sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Sunnuntai Sulaa Suussa

Heipä hei Lukija,

Eilen lauantaina ja tänään sunnuntaina olen katsellut aurinkoa eli istunut parvekkeella aamupäivästä ja lukenut koirakirjoja sekä ratkonut ristisanoja.

Tänään lähdimme open, Piian ja heidän miestensä kanssa syömään lähellä Miramaria olevaan ravintolaan. Ravintola oli mahtava. Sait itse valita raaka-aineista lautasesi täytteet ja kokki valmisti niistä ruoan. Sisäkuva ravintolasta... unohdin kuvata ruokapisteet :(
Söin sushia, Pekingin ankkaa, nuudelia, vähän riisiä. Pääruoaksi vihannespainotteista vokkia, jossa oli hyvin vähän kanaa ja ravun pyrstöä sekä reippaasti valkosipulia. Jälkiruoaksi raikkaita hedelmiä. Eli paljon kasviksia, vähän lihaa sekä pikkiriikkisen riisiä. Ei siis ähkyä.
Kuvassa paistetut sammakon koivet Upin lautaselta.
Kenkäfriikin Paratiisi

Minähän tunnetusti olen lahjakas kenkäfriikki. Ja olen todennut, että täällä on aivan taivaallisen ihania kenkiä ja ne ovat vielä ihan tajuttoman halpoja.

Kun vuonna 2007 tapasin Arin ja kun sitten aloitimme seurustelumme, siirryin hiljalleen 8-10cm piikkareista matalampiin kenkiin, koska Ari on pitkä ihminen, jolla on pitkät jalat ja pitkä askel ja niiden yhteisvaikutuksesta myös pitkä vauhti, en tahtonut pysyä 10cm koroilla Arin perässä. No vuosien mittaan korot ovat vain madaltuneet madaltumistaan... Ja Suomi on ollut pullollaan rumia matalia kenkiä... Mutta ei se haittaa... Täältä Espanjasta kun saa aivan ihania balleriinojakin.

Vierailimme Open kanssa muutama päivä sitten, pikapikaa, "ruokiksella" kenkäkaupassa. Sieltä minulle tarttui kouraan kahdet ballerinat. Toiset ruskea-bling-bling ja toiset kulta-hopea-bling-blingit. Molemmissa oli nahkavuori. Hinta 5€/pari. Eli 10€lla sain kahdet hyvät ballerinat, joita voi käyttää vaikka töissä...
Suloista bling blingiä
Maanantai on vapaa

Ope kysyi, olinko pyytänyt vapaapäivää, johon vastasin, että kyllä mä vähän taidan olla. Maanantaille oli tullutkin yksi peruutus, joten sain kuin sainkin vapaapäivän.

Menen huomenna ostamaan seinään kiinnitettäviä puhaltimia. Niitäkun ei suomesta saa, on tarjolla on vain lattia- tai pöytämalleja.

Ostin studioon ihanan eläikuviollisen peitteen ja toivon saavani vielä toisen samanlaisen. Niille on käyttöä hoitoja tehdessä... Ovat myös kauniita sisustusartikkeleita. Aion tuoda täältä myös muuta tavaraa hoitolaan, jotka maksavat suomesta ostettuina moninkertaisesti. Näitä kaikkia ostosasioita aion huomenna hoidella. Ne kun pitää olla torstaihin mennessä pakattuna kuljetusyhtiöllä.

Luovaa aikaa

Tämä yksinoloaika täällä lämpimässä on ollut, kiireisestä koulutusaikataulusta huolimatta, erittäin luovaa aikaa. Olen kehitellyt liiketoimintaan liittyviä asioita, tehnyt tulevaisuuden suunnitelmia, ottanut vastaan työpaikkahakemuksia, pohtinut, pohtinut ja pohtinut.
Uskon, että Jumalalla on suunnitelma HeavenlyNailsille. Odottelen, että luokseni tuodaan oikeat sydämelliset ja ihanat, luotettavat ja periaatteelliset ihmiset, joiden kanssa voin alkaa yhteistyön, ja joka jatkossa vapauttaisi resurssejani enemmän suunnitella myös avustus- ja lähetysmatkoja Afrikkaan.

Viimeiset päivät Fuengirolassa

Nyt alkaa viimeinen viikkoni Fuengirolassa. Tulen suuresti ikävöimään näitä ihmisiä, joita olen täällä tavannut. Erityisesti Satua, opeani, joka on jakanut/antanut minulle niin paljon osaamistaan ja taitojaan. Olemme viettäneet pienessä huoneessa intensivisesti lähes kolme viikkoa, emmekä kertaakaan ole hermostuneet toisiimme, vaan meillä on ollut hirmu hauskaa. Satu on valloittava persoona!

Olin myös todella otettu, että hän tänään kertoi vierailleensa "saarnaajasivuillani" ja päättänyt tilata sieltä yhden saarna-CD:n, uskoen, että siitä on apua hänen ystävilleen.

Olen myös kiitollinen siitä, etten ole vakaumukseni tähden ollut syrjitty enkä halveksittu, vaan minut on otettu vastaan avosylin ja sydämellisesti. Nämä ihmiset ovat jättäneet jälkensä sydämeeni ja tulen muistamaan heitä aina lämmöllä ja siunaten heidän arvokasta työtään täällä Fuengirolassa, ei pelkästään koulun oppilaiden keskuudessa vaan koko suomalaisen yhteisön keskuudessa.

Jumala heitä runsaasti siunatkoon!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti