Ankea marraskuu...
Marraskuu on vuoden ankein kuukausi. Lehdet ovat lähteneet puista, ilma on kylmä ja kellojen siirtäminen vaikuttaa pimeyteen suurempana pimeytenä. Lumi ei ole vielä satanut ja se vielä lisää pimeyttä.
Tämä sää kuvastaa hyvin tämän syksyn rankkuutta perheessämme. Kahden kuukauden sisällä menetin molemmat vanhempani syövälle; isän 2.9.2009 ja äidin 30.10.2009.
Kuoleman kohtaaminen ei ollut kaikki ikävä. Sain sedältäni likavettä niskaan, törkeän ja ikävän emeilin kautta. Tukemisen ja sukuyhteyden sijaan sainkin hylkäämisen kokemuksia.
Ainoana lapsena hylkäämisen kokeminen tuntuu jotenkin vielä niin voimakkaalta kun sukuamme on niin vähän jäljellä. Hän tuumasi, että hän ja hänen perheensä ovat ainoat oikeat suukuumme kuuluvat jäsenet.
Hiljaa mietin, mihin sukuun minä sitten kuulun?
Naurattaa... Kyllä, taivaalliseen sukuun. Olen Jumalan lapseksi, Jeesuksen Kristuksen tuntemisen kautta, syntynyt. Uudestisyntynyt ja synnytetty, Pyhän Hengen kautta, yhteyteen Jumalan kanssa.
Taitaa se suvusta irtisanominen enemmän kuitenkin sattua setääni kuin minuun ja olla suurempi tappio hänelle kuin minulle? Rukoilen kuitenkin hänen puolestaan, että hän sekä hänen vaimonsa, joka häissämme erittäin ikävällä tavalla käyttäytyi haastamalla riitaa, väittelemällä ja kinaamalla uskovien häävieraiden kanssa Jeesuksesta, oppisivat tuntemaan Jumalan armon ja rakkauden.
Eihän me ketään haluta raamatulla päähän lyödä, vaikka joskus inhimillisesti katsoen, sen toteuttaminen tuntuisikin sinänsä melkoisen miellyttävältä ajatuksena, ainakin saamani meilin jälkeen, joka relevantisti koski myös ulkonäköäni.
Mietit varmaan - kyllä - sarkasmi on eräs hyvistä puolistani...
Kirjoitin aikaisemmassa blogissani ystävättärestäni, jolla todettiin kalkkeuma aivoissa. Tämän asian olen lukenut myös yhdeksi vaikeudeksi tämän syksyn aikana. Samoin nämä nimelläni (ja/tai palvelutyöni nimellä) tai pikemminkin nimissäni esiintyminen ja salasanojen vaihtamisen yritykset niihin foorumeihin, joissa ja joihin kirjoitan.
On kummallista, että joku voi ottaa niin hampaisiin, että jatkamalla jatkaa kiusantekoa?
En periaatteestakaan sekoita maallista tuomioistuinta tällaiseen kiusantekoon, vaan luotan siihen, että ne ihmiset, jotka ovat olleet kanssani tekemisissä, tuntevat minut niin hyvin, että tietävät, että olen hyvin suora ja uskossani hyvin yksinkertainen ihminen. Ja jos joskus olen väärin tehnyt, en kestä elää itseni ja Herran kanssa, vaan teen parannusta nopeasti ja pyydän helposti anteeksi.
Toisaalta palvelutyön mustamaalaaminen on Jumalan asia hoitaa kuntoon ja minua ainakin pelottaa kun Jumala alkaa puuttua asioihin, silloin yleensä on jämerämmät voimat liikkeellä.
Kun Jumala liikkuu, niin asioita tapahtuu.
Uskon, että ensi vuonna saamme palvella uusilla Pyhän Hengen toiminnan alueilla ja suuremmassa Jumalallisessa voimassa.
Loppuvuosi rauhoitellaan, rentoudutaan, levätään ja etsitään Herraa... Toivottavasti pääsisimme kauan toivotulle häämatkallemme johonkin lämpimään, vielä ennen ensi vuotta.
Kiitos, että muistat meitä rukouksin...
Jeesuksen nimessä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti