keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

”Kulta, tämähän on Siirappia”…

Moni teistä tietää, että olen yrittäjä ja minulla on kauneus studio Helsingissä, jossa teen monenlaisia luksushoitoja ihmisille, pääsääntöisesti naisille.

Viimeisimpiä hankintojani on suihkurusketuslaite. Se on siis laite, jolla saadaan hyvin luonnollinen rusketus, kylläkin keinotekoisesti, DHA:n avulla (DHA:ta saadaan kasviksista, esim. sokerijuurikkaasta ja sokeriruoósta). Eli iho ruskettuu ilman vaarallista auringon UV-säteilyä ja värjää ihon uloimman kerroksen. Kun aineet reagoivat ihon aminohappojen ja proteiinien kanssa, syntyy sen tuloksena kaunis, ruskettuneen näköinen iho.

Pari viikkoa sitten harjoittelin ruiskuttamista ja ruiskuttelin kynäruiskulla kahta eriväristä sävyä, kahteen eri ihmiseen. Toiselle toista ja toiselle toista.

Valmistautuessani ruiskutukseen ja tehdessäni testiruiskutuksia vedellä, huusin miehelleni… ”Kulta, nyt kun muistan, voisitko ottaa jääkaapista suihkurusketusvärit lämpiämään”.

Kun sitten menin hoitolan puolelle, huomasin, että mieheni oli nostanut molemmat värit esiin sekä yhden ylimääräisen pullon. Tämä ylimääräinen pullo oli siirappi.

Pullo näytti melkoisen samalta. Siinä oli samanväristä ainetta sisällä kuin suihkurusketuspulloissa.
Minua alkoi naurattaa…. Sanoin, ”kulta olet nostanut suihkurusketuspullojen kanssa lämpiämään myös siirappipullon”.

Mietin, että nämä aineet olivat samanvärisiä, samantyyppisissä pulloissa olevia tuotteita. Ei ihme, että hassu erehdys tapahtui.

Egypti vuonna 2006

Vuonna 2006 olin puhujamatkalla Egyptissä.
Kävelin erään kaupungin katuja ja kadun varrella oli myyntipöytiä. Myyntipöydillä oli paljon kelloja, koruja ja aurinkolaseja. Hidastin kulkuani… Koska olen esteetikko ja pidän kauniiden asioiden katselemisesta, pysähdyin katsomaan, mitä ihanimpia hyödykkeitä.

Aikani näitä myyntipöytien tuotteita tuijotettuani, tajusin niiden olevan dioreita, cucceja, versaceja, chaneleita, ynnä muita laatumerkkejä, 3-5 euron hintaan. No nehän olivat feikkejä, epäaitoja eli suoraan sanottuna… väärennöksiä. Mietin, jos nyt ostaisin tällaisen, kukaan ei erottaisi onko kyseessä aito vai feikki (=väärennös). Statukseni ihmisten silmissä nousisi, mutta itse tietäisin, että huijausta mitä huijausta.

Edellisvuotisella matkallani samaan paikkaan, olin hankkinut jäljitelmälaukkuja muutaman ja käyttänytkin niitä tyytyväisenä. Ne olivat kuitenkin laadukasta nahkaa, vaikkakin epäaitoja.

Epäaito ei kuulosta ollenkaan niin pahalta kuin väärennös… Mutta väärennös on, aitoa muistuttava, samoja elementtejä sisältävä (metallilaatat, kangas, logot jne) väärennös eikä sellaista tulisi käyttää. Eihän kukaan maksa kaupassa väärennetyillä euroillakaan, koska se on rikos ja erittäin väärin.

Kun Jumala alkoi puhua minulle tästä feikki-asiasta, oli minun pakko ryhtyä toimenpiteisiin. Hävitin siis kaikki epäaidot laukkuni ja parit aurinkolasit, joista tuli logottomia autoaurinkolaseja, jotka pyörivät hansikaslokerossa ja ovat hätätilanteita varten, kun oikeat aurinkolasini eivät ole sattuneet matkaan mukaan.

Olin myös edellisvuotena ostanut eräältä uskovalta sisarelta lompakon, joka oli väärennös. Tämä sisar on siis Herran palvelija ja kiertänyt puhumassa monissa paikoissa, myös ulkomailla. Silloin en tiennyt, että väärennöksen myyminen on Suomen lain mukaan rikos (kummallista, ettei ostaminen ole). Mikäli sen olisin tiennyt, en taatusti olisi lompakkoa ostanut ja saattanut sisartani lakia rikkomaan. Oletan, ettei tämä uskova sisarkaan sitä tiennyt, koska lompakon minulle myi, vaikkakin takahuoneessa, muilta piilossa… tai ainakin toivon niin, ettei tiennyt.

Jouduin todellakin tekemään parannusta, hävittämään väärennökset ja kerta kaikkiaan, paloin halusta luopua kaikkien väärennösten käytöstä ja sanoin Herralle, jos mulla ei ole varaa ostaa aitoa, niin sitten saa olla.

Aitoudesta täytyy maksaa kova hinta…

Joitain vuosia sitten perustettiin Helsinkiin Louis Vuittonin myymälä, Espalle. Kävelimme Espalla ja pysähdyimme näyteikkunan eteen. Toinen toistaan upeampia laukkuja, joilla oli aivan tolkuton hinta, useista sadoista euroista, useisiin tuhansiin euroihin. Helsingissä on myös paljon putiikkeja, joista voi ostaa merkkilaukkuja, -vaatteita, -asusteita ja -jalkineita, erittäin korkeaan hintaan.

Aidosta ja aitoudesta täytyy aina maksaa… Jos se on niin merkkitavaroiden kanssa, niin se on ihmisyydessäkin. Oletko koskaan miettinyt, minkä hinnan olet maksanut siitä, että puhut totta, totuutta?

Onko pesukoneesi koskaan mennyt rikki niin, että vaatteet jäivät sinne sisälle?

Minulla on käynyt niin… Pesin alusvaatepyykkiä ja koneessa oli monenmoista hepenettä.
Kun tein vakuutusyhtiöön ilmoituksen, panin kaiken sen, mitä koneessa oli sisällä. Joku tuttavistani sanoi, kai laitoit vakuutusyhtiölle, että siellä oli Burberryn paitasi ja Vuittonin vyö ja Tommy:n pikeepaita jne… Sanoin: ”no ei käynyt kyllä mielessäkään”. Olin pannut vahinkoilmoitukseen vain sen, mitä koneessa oli, en yhtään enempää tai vähempää.

Suurin osa tutuistani sekä uskovista ystävistäni, piti minua idioottina, koska laitoin sinne niin vähäarvoisia artikkeleita, enkä yhtään fiksannut arvoa paremmaksi, jotta saisin edes ”omani pois maksamistani vakuutusmaksuista”. Olin kauhistunut. Ajattelin heti ensimmäisenä, että sehän on vakuutuspetos, enkä minä halua olla osallisena petoksessa.

OK… Olen maksanut hinnan totuuden puhumisesta…

Moni on minuun loukkaantunut. Totuuden puhuminen ei tarkoita sitä, että on tyly, ilkeä tai aggressiivinen. Totuuden sanominen/esiin tuominen voi tapahtua kauniistikin… Mutta usein se saa vastapuolen loukkaantumaan, hermostumaan, huutamaan, raivoamaan, uhkailemaan, puolustautumaan, panemaan välit poikki…

Totuuden kuuleminen sattuu koska se pakottaa sinut kohtaamaan itsesi ja tekemäsi vääryyden tai oikaisee uskonnollisen kuvitelmasi/käyättäytymisesi. Se asettaa synnillisen tekosi julkisen häpeän alaiseksi… Synti on aina perkeleestä… Aina!… Kun totuus puhutaan, asetetaan perkele julkisen häpeän alaiseksi. Ihminen kohtaa Totuuden, Ihminen kohtaa Jeesuksen. Ainoastaan ylpeys on esteenä. Ylpeys oli perkeleen pahin ongelma. Ja ylpeyden tähden se syöstiin alas.

Aitous on Jumalan merkki

Louis Vuittonin laukun mukana tulee aitoustakuu ja dust-bag eli suojalaukku.

Kun me annamme elämämme Jeesukselle, panee Jumala meihin merkin, tagin: ”Jumalan Oma”. Se on ns. aitoustakuu. Pyhä Henki, joka on merkki aitoudesta. Uskoontulossa Sinun henkesi yhtyy Jumalan hengen kanssa eli kytkeytyy taivaallisiin. Uskoontulo ei ole vain rituaali, tai lause, joka lausutaan… Uskoontulossa syntyy suhde, syvä rakkaussuhde.

Tiedät, että rakkaussuhde ei voi toimia, jos ei ole 100% rehellisyyttä ja luottamusta kahden rakastavaisen välillä. Näin on myös sinun ja Jumalan välisessä suhteessa.

Uskonnollinen ihminen rukoilee hienoja, kaavamaisia rukouksia, joista puuttuu aitous, elämän jakaminen.

Muistat fariseuksen ja publikaanin synagogassa… miten he rukoilivat (Luuk 18:10-13). Syntinen tahtoo aina pyrkiä parannukseen, hinnalla millä hyvänsä. Luovuttaa syntinsä ja pukea päällensä Jeesuksen Kristuksen (dust bagin, joka estää lian tarttumista).

Joskus ulkonäkö voi pettää… Mistä ihmeestä erotat sitten aidon ja väärennöksen?

Siinäpä se… joskus tunnistaminen vie aikaa, koska väärentäjä tulee päivä päivältä taitavammaksi ja taitavammaksi… Sinun tulee tuntea totuus, jotta osaat erottaa aidon väärennetystä.

Asia näyttää/tuntuu samalta, mutta pienet yksityiskohdat paljastavat väärennöksen väärennökseksi.

Paluu suihkurusketukseen…

Olen opiskellut turvallisesta ruskettumisesta, ilman aurinkoa ja tutkinut erilaisia rusketusaineita ja ruskettumistapoja. Erotan purkkeja jo hyvin toisistaan, värjäävien ainesosien koostumusta ja pystyn jo jotenkin arvioimaan lopputulosta eri ihotyypeillä.

Mieheni ei koskaan ole suihkuttanut rusketuksen rusketusta tai tutkinut niitä… Hän ei voinut erottaa aitoa rusketusväriä aidosta siirapista, koska purkit olivat samankaltaisia.

Hänen silmänsä ei ollut harjaantunut erottamaan näitä kahta toisistaan, eikä hänen tarvitsekaan, koska hänen erikoisalueensa on toisaalla… Mutta ensimmäisen erehdyksen jälkeen, hän ei taatusti tule tekemään enää hassua erehdystä toistamiseen, koska hän on oppinut jotakin jo ensimmäisestä kerrasta.

Opettele tunnistamaan Totuus

Opettele tunnistamaan aito väärennöksestä. Opettele tuntemaan Totuus, jotta tiedät, kun Pyhä Henki tulee, ettet erehdy luulemaan Häntä väärennökseksi. Pahimmassa tapauksessa suljet Häneltä oven, etkä päästä Häntä sisään siksi, että luulet aitoa väärennökseksi.

Tai kauhukuva on se, että luulet väärennöstä aidoksi ja päästät väärennöksen sisään sekoittamaan sinua entisestään. Luulet, että se on hyväjuttu, mutta todellisuudessa petätkin itseäsi.

Koetelkaa kaikki henget (1 Joh. 4:1), myös Pyhä Henki. Herra ei siitä loukkaannu, että pyydät todistamaan aitouden…

Totuutta etsimään Jeesuksen nimessä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti