26.10.2009

Hyvää huomenta lukija…

Olen tässä seuraillut erästä Facebook-keskustelua masennuksesta ja heräsin 4.30 aamulla sitä pohtimaan, tutkimaan ja rukoilemaan Jumalan Sanan valossa.

FB-keskustelussa kovasti tuotiin esiin masennusta sairautena sekä sitä, että ihmisellä oikeus olla masentunut ja sitä, että Suomessa on paljon masentuneita, eikä sitä pitäisi hävetä.

Tuo on totta… Moni suomalainen kärsii jonkinasteisesta masennuksesta, joka varmasti osaltaan johtuu alaspainavasta ilmapiiristä, joka suomessa kaikkinensa vallitsee, se saattaa aiheutua lapsuuden traumoista, jotka taas voivat johtua siitä, että viimeisimmistä sodista on niin vähän aikaa.

Sotien aikana syntyneet ja kasvaneet lapset tottuivat elämään pelon sekä aikuisten huolen alla, ottamaan vastuuta liian aikaisin sisaruksistaan. Monet lapset joutuivat eroon perheistään, vanhemmistaan. Isät olivat rintamalla ja naiset hoitivat kodin ja lapset. Isä oli pois kotoa tai ehkä menehtyi rintamalla. Isän malli puuttui kokonaan tai jäi vähäiseksi.

Nämä lapset synnyttivät lapsia ja siirsivät omaa traumaattista kokemustaan eteenpäin. Mietitään vielä sitä, että silloiset nuoret elivät ”kuin viimeistä päivää”, vanhoille perinteisille arvoille ei enää annettukaan arvoa. Sodan jälkeen kuolleilta omaisilta on saattanut jäädä kertomatta jotakin oleellista, ja heidän kuoltuaan on paljastunut muitakin lapsia, (syrjähypyistä/sotilaista syntyneitä) ”lehtolapsia”, joista muu perhe ei ole tiennyt mitään.

Mietin, mitenkä paljon nämä tapahtumat vielä vaikuttavat tähän päivään? Äitini ja isäni syntyivät sodan aikana. Ovatko he siirtäneet traumojaan minuun? Jos ovat niin miten?

FB-keskustelussa käskettiin ihmisten, jotka olivat sitä mieltä, että masennukselle ei pidä antaa valtaa, katsomaan peiliin ja epäiltiin, ettei heillä ole kokemusta masennuksesta tai siihen taipuvaisuudesta.

Mietin itseäni… Ensimmäisen kerran koin olevani masentunut vuonna -85. Olin 19-vuotias. En tiennyt sellaisesta kuin masennus mitään. Ihmettelin vain kuin mikään elämässä ei oikein maistunut. Ajattelin, että se menee ohi ja on vaan joku tilanne tai olosuhde, että on tylsää tai jotain… Näin muistelen ajatelleeni silloin. En osannut hakea apua lääkäriltä, koska en tiennyt, että sellainen sairaus on olemassa kuin masennus. Tilanne helpottui kun sain töitä ja elämääni uutta sisältöä.

Vuonna -88 sain ensimmäisen lapseni. Kaikki piti olla hyvin, mutta olin hyvin alavireinen. Synnytys ei mennyt kuten oltiin suunniteltu. En voinutkaan synnyttää normaalisti vaan minut jouduttiin leikkaamaan ex tempore ja vauva syntyi keisarinleikkauksella. Leikkauksen jälkeen liikkuminen oli rajoitettua. Leikkaushaava oli kipeä eikä maitoakaan tullut vauvalle ruoaksi. Neuvolassa kehotettiin imettämään, rinnat oli ruvella ja maitoa ei tullut. Koin voimakasta huonommuutta, kun en kyennyt imettämään vauvaani. Mieheni teki paljon töitä ja oli pois kotoa. Kun hän oli kotona, hän riiteli puhelimessa isänsä kanssa työasioista. En saanut häneltä minkäänlaista apua lastenhoidossa, kantamisessa tai muussakaan. Itse piti vain hoitaa kaikki.

Silloin usein iltaisin olin parvekkeella ja juttelin tähdille (en tuntenut silloin Jeesusta)… Pyysin niitä auttamaan kun mulla oli niin paha olo. Välillä tuntui siltä, etten jaksa ja kävelen vauvan kanssa junan alle. En hakenut apua, koska en tiennyt, että on sellainen sairaus kuin masennus. Siitä ei puhuttu silloin neuvolassakaan. Ajattelin, että olen vain väsynyt, koska vauva toi vastuuta.

Elämä meni painollaan ja masennus hellitti. Tai siis se, mitä en tiennyt masennukseksi. Pidin sitä vain eräänä ajanjaksona elämässäni.

Sitten joku kertoi minulle, että on olemassa sellainen sairaus kuin masennus. Menin lääkäriin ja lääkäri haastatteli minua 45 minuuttia ja totesi minun olevan masentunut ja määräsi lääkkeitä. Lähdin sieltä reseptin kanssa ja aloitin kuurin. Lääkkeet väsyttivät ihan kamalasti ja tuntui, että ne vievät minua ”usvaputkeen”, mikään ei tuntunut miltään. Joten menin uudelleen lääkäriin. Sanoin, etten halua syödä tällaisia lääkkeitä, jotka väsyttää ja muuttaa minua niin, että mikään ei tunnu enää miltään. Lääkäri sanoi, että masennukseen pitää syödä lääkkeitä. Ja hän kertoi, että masennus tulee lapsuudesta ja se johtuu vanhemmista ja suvusta ja taipumuksista ja vaikeista elämäntilanteista ja ihmissuhteista jne jne jne.

Minusta tuntui siltä, että minua manipuloitiin ja vakuuteltiin, että minun olisi pitänyt syödä lääkkeitä, jotka turruttavat minut. Sanoin lääkärille ja lääkkeille ei kiitos ja lähdin ulos.

En syönyt lääkkeitä enkä ottanut vastaan diagnoosia. Ajattelin, että en usko pätkääkään tuon lääkärin puheita, vaan on oltava jokin muu keino.

Pian tämän jälkeen tulin uskoon ja aloin lukea raamattua.

FB-keskustelussa epäiltiin, että uskovat, joihin epäilijä itsekin lukeutuu, haluaisivat tietoisesti lisätä toisen taakkaa kun masentuneisuus pannaan omaksi syyksi. Esiin keskustelussa tuotiin myös rukoiltavan ”lisä” taakottaminen esirukoustilanteessa rukoilijan toimesta, vaikka esirukouksen tulisi olla vapauttavaa. Penättiin myös esirukoilijan vastuuta.

Masentuneisuus ei ole kenenkään syy ja epäilen vahvasti, että esirukoilija tarkoituksella taakottaisi rukoiltavaa tai että esirukoilijalla olisi ”pahat ajatukset” ja tietoinen tarkoitus alaspainaa rukoiltavaa. Joskus esirukoilija tukee joskus taas joutuu/saa opettaa rukouksen pyytäjää.

Miksi menet esirukoiltavaksi tai pyydät esirukousta? Siksikö, että sinua paijataan masennuksessa tai itsesäälissä päähän ja osoitetaan myötätuntoa, vai haluatko Jumalallisia ratkaisuita elämääsi ja elämäntilanteeseesi? Vai ehkä siksi, että muut rukoilee ja sinun ei itse tarvitse nähdä vaivaa? Vai etkö jaksa itse rukoilla? Vai pelottaako sinua? Ehkä tahdot nopean ”instant” ratkaisun, käsittelemättä syitä?

Keskustelussa myös ihmeteltiin ja penättiin perusteluita siitä, kuinka uskova voi perustella sitä, että masennus johtuisi jostain vihollisen hyökkäyksestä. Ja viitattiin siihen, että raamattu on täynnä masentuneita ihmisiä, Job jne. Epäiltiin myös sitä, että sellainen ihminen haluaisi lyödä ja valmiiksi maassa makaavia ihmisiä.

Näin on. Raamattu on täynnä ihmisiä, jotka elivät elämää. Tekivät virheitä, maksoivat hintaa. Vanhassa testamentissä on paljon esimerkkejä henkisistä vaikeuksista esim juuri Job, Daavid, Jeremia ja esim Elia, joka piehtaroi itsesäälissä. Joskus totuus tai kiperä kysymys tekee kipeää ja tuntuu enemmän lyönniltä kuin lohdutukselta tai ajattelemaan herättämiseltä, mutta totuus tekee vapaaksi.

Mutta sen tähden meille annettiin Jeesus, Kristus, joka on Jumalan poika ja jonka kautta meillä on pääsy (tie, totuus ja elämä) kaikkein pyhimpään eli Jumalan läsnäolon todellisuuteen. Emme enää elä vanhan liiton aikaa… Masennus voi olla tosiasia, mutta se ei ole totuus. Totuus on yksin Jeesuksessa Kristuksessa ja Hänen kauttaan olevissa voitoissa. Ehkä vielä näkymättömissä, jotka tulee kutsua näkyväisiksi. Tämä on Taivasten valtakunnan evankeliumia, jossa on Jumalan voima. Ehkä esirukoilija on kutsuttu tekemään juuri tätä?

Olen tutkinut paljon sairautta, ja sairauden juuria, sekä parantumisen tasoja sekä esirukouksen merkitystä parantumisessa. Näistä alueista myös opetan.

En mene koko opetuskokonaisuuteen, mutta tuon pari kohtaa esille. Job 2:7, Niin saatana meni pois Herran edestä ja löi Jobiin pahoja paiseita, kantapäästä kiireeseen asti. ja 3:25 Sillä mitä minä kauhistuin, se minua kohtasi, ja mitä minä pelkäsin (engl…KAUHISTUIN), se minulle tapahtui. Lopulta Job parantui ja sai kaksinkertaisen annoksen.

Tiedän, että moni ei tykkää tästä, mitä sanon seuraavaksi… mutta sanon sen kuitenkin.

Kaikki sairaus on perkeleestä, se on vihollisen aikaansaamaa, koska vihollinen on tullut vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Mutta perkelekin on Jumalan perkele… ja siksi Jeesus tuli maailmaan, että meillä olisi elämä ja yltäkylläisyys. Joh 10:10 Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys.

Yltäkylläisyys ei tarkoita sitä, että elämässämme kitkutellaan, tavalla tai toisella, päivästä toiseen.

San 20:27 Ihmisen henki on Herran lamppu: se tutkistelee sydämen kammiot kaikki.

Vihollinen ottaa jokaisessa heikkoudessa etulyöntiaseman. Monta kertaa me emme voi vastaanottaa parantumistamme linnakkeen tähden. Fyysinen heikkoutemme saattaa alkaa luonnollisesta tapahtumasta, mutta sitten vihollinen vahvistaa kivun hetkellä sen linnakkeella.

Esimerkiksi: auto-onnettomuuden tai trauman jälkeen vihollinen voi ahdistaa tai masentaa, heikkouden hetkellä, pelolla tai kauhulla. Kun henkisesti loukkaantuu tai läheinen loukkaa/satuttaa vihollinen tahtoo ahdistaa vihalla tai raivolla. Kauhistuttava tilanteen tullessa, vihollinen on valppaana lisäämään sen alueen kipua linnakkeella. Vielä vuosien jälkeenkin me voimme lievittää muistoa ja taistella, antaaksemme itsemme luottamukseen ja intimiteettiin eli läheiseen suhteeseen.

Jos me aiomme nähdä suurempaa vapautumista parantumisen alueella kehoissamme, meidän tulee myös parantua elämämme kolhuista, ikään kuin peittää heikot alueemme elämässämme ja poistaa heikkoudet siitä. Rukoile Jumalan tulta paljastamaan ja polttamaan jokaisen sairauden juuri.

Jesaja 61:3 puhutaan masennuksen hengestä. Alkuperäinen sana tavallisesti tarkoittaa heiveröistä, voimatonta, heikkoa. Samaa sanaa käytetään myös lampun hiipuvasta liekistä (Jes 42:3) sekä silmien hämärtymisestä (1 Sam 3:2).

Masennuksen henki ei ole Pyhä Henki. Jos masennuksen henki ei ole Jumalan antama Pyhä Henki… niin mikä henki se sitten on?

Monesti unohdamme pelastuksen merkityksen. Pelastuminen: hengen, sielun (järki, tahto ja tunteet) ja ruumiin alueella.

Ilm 7:10 "ja he huusivat suurella äänellä sanoen: "Pelastus (juuri-sanana sozo) tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalta".

Kun Jeesus tuli maailmaan, Hän kantoi edestämme, Golgatan keskimmäisellä ristillä, kaikki synnit ja sairaudet. Me pelastumme ja olemme pelastuneet Hänen nimessään. Itse pelastus-sana on mielenkiintoinen. Tutkiessamme sitä, voimme löytää mielenkiintoisia ja mieltä vavisuttavia asioita. Pelastus-sanan juuri on sanassa SOZO. Tämän SOZO-sanan merkitys on pelastaa, tehdä kokonaiseksi, parantaa, olla kokonainen. Pelastus siis pitää sisällään parantumisen ulkoisista vammoista/sairauksista kuten myös sisäisen parantumisen.

Tehdä kokonaiseksihan tarkoittaa sitä, että täytetään se kohta, josta jotakin puuttuu. Pelastaa tarkoittaa iankaikkisuuteen pelastumisen lisäksi myös kiperistä tai vaikeista tilanteista ja olosuhteista pois auttamista eli pelastamista. Olla kokonainen taas viestittää siitä, että se on koko ajan olemassa oleva olotila. Jos joku on koko ajan olemassa, niin sehän on silloin ON. Ja Jumalammehan on iankaikkinen Jumala, joka on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti eli HÄN siis ON.

Silloinhan me voimme luottaa siihen, koska Jumala ON, niin silloin myös pelastus ON, tehdä kokonaiseksi ON, parantuminen ON ja olla kokonainen ON. Kaikki ne ovat kokoajan olemassa olevia. Ei siis 2000 vuotta sitten tapahtuneita asioita tai vain osaa yllämainituista sisällään pitäviä, vaan pelastus pitää sisällään täydellisen pelastumisen, parantumisen ja ehyeksi tulemisen ja siinä pysymisen tässä ajassa, tänään, NYT ja tulevaisuudessa. Ja tästä kuuluu kunnia yksin Jumalalle!

Jeesuksen nimessä!