tiistai 3. maaliskuuta 2009

03.03.2009

Kevät keikkuen tulevi...

Huomenta...
Kun helmikuu on taittunut maaliskuuksi alkaa Tinalla kevään odotus.
Olen selkeästi kesäihminen ja kaipaan lämpöä ja auringonpaistetta. Talvi ja myöhäinen syksy ja aikainen kevät on pitkää aikaa, jolloin kaivaudun moneen vaatekertaan ja villasukkiin odottamaan auringon ensipilkahduksia.

Ihanaa on se, kun maaliskuussa voi jo alkaa odottelemaaan lumien sulamista ja "luonnon tuoksuja".

Viime sunnuntaina oli erityinen Jumalan ja Tinan kohtaamisen hetki.
Koin, että Herra odottelee Tinaa souking-hetkeen ja pyysin perheeltä hetkisen Herran läheisyyteen. Laitoin iPodin päälle ja korvanapit korvaan ja aloin keskustella Herran kanssa.

Kun ylistysmusiikki alkoi soida, keskityin kuuntelemaan laulujen sanoja. Laulaja lauloi suoraan raamatun tekstiä ilmestyskirjasta. Ja yhtäkkiä Isä alkoi näyttää minulle asioita. Hän näytti minulle paikkoja, joihin menen. Hän sanoi, että on alueita, joille kukaan ei halua mennä ja sinne Minä sinut lähetän. Hän näytti taloja ja asioita kaupungista/kaupungeista ja sanoin, menen sinne, mihin mut lähetät.

Toisaalta takaraivossa jyskyttää....."mistä rahat lentolippuihin ja hotelliin" Mistä rahat viedä avustuksia? Mistä varat.... Mistä varat.... Mistä varat....

Minä uskon, että kun Isä lähettää, varat löytyy, eikä minun tule siitä murehtia.
Jos Hän kerran kutsuu, Hän myös varustaa....

Ensin on Kenia, sitten Pakistan.... Herra on puhunut myös suurkaupungeista... Mielenkiintoista on odotella, miten Hän tulee järjestämään kaiken sen, mistä on puhunut. Ja tiedän, että Hän järjestää, koska niin on aina ennenkin tapahtunut.

Menemme päivä kerrallaan eteenpäin, pienin askelein.... Hän sanoi: "et ole väheksynyt pienten alkujen päiviä".... Mietin, mitä ovat pienten alkujen päivät?

Olen kiertänyt vuodesta 2005 erilaisissa evankeliointitehtävissä eri seurakunnissa ja yhteisöissä. Siitä lähtien on ovia avattu myös ulkomailla tapahtuvaan lähetystyöhön.

Pienten alkujen päivät.... Minusta kaikki on olleet suuria harppauksia minulle hengellisellä tiellä... Mutta Isän mielestä ne ovat olleet pienten alkujen päiviä.

Jos näillä matkoilla tapahtuneet parantumiset, vapautumiset, pelastumiset ovat Isän mielestä pienten alkujen päiviä, niin mitä ovat sitten tulevat päivät?

Oletko koskaan miettinyt sitä, mitä ovat pienten alkujen päivät?

Ne ovat niitä päiviä, jolloin et edes tajua tekeväsi Herralle töitä. Se on sinun arkesi... ne ovat sinun olosuhteesi... ne ovat sinun valintasi...

Pienten alkujen päivät... Oi kuinka odotan mitä ja millaiset ovat ne päivät, jotka tulevat pienten alkujen jälkeen?

Rukoilen sitä, että pysähdyt miettimään näitä sanoja: "pienten alkujen päivät".... mitä ne merkitsevät sinulle nyt ja mitä ne merkitsevät viiden vuoden jälkeen.

Tapahtuuko muutosta?

Jeesuksen nimessä.....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti