Äidin viimeinen matka
Olet varmaan ihmetellyt kun minusta ei ole kuulunut mitään...
Äitini kuoli viime kuun lopulla ja sen jälkeen on aika kulunut tehokkaasti kaikissa käytännön asioiden hoitamisissa. Kävimme myös Arin kanssa tuulettumassa Tallinnassa kaiken saattohoitamisen jälkeen.
Äiti siunattiin haudan lepoon 19.11 eli viime torstaina. Tilaisuus oli kaunis. Olin niin onnellinen siitä, että tätini tuli Varkaudesta asti saattamaan äitiä meidän kanssamme.
Hautaustoimisto oli onnistunut tilaamaan arkun päälle juuri äitini näköisen kukkalaitteen. Halusin siinä olevan valkoisia neilikoita ja jotakin vaaleanpunaista... Kukkalaite oli kaunis.
Olen ollut hautajaisten jälkeen tyhjä. Tämä on jotenkin niin uusi tilanne. Yhtäkkiä äitiä ja isää ei olekaan.... He olivat kuitenkin olleet siinä aina - lähellä. Asuneet lähellä, muutaman kilometrin päässä, yhteydenpito oli viikottaista, joskus tietenkin tiiviimpää, joskus vähemmän tiivistä. He auttoivat aina kun yksinhuoltajana ollessani tarvitsin pojille hoitajaa ja muutenkin.
Tänään kävin läpi papereita ja lähettelin viimeisiä niistä juristille. Ajattelin, kuinka ihminen lakkaa olemasta. Pankissa isän kortti leikattiin poikki. Poliisi sanoi, että passit ja henkilötodistukset sekä isän ajokortti, tulisi palauttaa heille hävitettäväksi. Kaikkien sopimusten päättäminen, puhelimien katkaisut ja numeroiden poistaminen kännykästä jne.
Kaikki olemassaolon viralliset asiakirjat hävitetään tai palautetaan lähtösijoilleen. Ihminen lakkaa olemasta.... mutta...
Äiti ja isä ei lakkaa olemasta mun sydämessä tai mun ajatuksissa. Mietin heitä molempia joka päivä. Mieleeni tulee asioita lapsuudesta ja yhdessä tekemisistä. Lomista ja arjesta. Äidin sanoja ja sanontoja, lauluja, mitä hän minulle lauloi kun olin pieni. Muistelen miltä heidän äänensä kuulosti. Muistan ne selvästi, enkä tahdokaan unohtaa...
Nyt minun pitää opetella elämään uudessa tilanteessa... Välillä meinaan tarttua puhelimeen ja soittaa isälle ja sitten muistan, etten sitä voikaan tehdä, kun isä on kuollut. Tänään ajattelin tehdä maksakastiketta ja muistin, että äiti tietää parhaimman ohjeen, mutta en voikaan sitä häneltä kysyä, koska äiti on kuollut.
Luulen, että jonkin aikaa menee, ennenkuin opin olemaan minä, ilman äitiä ja isää.
Eelän jälleennäkemisen toivossa ja odotan tapaavani molemmat kirkkaudessa sitten kun minun aikani tulee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti