Loukkaantumisesta Anteeksiantamiseen...

Olen tässä jälleen kerran miettinyt loukkaantumista ja anteeksiantoa…

Olen usein ollut tilanteessa, jossa minuun loukkaannutaan. Syyt ovat yleensä olleet sellaisia, että minulta on kysytty jotakin neuvoa, apua elämäntilanteeseen tai rukousta. Tai on tapahtunut jotakin sellaista, jossa minä olen ollut mukana ja tajunnut, että tässä on menossa jotakin väärää/epäpyhää/epäpuhdasta ja olen sanoutunut siitä irti perustellen sen raamatulla.

Tarkastelen jatkuvasti omaa elämääni raamatun valossa ja samaan pyrin myös silloin kun neuvoani kysytään tai rukousta pyydetään.

Loukkaantuminen tapahtuu siinä, kun en rukoillutkaan korvasyyhyyn… ”paijannut syntiä lempeästi päähän” tai antanut oikeutusta” käytökselle, toiminnalle tai asenteelle tai sanoutunut itse irti asiasta, jonka olen kokenut Jumalalle ei-mieleiseksi toiminnaksi.

Minun on sanottu nostavan itseni muiden yläpuolelle ja pitäväni itseäni parempana kuin muita. Mitä luulet, pitääkö se paikkaansa?

Ei pidä. Tiedän, mitä olen Herrassa ja uskoakseni olen kasvamassa Hänessä ja Hänen kutsussaan. Teen jatkuvasti omasta toiminnastani, ajatuksistani ja asenteistani tiliä Jumalalle ja näin sen kuuluu olla.

Ystävättäreni, joka vuosia sitten loukkaantui minuun, lähetti minulle eilenillalla viestin, ettei ole antanut minulle anteeksi sanojani. Hän vaati minulta jälleen anteeksipyyntöä… sanoen samaan hengenvetoon, että anteeksipyyntö enää riitä.

Anteeksi olin toki pyytänyt sitä, että sanani olivat häntä loukanneet… Anteeksi en voi pyytää sanojani, koska se, mitä sanoin, oli totta… Tietenkin olen pahoillani siitä, että ystävättäreni loukkaantui, mutta en minä hänen loukkaantumistaan pysty pyytämään tämän paremmin anteeksi. Hän halusi minun vetävän sanat takaisin. Se olisi ilmeisesti ollut hänen mielestään vasta kunnollinen anteeksipyyntö. Hän sanoi, että minusta puuttuu Kristillisen rakkauden arvomaailma.

Jäin miettimään puuttuuko se minulta?

Jeesuksen esimerkki kristillisen rakkauden arvomaailmasta

Jeesuksen esimerkki meille on se, että synti sanotaan synniksi ja sen jälkeen totuus tekee vapaaksi. Jos syntiä ei tunnista synniksi, ei siitä voi vapautua. Jeesus julisti syntejä anteeksi, paransi sairaita, herätti kuolleita ja teki muitakin voimatekoja, Hän oli sisäisesti ehyt, koska tiesi kuka on, eikä synti Hänessä asunut. (lue opetus SOZOsta - SOZO l. pelastuminen, parantuminen ja vapautuminen)

Tämä yllämainittu ei tehnyt Jeesusta ihmiseksi, jolta olisi puuttunut kristillinen rakkauden arvomaailma… päinvastoin, juuri se teki Hänestä kristillisen rakkauden arvomaailman pohjan.

Jeesus ennen kaikkea haluaa, että me parannumme myös sisäisistä haavoistamme, jotta voisimme palvella Häntä ehyesti, ehyellä sydämellä, kokonaisena. Silloin emme reagoi emmekä palvele haavoista käsin eikä perkele pääse meitä tai palvelutyötämme tärvelemään oman heikkoutemme ja synnillisyytemme tähden.

Miksi me niin harvoin haluamme käsitellä haavojamme, loukkauksia ja antaa anteeksi?

Anteeksiantaminen itselleen ja muille on äärettömän vaikeaa. Se on kuin häpeästä riisuutumista. Häpeä haluaa piilottaa… Häpeä haluaa säilöä ja peittää loukkaantumisen ja loukkaantuminen haluaa säilöä vahingoittumisen. Loukkaantuminen haluaa kostaa ja satuttaa muita salassa, koska se on täynnä pelkuruutta. Häpeä rakastaa asioiden muhittelua. Häpeä estää meitä tuomasta esiin heikkouksiamme.

Häpeästä riisuuntuminen

Häpeästä riisuuntuminen on alastomuutta ihmisten ja Jumalan edessä. Toisinaan tarvitaan toista ihmistä julistamaan synti anteeksiannetuksi, käsittelemään yhdessä haavat ja loukkaantumiset sekä rukoilemaan Pyhän Hengen täyteyttä sinetiksi siihen loukkaukseen, häpeään, heikkouteen, joka on käsitelty. Tarvitaan toista ihmistä seisomaan tukena, suoraselkäisenä puhumassa totuutta, mikäli autettava pyrkii vetämään jo käsitellyt asiat takaisin ja muhittelemaan niissä.

Pimeässä vaeltaminen

1 Joh 2:3-11 Ja siitä me tiedämme hänet tuntevamme, että pidämme hänen käskynsä. 4 Joka sanoo: "Minä tunnen hänet", eikä pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija, ja totuus ei ole hänessä. 5 Mutta joka pitää hänen sanansa, hänessä on Jumalan rakkaus totisesti täydelliseksi tullut. Siitä me tiedämme, että me hänessä olemme. 6 Joka sanoo hänessä pysyvänsä, on velvollinen vaeltamaan, niinkuin hän vaelsi. 7 Rakkaani, en minä kirjoita teille uutta käskyä, vaan vanhan käskyn, joka teillä on alusta ollut; tämä vanha käsky on se sana, jonka te olette kuulleet. 8 Ja kuitenkin minä kirjoitan teille uuden käskyn, sen, mikä on totta hänessä ja teissä; sillä pimeys katoaa, ja totinen valkeus jo loistaa. 9 Joka sanoo valkeudessa olevansa, mutta vihaa veljeänsä, se on yhä vielä pimeydessä. 10 Joka rakastaa veljeänsä, se pysyy valkeudessa, ja hänessä ei ole pahennusta. 11 Mutta joka vihaa veljeänsä, se on pimeydessä ja vaeltaa pimeydessä, eikä hän tiedä, mihin menee; sillä pimeys on sokaissut hänen silmänsä.

Johannes sanoo jakeessa 11, että joka vihaa veljeänsä, se on pimeydessä ja vaeltaa pimeydessä.

Jos kävelet pimeässä et tiedä mihin olet matkalla, koska pimeys on sokaissut silmät.

Tämä ei tarkoita vain fyysistä toimintaa pimeässä, ilman valoja kävelemistä, vaan myös hengellistä näkökulmaa… hengellisiä silmiä nähdä valkeus ja vaeltaa siinä. Se kuvastaa ikään kuin hengellistä lukkoa, jonka avain on anteeksianto.

Jotkut meistä vaeltaa hämärässä, valoa ei ole paljoa, mutta ei vielä ole pimeääkään. Tämä hämärän tila voisi kuvata vaikka katkeraa, vihaa pitävää, anteeksiantamatonta ihmistä, joka lietsoo itseään suurempaan vihaan, koska ei suostu antamaan anteeksi. Ikään kuin ignoree, kieltää, mitätöi, halveksii, pitää häiriötekijänä, kilpailijana tai vihollisenaan tätä

Samaan aikaan ei voi olla valkeudessa ja vihata veljeään… Silloin todellinen valkeus ei ole vielä tullut.

Raivo, loukkaantuminen ja suuttuminen - kolme aggressiivisuuden tasoa

Gunnar Elstad:n kirjassa, Kun elämä satuttaa (sivuilla 66-80) puhutaan mainiosti kolmesta aggressiivisuuden tasosta ja siellä tulee raivon ja suuttumisen lisäksi esiin myös loukkaantuminen…

• raivo haluaa vahingoittaa, loukkaantuminen haluaa säilöä vahingoittumisen - suuttuminen haluaa korjata vahingon.
• raivo ja loukkaantuminen yrittävät tuhota muita - suuttuminen haluaa tuhota pahan.
• raivo ja loukkaantuminen etsivät kostoa - suuttuminen oikeudenmukaisuutta.
• raivoa ohjaa itsekkyys, loukkaantumista pelkuruus - suuttumista myötätunto.
• raivo on avointa sodankäyntiä, loukkaantuminen on sissisotaa - suuttuminen on rehellistä, pelotonta ja voimakasta totuuden puolustamista.
• raivo puolustaa itseään, loukkaantuminen asioiden pysyvää tilaa - suuttuminen toista osapuolta.
• raivon ja loukkaantumisen Raamattu kieltää - suuttumaan se käskee.

Olen huomannut, että me kristityt pelkäämme raivoa, loukkaannumme mitä suurimmassa määrin, eikä juuri koskaan suututa, vaikka raamattu siihen meitä kehottaakin. Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö… Ef 4:26

Jeesuksen työ vapauttaa

Valkeus = Totuus = Jeesuksen ristin työ vapauttaa sinut kaikesta loukkaantumisesta johtuvasta anteeksiantamattomuudesta ja pimeyden vallan siteistä.

Jumalallinen rakkaus on valintoja, se ei ole tunnetta… Meidän tulee valita loukkaantumisesta luopuminen sekä anteeksianto ja sen jälkeen rakkaus, jotta hengellinen lukko avautuu ja pääsemme jälleen kasvamaan Kristuksessa eheämmiksi ja eheämmiksi.

Rukous

Kiitos Jeesus, että saan tässä hetkessä jättää Sinulle kaikki loukkaantumiseni ja antaa anteeksi kaikki aiheelliset ja aiheettomat sanomiset, joihin ja joista olen loukkaantunut. Haluan pyytää Sinun taivaallista siunaustasi näiden ihmisten ylle, joista olen pahaa puhunut tai ainakin ajatellut. Herra vapauta minut anteeksiantosi avaimella loukkaantumisen lukosta. Haluan antaa anteeksi ja saada anteeksi. Minä valitsen anteeksiannon. Kiitos Pyhä Henki, että Sinä siunaat valintani ja saan täydellisen vapauden Jeesuksessa Kristuksessa kasvamiseen. Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen nimessä!

Amen