Vuosi 2009 päättyy…. Vanha vuosikymmen päättyy ja uusi alkaa.
Samalla päättyy yksi ajanjakso elämästäni. Yksi, inhimillisesti katsottuna, vaikeimmista ajanjaksoista ikinä…
Tämän vuoden aikana olen saanut panna itseni syrjään monen monta kertaa.
Alkuvuodesta sain palvella Herraa lähetyskentällä, yhdessä mieheni Arin kanssa Keniassa. Vietimme siellä upeat 3 viikkoa, pitäen herätyskokouksia kolmessa eri kaupungissa/kylässä. Saimme nähdä Jumalan ihmeellisiä tekoja, ihmeitä ja merkkejä, jotka seurasivat julistettua Sanaa.
Jeesuksen tekoja, Taivaan Valtakunnan olemassaoloa maan päällä.
Palatessamme Suomeen huomasin isäni tilan huonontuneen. Hänen ulkonäkönsä oli jo niin muuttunut, että tiesin isän pian lähtevän tästä ajasta. Sanoin Arille, että ei kestä pitkään enää.
Kun äiti lähti juhannuksena mökiltä sairaalaan, sekavana ja saatuaan heinäkuussa diagnoosin ärhäkästä syöpäkasvaimesta aivoissa, ja isäni siirtyessä saattohoitoon…Avasi Herra ymmärrykseni sille, mitä Hän puhui minulle tämän vuoden alussa, siitä mitä elämässämme tulee tapahtumaan. En vain kyennyt alkuvuodesta ymmärtämään, miten kaikki tapahtuu tai asian laatua/vakavuutta/tilaa/laajuutta.
Laitoin koko elämäni ja palvelutyöni pois, palvellakseni Herraa palvelemalla äitiä ja isää. Syvällä sisimmässäni tiesin, että näin minun tulee tehdä.
Puhujakutsuja tuli ja selitin tilannetta… Koin, ettei minusta ollut puhumaan ja palvelemaan kun tein vanhempieni saattohoidon aikana omaa surutyötä. Kerroin myös kutsujille, että minua tarvitaan täällä äidin ja isän kanssa, tässä ja nyt… Olen kiitollinen siitä, että sain viettää ihanaa, vaikkakin raskasta aikaa, ensin isän kanssa, myöhemmin äidin kanssa kun sain jakaa heidän viimeiset hetkensä.
Samalla olen saanut käsitellä omaa elämääni. Olenko valmis kuolemaan kun sen aika on? Onko elämäni siinä tilassa ja pisteessä, että minun on hyvä mennä ja läheiseni tietävät, mitkä ovat toiveeni kun lähdön aika koittaa?
Minun elämäni on Jumalan. Palvelutyöni on Jumalan. Virkani on Jumalan. Avioliittoni on Jumalan. Olen antanut lapseni Jumalalle, vaikka en olekaan iloinen kaikista heidän ratkaisuistaan, niin lapseni ovat kuitenkin Jumalan. Olen pitänyt kiinni raamatun lupauksesta, että pelastumme perhekunnittain. Äiti viimeisinä ”selvinä” päivinään todisti väkevästi uskoontulostaan, Jeesuksesta ja siitä, että hän on saanut kaikki synnit anteeksi. Uskon, että saan nähdä vanhempani iankaikkisuudessa.
Tänä vuonna on Jumalan siunaus näkynyt myös hoitolatyössäni. Herra on tuonut ihania asiakkaita, joiden kanssa on syntynyt mahtavia keskusteluja. Olen saanut pala palalta laajentaa yritykseni palveluita. Kysyntää on ollut jo ennen kuin on ollut tarjontaa. Herra on tuonut myös ihania yhteistyökumppaneita ympäri maailmaa, jotka ovat olleet rehtejä ja rehellisiä. Olen jokaisesta heistä kiitollinen.
Studiossa olen saanut rukoilla asiakkaitteni puolesta ja nähnyt parantumisia. Välillä on itketty ja välillä naurettu melkein ”pissat housussa” – jaettu elämää puolin ja toisin. Tämä on pienen studion etuja… Ihmisten kohtaaminen… Asiakkaan ehdoilla ja aikataulussa…
Ihmisiä on myös karsiutunut pois elämästämme. Eräs veli ilmoitti, ettei hän enää tarvitse palveluitamme, koska minulla ei kuulemma ollut enää heille mitään annettavaa. Olen kyllä itse luullut, että olen vain välikappale ja Herra on se, joka antaa? Toinen sisar taas jaksoi pitkään muistuttaa meitä itsestään lähettämällä monenmoista ”törky” postia, tavalla ja toisella. Kolmas taas jaksoi antaa ei niin mairittelevia lausuntoja minusta ”olen niin huolissani… ja lähti ovet paukkuen”, puhuen "kauniisti" pahaa, herättämällä epäilyksen kuuntelijan mieleen ja kyseenalaistaen motiivini. Useita muitakin, toinen toistaan, mielikuvituksellisimpia juttuja on tullut esiin.
Olen siis tänäkin vuonna saanut antaa anteeksi monenlaista mm. itseeni ja palvelutyöhöni kohdistunutta pahanpuhumista ja kritiikkiä, oppien, että se kuuluu mukaan ”pakettiin”. Se on palvelutyön hinta… Enemmän pitäisi olla varmasti huolissaan siitä, jos jotain tämänkaltaista ei tapahtuisi.
Kaikkein ihaninta elämässä on tietää, ettei meille tapahdu mitään Jumalan tietämättä. Hän on alku ja loppu (Ilm 21:6). Jos Hän kerran on alku ja loppu, niin Hän on myös kaikkea siltä väliltä. Alkumatka, keskimatka, loppumatka… ja niiden välitkin. Mikään ei ole Häneltä salassa/piilossa/käteketty.
On turvallista tietää, että Hän puhuu palvelijoilleen aina etukäteen, mitä on tapahtuva. Kun me vain virittäydymme Herran taajuudelle… ei vaan höpöttämään rukouslistaamme/siunauslistaamme, vaan myös painautumalla rukouskammiossamme, Jumalan läsnäoloon, kuuntelevaan rukoukseen. Kuuntelemaan, mitä Hän meille haluaa kertoa.
Kun Jumala puhuu ja asiat alkavat toteutua, tiedät, että olet Jumalan tahdossa.
Minulla on ollut tapana joka vuosi hiljentyä päättämään vuosi ja aloittamaan uusi vuosi rukouksessa, niin aion tehdä nytkin. Haluan olla valmiina ensi vuotta varten, irti ja irrotettuna vanhasta ja valmiina uuteen.
Rukoilen, että saat päätettyä vuoden 2009 arvokkaasti ja aloittamaan uuden vuosikymmenen puhtaalta pöydältä, säilyttäen sydämessäsi kaiken, mitä aikaisemmilta vaellusvuosiltasi olet saanut ja käyttämään sen viisaasti, oikeita valintoja tehden, uutena armon vuonna 2010.
Ole siunattu Jeesuksen nimessä!
