Yön tunnelmia...
Kirjoittelen blogiin yön jo kääntyessä seuraavaan päivään...
Tänään on poikani JP:n ylioppilasjuhlat.
Arin äiti on tehnyt täytekakut ja Ehon leipomo voileipäkakut. Me Arin kanssa pestiin "parempi astiasto" ja kiillotettiin hopeat. Toivottavasti ihmisiä tulee vierailulle, etteivät tarjoilut jää käteen.....
Olen ollut koko päivän todella herkällä päällä.
Illalla JP totesi, että hänellä ei ole kenkiä YO-juhliin - aletiin kenkien metsästys. Onneksi tämän talouden miehet ovat suht samaa kengännumeroa, joten fiksaamalla jalkineet järjestyivät.
Pikkuveli jätti omat päättäjäisensä väliin veljensä ylppärijuhlien takia. Silitin hänen kauluspaitansa ja ajattelin, että aika menee äkkiä. Vasta äsken tuo pikkukundi juoksi vaarin tekemän puujousen ja seriffi-stetsonin kanssa ympäri asuntoa ja ajoi takaa mielikuvitus-rosvoja. Nyt se sama pikkukundi siirtyy yläasteelle ja minä silitän hänen trendi-kauluspaitaa.
Istun ja mietin ajan kulkua. Kuinka se päämäärä.... lasten kasvattaminen aikuisuuteen, tervejärkiseksi aikuiseksi, harkintakykyiseksi vastuunkantajaksi, on ollut työlästä tai ajoittain on ainakin tuntunut siltä. Ja kun sitten näkee, kuinka he kasvavat, siivet jo kantavat, ja heidän oman elämänsä suunnitelmat alkavat hahmottua... ei voi kuin kiittää Jumalaa, että se rukous, jonka rukoilin silloin kun esikoinen oli pieni, kuultiin.. Herra tämä lapsi on, Jeesus, Sinun jälkeen mun kaikkeni. Ota hänet, kasvata hänet, opasta häntä. Annan hänet sinulle, lasken irti, ja rukoilen... Tee hänestä Sinun soturisi.
Kun tämä soturi vihdoin tarttuu aseeseensa, Jumalan sanaan ja Isä pääsee Jeesuksen kautta tekemään työtä nuorukaisessa, tunnollisuus ja vastuullisuus sekä terve harkinta ovat käytössä, voin vain hiljaisesti huokaista - Kiitos Isä!
Tähän kai kaikki tähtää..... luopumiseen.
Minä en hallitse lapsieni elämää - sitä hallitsee Iankaikkinen Jumala.
Minä vaan olen ikäänkuin huoneenhaltija, jolla on asiat vain lainassa. Isä seuraa miten työni hoidan. Hyvin? Huonosti? Pyydänkö apua? Teenkö päätökset ilman Taivaallisen Isän opastusta?
Tajuan, että kaikki on Hänessä ja Hänestä ja Häneen. Alusta loppuun.
Kiitos Isä!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hei!
VastaaPoistaLuin (tänään on 27.10.)tämän kirjoituksesi poikasi yo-juhlista ja niistä puuttuneista kengistä. Ja mieleeni tuli oman poikani yläasteen juhlan vaate-metsästys.
Poikani sanoi vasta päivää ennen juhlia, että hän tarvitseekin sinne puvun! Siihen asti olimme luulleet että vain jokin yleensä siisti vaate on ok. Niin alkoi puvun metsästys. Ja eihän niitä pukuja pieneltä paikkakunnalta löytynyt, eikä olisi ollut varaakaan sellaiseen, mutta onneksi oli paikallinen kirppis, jonkun seurakunnan omistama; ja eikun sinne. No, sieltä löytyi sopiva puvun takki, mutta ei housuja, myös pukupaita löytyi. Kenkiä jouduimme hakemaan kaupasta. Onneksi löytyi edullinen pari.
Kotona sovitimme puvun takkia (tumman sinistä) ja siistejä mustia housuja - onneksi sopivat suht hyvin yhteen. Sininen kravatti, jossa valkoisia ohuita raitoja, löytyi mieheltäni, ja sekin sopi hyvin koko asuun. Olimme kiitollisia Jumalalle - Hän auttoi jälleen kerran. :)
Siunausta!
Teija