keskiviikko 20. elokuuta 2008

19.08.2008

Ystävättäreni perheineen kävi tänään meillä kylässä. Oli ihanaa istua, kahvitella ja ennenkaikkea rukoilla yhdessä ja rakentua yhteisestä uskosta.

Pariskunnalla oli mukana pieni, alle vuoden ikäinen lapsi. Suloinen pieni poika.
Mieheni haki lapselle nallekarhun (meillä kun nämä lelut on jo "menneen talven lumia", kun pojat on jo isoja... niin leluja ei oikein enää ole, mutta nalle löytyi). Se on hauska nalle.... kun masusta painaa, se alkaa laulaa ja kun kuonosta rutistaa, se pöröttää... eli tosi hieno nalle.

Pieni poika ei oikein jaksanut kiinnostua nallesta, vaikka se meidän aikuisten mielestä tosi hieno, upea ja on varustettu "kaikenlaisilla kivoilla jutuilla".

Olin, pari päivää sitten, saanut postissa erään lähetyksen, joka oli pakattu pahvilaatikkoon. Pahvilaatikon sisällä oli täyte- ja suojana käytetty sellaisia keveitä ja ilmavia, "nitiseviä" vaahtomuovin palasia.

Pikkupoika huomasi laatikon ja annoimme sen hänelle.

Se olikin sitten tosi hauska lelu. Hän heitteli niitä nitiseviä täyteaineita pitkin ruokasalia ja pojan äiti keräsi niitä sitämukaa takaisin pahvilaatikkoon. Ja tämä jatkui ja jatkui. Paloja tunnusteltiin, yritettiin jopa maistella... Mutta ennenkaikkea pakkauksesta nautittiin.

Illalla juteltiin mieheni kanssa ja sanoin, että mua puhutteli tosi paljon tämä ystäväperheemme pienokainen. Ja hänen kauttaan se, että meidän tulisi olla lasten kaltaiset, sanoo raamattu, Jumalan sana, koska lasten kaltaisten on taivasten valtakunta (Matt 19:14).

Meillä voi olla aikuisten lelut (luksusautot, upeat talot, hulppea koti, "vimpanpäälle" veneet, jokavuotinen etelänmatka, remontoitu ja moderni kesämökki "kaikilla herkuilla" yms yms), jotka eivät kuitenkaan tyydytä meidän sisäistä tarvettamme.

Pahvilaatikko, joka kuvaa tavallista ja arkipäiväistä, vaatimatonta ruskeaa boksia, jossa oli sisällä käytännölliset muovipehmusteet... eli TVK (Tinan vapaa käännös) meidän tulisi nauttia ihan tavallisista, arkipäiväisistä ja yksintertaisista asioista, jotka tekevät meidät lasten kaltaiseksi, nöyriksi vastaanottamaan asiat... nimenomaan Taivaalliset asiat, yksinkertaisina ja järkeilemättä, sellaisina, kuin ne on Jumalan sanaan - raamattuun kirjoitettuna.

Se kuvastaa myös evankeliumin yksinkertaisuutta! Mikään maailman antama: suuret tulot, status, työn näennäinen mielekkyys, elintaso, ystävien mielipiteet ja perheen odotuksien täyttäminen tai muu vastaava asia, ei pysty täyttämään sitä aukkoa, tyhjää koloa sinun sydämessäsi. Vain yksin Jeesus ja Hänen kauttaan sinuun kohdistuva Jumalan rakkaus pystyy tyydyttämään sinun kaikki tarpeesi!

Jeesus rakastaa sinua ja haluaa pelastaa, parantaa ja vapauttaa sinut kaikesta monimutkaisuudesta, täyteen yksinkertaisuuteen, joka kuitenkin on paljon suurempaa viisautta kuin mikään koulutus voisi sinulle antaa... sydämen viisautta, joka tulee taivaallisista!

Jeesuksen nimessä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti