Joulu lähestyy...
on pe-la välinen yö, perhe nukkuu.... minä valvon...
Olen viime aikoina valmistellut tulevaa vuotta sekä hoitolan asioita että hengellisiä. Kysellyt Herralta, mitäs nyt sitten???
Nämä vuoden viimeiset päivät joulusta uuteen vuoteen olen aina pyhittänyt Herralle. Tänäkin vuonna olen korvat höröllään, vaikka tämä kaikin puolin onkin ollut erilainen vuosi kuin aiemmat.
Tähän vuoteen on mahtunut paljon iloja ja suruja... Surujen kautta tulleita uudenlaisia ulottuvuuksia sekä ilon aiheita.
Isän ja äidin saattohoitojen aikana ja heidän kuolemansa jälkeen, vähensin tietoisesti palvelemista, vaikka teinkin päivätyötäni studiolla. Ja onneksi Herra piti minua kiireisenä ja lähetti aivan uskomattoman ihania ihmisiä studiolle, joiden kanssa itkettiin ja naurettiin - rukoiltiin ja parannettiin maailmaa. Olen tämän vuoden aikana saanut tutustua aivan mielettömän ihaniin ja lämpimiin ihmisiin, joiden näkemistä oikein odotan.
Mieleni on kiitollinen.... voin täysin rinnoin sanoa rakastavani elämää!
Rakastan Elämää kaikkine vivahteineen... tunteineen, tapahtumineen, olosuhteineen... Nautin siitä, että saan olla elossa ja tuntea monenlaisia tuntemuksia ilosta suruun - vihasta rakkauteen... Ihmisyys ja inhimillisyys Jumalan kädessä on ihan mieletöntä.
Jumalan rakkauden kokeminen ja edes "himpun verran" tunteminen on ollut mieltäni avartavaa...
Olen myös saanut hämmästyä Jumalan sanan Voimasta ja toteutumisesta käytännössä. Hän on opettanut minua, tämän vuoden aikana, luottamaan Häneen jokaisessa tilanteessa. Siinäkin, että elämässäni tapahtuu asioita, joista en pidä tai minun on niitä vaikeaa ymmärtää tai ainakin niiden laajuutta. Herra on opettanut, että minun tulee luottaa Hänen ymmärrykseensä aina, vaikka oma pääni ei riittäisi. Osattava ja uskallettava luottaa, vaikka tilanne tuntuisi mahdottomalta.
Järjen, tahdon ja tunteiden luovuttaminen Jumalalle on vaikeaa... vaikeampaa kuin olin kuvitellut... Mutta siitäkin selviää. Uskon, että meidän ihmisten tulisi uskaltaa enemmän heittäytyä Herran varaan, eikä järkeilymme. Hän kuitenkin tietää ja tuntee asiamme ja elämämme paremmin kuin me itse.
Sain juuri pari päivää sitten soiton eräältä sisarelta, jonka asioiden puolesta olin rukoillut joitakin viikkoja aikaisemmin. Hän soitti ja kertoi mahtavan kiitosaiheen siitä, mitä Herra hänen perheessään oli tehnyt.
Vaikka olenkin kokenut tämän vuoden aikana "pienuutta", uskon, että Jumalan mielenmukainen "ihmisenä olemisen pienuus" miellyttää häntä.
Me voimme touhuta ja puuhastella, olla monessa mukana, ihan burn-outiin asti, mutta Jumalan läheisyyttä ei mitata sellaisella tekemisen mittarilla vaan intimiteetillä...
Voin touhuta perheeni kanssa sitä sun tätä, puolisoni kanssa vielä lisää, mutta jollei todellista kohtaamista tapahdu, tiedänkö oikeasti mitään siitä, mitä he ajattelevat?
Jos en ole Herran kanssa, lue raamattua ja rukoillen kuuntele... miten ihmeessä voin tietää, mitä Herra haluaa tai mitä Hänen sydämellään on? Hiljentymien ja kuunteleminen ei ole helppoa. Ajan ottaminen, kiireisen elämän keskellä ei ole helppoa, mutta se on Elämän kannalta välttämätöntä.
Siksi rukoukseni onkin... että jouluna hiljentyisimme miettimään Jeesuksen merkitystä elämässämme ihan uudella tavalla. Kohtaamaan Vapahtajaamme ja nauttimaan Hänen seurastaan yhdessä rakkaimpiemme kanssa.
Ole siunattu, Jeesuksen nimessä!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti