Rakastamisen kipua…
Meillä oli tänään perheriita. Riita koski teini-ikäisen kasvattamista.
Vuosia sitten kamppailin yksinhuoltajana kahden poikani kasvattamisessa ja varsinkin toisen pojistani. Tuntui, ettei minulla eväät riitä asettamaan rakkaudellisia rajoja. Tuntui siltä, että aina kun piti perustella kantansa, ei toinen tuntunut sitä tajuavan laisinkaan. Välillä hermostuin ja huusin ”pää punaisena”: ”etkö sä tajua, etkö ymmärrä selkeää puhetta, suomea, vai mitä???” ”jos sä et nyt usko, koittaa tupenrapinat”, ”saat tukkapöllöä”, ”haen remmin”, ”saat selkään”, ”annan kotiarestia”, ”saat pelikieltoa”, ”soitan sun isälles”, ”kerron vaarille ja se puhuu sun kanssas”… Monen monta keinoa käytin, uhkailua, kiristystä ja lahjontaa… Näitä vanhempien ”tunnettuja, hyväksi havaittuja ja ehdottomasti parhaimpia” työkaluja.
Olin jo miltei epätoivoinen ja jälleen kerran huonossa omassatunnossa kiivastumisestani, polvistuin rukoustyynylleni ja pyysin apua Jumalalta.
Eräänä yönä näin sitten unen, jossa Herra näytti minulle tavan, jolla minun tulisi toimia.
Hän näytti, mitä tapahtuu, jos pehmeällä asialla ikään kuin ”heitän liian lujaa”… Vaikka asia oli hyvä, en saanut esittää sitä liian kovasti.
Kuinka rakkaudellisesti Herra näyttikään minulle kasvatusvirhettä, jota olin toistanut kerta toisensa jälkeen. Sain tehdä parannusta.
Seuraavana päivänä, töiden jälkeen, keräsin pojat yhteen ja pidettiin perhepalaveri. Pyysin anteeksi käytöstäni, kerroin, että on ollut vaikeaa löytää oikeanlaista tapaa opettaa ja kasvattaa heitä. Ja kerroin unen, jonka Jumala minulle yöllä oli näyttänyt. Sitä kertoessani me kaikki itkimme. Annoimme anteeksi ja lupasimme yrittää kaikki tosissamme ja päätteeksi rukoilimme.
Olen pyrkinyt kaikella tavalla noudattamaan Jumalalta tullutta ohjetta poikieni kasvattamisessa.
Nyt on toinen pojista jo aikuinen ja muuttanut pois kotoa ja on vastuuntuntoinen aikuinen. Hän opettelee olemaan myös vastuuntuntoinen vanhempi ”ottopojalleen”. Tästä olen todella iloinen, että ensimmäinen on ”lentänyt pois pesästä” suhtkoht ”täyspäisenä”.
Vielä on toinen pojista jäljellä ja murrosikä hyvässä vauhdissa.
Joten tämän päivän riita koski minun ja mieheni eri näkemyksiä kasvattamisesta. Menetän nykyään harvoin malttini, mutta tänään menetin ja huusin miehelleni hänen ”jäpättämisestään”.
Nyt kun perhe nukkuu, on minulla ollut aikaa hiljaisuudessa ajatella tätä asiaa, riitaa ja omaa käyttäytymistäni.
Muutama päivä sitten Jumala palautti tämän ”kasvatusmetodi-unen” mieleeni ja kerroin siitä miehelleni. Hänen mielestään sanktiot on paras kasvatustapa, kun taas minä yritän perustella ja coutsata poikaa käyttämään omaa ajatteluaan… olenhan jo vuosien mittaan ymmärtänyt, etteivät kumpikaan pojistani ole typeriä. Olen vaan joutunut oikeasti miettimään vastauksiani ja perusteluitani… nii-in, sekä Jumalan että lasteni edessä. Ovatko kaikki ”määräykset” ja ”säännöt” olleet rakentavia, vai omaa elämääni helpottavia tai egoani pönkittäviä?
Tänään menettäessäni malttini, huusin ja hermostuin ”kiristämiseen” ja ”jäpättämiseen”.
Joskus on vaikeaa olla vaimo ja asettua ”miehensä tahdon alle” kun sen tietää, ettei se ole samassa linjassa Jumalan kanssa. Silloin on viisautta totella ja rukoilla. Niin teen ja tein nytkin.
Rukoilen, että Herra parantaa huutoni aiheuttamat haavat rakkaan Mieheni sydämessä niin, että hän voi antaa minulle anteeksi. Mutta rukoilen myös Pyhän Hengen näyttävän hänelle, miten rakkauden kanssa operoida, myös teini-ikäisen kasvattajana.
Heitin tänään miestäni ”hyvällä asialla” liian kovaa… ja se on minulle parannuksenteon paikka!
Se ei ole tapa, jolla asioita viedään läpi. Ei evankelionnissa, ei kasvattamisessa, eikä rakkaudessa.
Luin 1 Kor 13, jossa puhutaan rakkaudesta…
1 Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen. 2 Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi. 3 Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.
4 Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile, 5 ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, 6 ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa; 7 kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii. 8 Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa. 9 Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista. 10 Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista.
11 Kun minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi; kun tulin mieheksi, hylkäsin minä sen, mikä lapsen on. 12 Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan.
13 Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus.
Tässä luvussa puhutaan siitä, että vaikka meillä olisi mitä tahansa maallista tai taivaallista, jos meillä ei ole rakkautta, ei olisi loppupeleissä mitään eikä mikään mitään missään tai kenellekään hyödyttäisi.
Sitten seuraavassa jakeiden osiossa kerrotaan millainen rakkaus on… ja millainen se ei ole…
Ja siitä seuraavassa osiossa kerrotaan kasvuprosessista… siitä miten Tina kasvaa lapsesta aikuiseksi, hengellisestä vauvelista, hengelliseen vanhemmuuteen ja kypsyyteen, miten poikani kasvavat pikkukundeista, vastuuta ottaviksi aikuisiksi miehiksi ja varmasti myös siitä, kuinka mieheni, joka ei lapsia ole kasvattanut aiemmin läsnäolevana, kasvaa kasvattajana rakastamaan…
Vielä yhteenvetona Paavali niputtaa…. että nämä kaikki yhdessä pysyy, mutta muistuttaa meitä kuitenkin siitä, että suurin on rakkaus.
Rakkaus on Jumalallista, se on Jumalasta, koska kun Jumala antoi Jeesuksen, Hänen ainoan poikansa maailmaan, eikä kaikkein parhaimpansa ja kalleimpansa sijasta enkeliä… osoittaa Jumalan suunnattoman suuren rakkauden ihmiskuntaa, ihmisiä, sinua ja minua kohtaan.
Meidän tulisi olla täynnä tämänkaltaista Jumalallista rakkautta, joka kuultaa läpi kaikessa elämässämme.
Sen tähden teen parannusta, että minun tulee kunnioittaa Miestäni, jotta hän voisi rakastaa minua…
Minun tulee kunnioittaa lähimmäistäni, jotta hän kykenee rakastamaan ja luonnollisesti myös kunnioittamaan minua. Minun tulee kunnioittaa miehiksi kasvavia poikiani, jotta he pystyisivät kunnioittamaan ja rakastamaan minua viisaana vanhempana ja hyvänä kasvattajana.
Siksi rukoilenkin…. Herra, anna minun aina pysyä, Sinua lähellä, jotta voisin katsella kirkkauttasi ja muuttua läsnäolosi kirkkaudessa, kirkkaudesta kirkkauteen, Pyhän Hengen työn kautta, joka läsnäolossasi vaikuttaa minussa ja muuttaa minua kuvasi kaltaiseksi, jotta voisin vaeltaa moitteettomana, puhtaana Sinun edessäsi osoittamalla rakkauttasi, joka kauttani vaikuttaa, ihmisille. Herra, en halua olla helisevä vaski tai kilisevä kulkunen! Herra, muuta minua!
Jeesuksen nimessä!
