä kaikki yhdessä pysyy, mutta muistuttaa meitä kuitenkin siitä, että suurin on rakkaus.

Rakkaus on Jumalallista, se on Jumalasta, koska kun Jumala antoi Jeesuksen, Hänen ainoan poikansa maailmaan, eikä kaikkein parhaimpansa ja kalleimpansa sijasta enkeliä… osoittaa Jumalan suunnattoman suuren rakkauden ihmiskuntaa, ihmisiä, sinua ja minua kohtaan.

Meidän tulisi olla täynnä tämänkaltaista Jumalallista rakkautta, joka kuultaa läpi kaikessa elämässämme.

Sen tähden teen parannusta, että minun tulee kunnioittaa Miestäni, jotta hän voisi rakastaa minua…

Minun tulee kunnioittaa lähimmäistäni, jotta hän kykenee rakastamaan ja luonnollisesti myös kunnioittamaan minua. Minun tulee kunnioittaa miehiksi kasvavia poikiani, jotta he pystyisivät kunnioittamaan ja rakastamaan minua viisaana vanhempana ja hyvänä kasvattajana.

Siksi rukoilenkin…. Herra, anna minun aina pysyä, Sinua lähellä, jotta voisin katsella kirkkauttasi ja muuttua läsnäolosi kirkkaudessa, kirkkaudesta kirkkauteen, Pyhän Hengen työn kautta, joka läsnäolossasi vaikuttaa minussa ja muuttaa minua kuvasi kaltaiseksi, jotta voisin vaeltaa moitteettomana, puhtaana Sinun edessäsi osoittamalla rakkauttasi, joka kauttani vaikuttaa, ihmisille. Herra, en halua olla helisevä vaski tai kilisevä kulkunen! Herra, muuta minua!

Jeesuksen nimessä!

Ex-vanhukselan hävityksenkauhistus

Olimme vuoden 2010 ensimmäiset päivät, Arin kanssa, äitini ja isäni asuntoa tyhjentämässä ja täydentämässä.

Ari laittoi sisäosia kuntoon ja minä taas tyhjensin kaappeja ja tein ”raakkausta rankalla kädellä”…

Olin jo valmistautunut siihen, että alkuvuodesta käyn läpi äidin ja isän kaapit ja teen suru- ja muistelutyön nyt heti vuoden alussa, jottei sitä tarvitse kantaa/tehdä pitkälle vuoteen 2010…

Kaikki menikin ihan hyvin siihen asti, kunnes kaapista kaivettiin esiin ensin… äidin häähuntu ja siihen kuuluva hiuskoru ja isän valkoinen häärusetti. Toisesta pussista löytyi äidin hääpuku; valkoinen, pitsinen, polvipituinen unelma. Samasta laatikosta löytyi tekemiäni käsitöitä 1-4 luokalta, sekä valkoinen pellavapaita, jota käytin 9-vuotiaana… Senkin äiti oli säästänyt.

Talo, jossa isä ja äiti asuivat, ei ole lapsuudenkotini vaan he muuttivat sinne minun ollessa jo aikuinen. Harmittaa, etten tyhjennä lapsuudenkotiani vaan vanhempieni asuntoa. Tuntuu, että jotakin puuttuisi väliltä…. Vuosia… joista varmasti olisi pitänyt tehdä tiliä jo aiemmin.

Lähdin kotoa, vasten vanhempieni toivomusta, juuri täytettyäni 18 vuotta. Jätin koulun kesken, halusin olla aikuinen, päättää itse elämästäni. En muuttanut itsekseni asumaan vaan suoraan parisuhteeseen, nuoruuteni seurustelukumppanin kanssa, avoliittoon. Avioiduin avomieheni kanssa 19-vuotiaana ja luulin, että liitto olisi ikuinen… mutta se ei ollut, se päättyi henkiseen ja fyysiseen väkivaltaan, joka johti avioeroon, ollessani 23-vuotias. Uskoon tulin samoihin aikoihin.

Monien mutkien kautta, palasin pikkuhiljaa elämässäni takaisinpäin, lähemmäs lähtöpistettä ja tein valintoja kokonaan uusiksi. Sain erittäin hyvän työn, arvostetussa kansainvälisessä yrityksessä, ulkomaankaupan parissa. Tein tässä yrityksessä töitä seitsemän (7) vuotta, jonka jälkeen menin kouluun ja opiskelin hyvän ammatin johdon sihteeriksi, vaihdon alaa ja sain paikan hyvässä, arvostetussa, suomalaisessa, kansainvälisessä yrityksessä, jossa toimin sihteerinä kahdeksan (8) vuotta..

Johdon sihteerin opintoja pääsin suorittamaan koulun johtajan ja johtokunnan erikoisluvalla (koulutus oli ylioppilaspohjainen, mitä minä en ollut) – ja josta myöhemmin valmistuin erinomaisin arvosanoin. Ammattiin valmentavan koulun sekä lukuisien kieliopintojen jälkeen päätin jatkaa kesken jäänyttä lukiota. Menin TYK:n aikuislukioon ja luin 1,5 vuodessa lukion oppimäärän. Ylioppilaaksi pääsin joulukuussa 2003. Sen jälkeen suoritin 3 sielunhoitokurssia. 1,5 vuoden sielunhoito-opintojen jälkeen opiskelin raamatullista johtajuutta. Koulun sain päätökseen alkutalvesta 2008.

Monesti emme ymmärrä valintojemme seurauksia... Teemme päätökset siinä ymmärryksessä ja sen elämäntilanteen (lue: viisauden) mukaan, jossa juuri sillä hetkellä olemme. Mikäli emme elä lähellä Jumalaa, eivät valintamme välttämättä ole oikeat tai tarkemmin sanottuna ensisijaiset.

En ensin tuntenut Jumalaa omana Vapahtajanani, vaan rimpuilin edestakaisin, kuin ”pässi narussa”, kunnes annoin elämäni Jeesukselle. Hän alkoi ohjata elämääni haluamaansa suuntaan. Siitä huolimatta, uskossa ollessani, tein vääriä valintoja, koska kuvittelin, että 75% elämä Jeesuksessa Kristuksessa, minun omassa kontrollissani ja valinnoissani, olisi parempi kuin Herran 100% hallitsema elämä. Oli helpompaa luovuttaa vain osa… ja tehdä valinnat ja päätökset itse.

Olen vahvasti sitä mieltä, että Herra haluaa opettaa meitä jokaisessa tilanteessa. Jokainen tilanne, jonka kohtaamme on kuin varjostuma menneestä tai häivähdys tulevasta… Jostakin sellaisesta, johon olemme törmänneet, mutta jota emme ole ”siinä hetkessä” ymmärtäneet tai halunneet kohdata sitä tai meitä valmistellaan tulevaa varten näyttämällä jotakin siihen liittyvää, jonka ymmärrämme vasta kun on oikea aika.

Sielun alueen asiat ovat ne kaikkein haastavimmat… Mitä ehyempiä olemme sydämeltämme, sielultamme, sen paremmin pystymme palvelemaan Herraa. Sen tulisi juuri olla suurin motiivimme palvelemiseen, Herran palveleminen ei vain palvelutyömme…

Palveleminen ehyellä sydämellä. Sydäntä ei ihminen pysty säilyttämään, elämänsä aikana, täysin ehyenä, ja taipaleesi eli vaelluksesi, olkoon sitten se vakaumuksen omaavan tai uskosta osattoman, se saa luonnollisesti kolhun jos toisenkin. Joskus kolhut ovat tykinkuulan tai joskus taas pingispallon kokoisia, mutta kolhuilta ei voi välttyä.

Kolhujen koosta huolimatta, meidän tulisi osata ottaa ne vastaan loukkaantumatta. Pienen iskun saa helposti väistettyä tai vastaanotettua, mutta monta iskua (vähemmän kovaa tai peräti kovaa) peräkkäin, nopeassa tahdissa, saa meidän ”puolustuksemme” ontumaan ja silloin vastustajan osuma pääsee tekemään hallaa tai saattaa aiheuttaa jopa ”tyrmäyksen”.

Nämä kaikki menneisyyteen liittyvät asiat tulee jossain vaiheessa meidän kaikkien kohdattavaksi, tavalla tai toisella. Olen valinnut asioiden käsittelemisen nopeassa tahdissa, eli antautunut Jumalan muokattavaksi.

Avoimuuteen liittyy aina riski. Otan sen tietoisesti…

On helppoa, oikeastaan kaikkein helpointa olla uskonnollinen. Hajuton, mauton, näkymätön… Huutaa halleluja, oikeassa kohtaa… tai vastata ympäripyöreästi kysymykseen: ”mitä kuuluu”? Tai olla vertailevainen tai arvostelevainen kuten raamatussa (Luuk 18:10-14) kerrotaan.

Haluan elää oikeasti ja avoimesti, silläkin uhalla, että joku repostelisi elämälläni.

Olen ihminen, joka palvelee Jumalaa… mutta jolla on samat kasvukivut kuin kaikilla muillakin. Palveleminen eri muodoissa, saarnaaminen, opettaminen, lähetyskentillä oleminen, sairaiden puolesta rukoileminen tai muunlainen palvelustyö, ei tee meistä yhteen sen ihmeellisempiä ihmisiä kuin muutkaan. Samat kasvukivut löytyvät jokaiselta Herran palvelijalta, ihan jokaiselta ilmansuunnalta.

Yksikään meistä ei ole toistaan parempi, joten siksi kehotankin sinua sisar ja veli, rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi. Anna hänen tuntea aito välittämisesi. Anna hänen tietää, että rakastat ja välität hänestä kaikista hänen valinnoistaan huolimatta ja ehkä juuri niiden tähden. Neuvo Jumalan tie niin hyvin ja perusteellisesti kuin voit. Anna aikaasi, varojasi, ajatuksiasi, itsesi Herralle ja läheisillesi, jotka hiljaa sisällään janoavat nähdä Kristuksen sinussa.

Tee hyvää ja Rakasta Herraa kaikin voimin. Ole avoin ja anna elämäsi, ei pelkästään Herralle, vaan myös ihmiselle.

Jeesuksen nimessä…..