Aina on joku, joka suuttuu...
Kun Herra kutsui minut elopelloillensa, Hän sanoi, että minun tulee tarkkailla puhettani, olla tarkka puheissani, koska kielellä on vallassa elämä tai kuolema.
Hän on vuosien aikana opettanut minulle jotakin totuudesta.
Tosiasia on elämäntilanteemme, olosuhde, jossa elämme. Tosiasia on se, mitä me toteutamme omassa lihassamme ja haluissamme (järki, tahto, tunteet). Tosiasia on se, että me saatamme sairastaa tai olla vaivaisia..... Mutta tosiasia ei ole totuus!
Totuus on se, mitä raamatussa sanotaan.
Totuus on se, mikä ei pala tulessakaan.... eli ei kovimmankaan tarkastelun alla.
Kirjoitin 6.4 blogissani jotakin totuudesta, moraalista ja etiikastamme kristittyinä.
Jaksan edelleen olla hyvin hämmästynyt siitä, että me, joiden tulisi olla hengellisenä esimerkkinä muille, elämme kuten "maailman ihmiset", "uskosta osattomat" elää, kompromississä.
Oletko koskaan miettinyt sitä, mikä sinut erottaa muista (niistä ihmisistä, jotka eivät Jeesusta tunne omana Vapahtajanaan)? Miten uskosi näkyy elämässäsi?
Voimme olla hyvinkin hengellisiä ja/tai toimia hengellisessä tehtävässä seurakunnassa, mutta maksamme kampaajallemme pimeästi, tai käymme hoidattamassa itsemme "halvemman palvelun" maassa, koska emme halua maksaa ostamistamme palveluista "täyttä hintaa"... Kannamme mielummin euromme rajan yli siksi, että saamme sieltä tarvitsemamme palvelut halvemmalla...
Siinähän ei sinänsä ole mitään väärää, mutta...
Emme silloin osallistu oman isänmaamme rakentamiseen... tukemalla Suomalaista yrittäjyyttä/yrittäjää, joka paikallisesti vastuunsa kantaa, tuemme koko Suomen sosiaalijärjestelmää ja sen ylläpitoa.
Saatamme haluta maksaa palveluista pimeänä, koska se maksaa meille vähemmän, käytämme kuitenkin terveys- ja sosiaalipalveluita, lapsemme syö ilmaista ruokaa kouluissa, käytämme neuvoloiden palveluita, joissa lapsemme terveydestä huolehditaan, hoidatamme hampaamme terveyskeskuksessa, josta saamme palvelua, nykyaikaisilla välineillä, ja todella kohtuuhintaan jne jne.
Sinä ehkäpä pidät minua fundamentalistina tai pikkusieluisena, ahdasmielisenä uskovana. Voi olla, että olen sitä, enkä mielipiteestäsi sinänsä piittaakaan.... Mutta Jumalan kutsusta voin kevyesti ja vaivaantumatta niitä ollakin.
Minä en tuskaile Suomen hintoja. Tai toki tuskailen, koska elintarvikkeet ovat ylihinnoiteltuja, tai perusasiat, joita elämässä tarvitaan, maksaa täällä enemmän kuin muualla Euroopassa.
Mutta jos haluan elämääni luksusta... Olen siitä myös valmis maksamaan, koska tiedän, että se, joka luksuspalveluita tarjoaa, on joutunut raivaamaan tiensä monien esteiden läpi. Ihmisten asenteiden, päivittelyiden, torjumisien tms tähden.
Tunnen monia uskosta osattomia ihmisiä, joiden moraalinen selkäranka on vahvempi kuin meidän uskovien.
Kauneudenalan yrittäjänä olen törmännyt useasti vaikka minkälaisiin "uskovien" tarjouksiin "hyvästä diilistä", jotta ei tarvitsisi maksaa täyttä hintaa haluamastaan palvelusta....
Mutta olen myös törmännyt "ei uskovien" moraaliseen selkärankaan niin, että studiooni on tullut ihmisiä, jotka ovat sanonut, etteivät enää halua käydä paikoissa, joista ei saa kuittia tai ilmoittanut, ettei enää halua käydä ulkomailla ostamassa kauneuspalveluita, koska Suomessa on lama. Ja juuri laman, taloudellisen taantuman vuoksi haluaa olla tukemassa suomalaista yrittäjyyttä ja nimenomaan sellaista yrittäjyyttä, joka hoitaa lakisääteiset velvoitteensa.
Minä kristittynä yrittäjänä kiitän Herraa jokaisesta asiakkaasta, joka studiooni siirtyy tai tulee yllämainitun asenteen tähden. Teen kaikkeni, jotta hän saa studiostani parasta mahdollista, taivaallista, palvelua... Ja tiedän, että Herra, minun Jumalani rakastaa juuri tällaista asennetta ja työtä, jonka teen rukoillen.
Mikä meidän tehtävämme on, hengellisinä yrittäjinä?
Tehtävämme on omalla nuhteettomalla esimerkillämme viitoittaa tietä puhtaaseen yrittäjyyteen, jossa verot annetaan niille, joille se kuuluu (Room 13:7 Antakaa kaikille, mitä annettava on: kenelle vero, sille vero, kenelle tulli, sille tulli, kenelle pelko, sille pelko, kenelle kunnia, sille kunnia).
Me hengelliset johtajat.... Meidän tulee huolehtia omasta tontistamme, puhumalla totuutta ja auttamalla ihmisiä kaikkeen totuuteen. Meidän tulee unohtaa lause "etkö sinä tiedä kuka minä olen" tai "kuka sinä olet minulle puhumaan" tai hiljaisesti poistaa tai unohtaa ihmisen viesti kaneetilla "ignore" tai "delete".
Pyydänkin sinua tutkimaan omaa hengellistä selkärankaasi ja motiiviasi... Miksi etsit kauneutta muualta? Miksi et anna Herralle sitä, mikä Hänen on vaan menet sieltä, mistä aita on matalin?
Jeesuksen nimessä!
tiistai 21. heinäkuuta 2009
perjantai 10. heinäkuuta 2009
10.07.2009
Huh, mikä päivä...
Heräsin aamulla klo 7.00 ja valmistauduin ottamaan klo 8.00 asiakkaan vastaan.
Saatuani asiakkaan valmiiksi, kiirehdin vauhdilla isäni luo odottamaan lääkärin ja hoitajan käyntiä.
Kävimme lääkärin ja hoitajan kanssa läpi isäni lääkitystä ja sain tehtäväksi valvoa syömiset ja vähän muitakin asioita, joita pitää seurata isän tilassa.
Sieltä suunnistin postin ja kodin kautta kaupunkiin hoitamaan virastoasiaa ja palasin virastosta nopeasti kotiin hakemaan ruokatarpeita.
Sitten riensin äitiäni katsomaan sairaalaan ja juttelimme tulevasta leikkauksesta, tai pikemminkin selitin äidille, mihin ollaan menossa kun äidille oli kerrottu mahdollisesta tiistaisesta leikkauksesta. Äiti ei oikein enää ymmärrä, mitä tapahtuu ja miksi. Myös hahmottaminen on vaikeaa aivoissa olevan paineen tähden. Vaikka hänen lääkityksensä tuplattiin, painetta vielä on. Äidin luota sairaalasta menin takaisin isän luokse laittamaan ruokaa.
Ruokaa valmistin niin paljon, että saimme tarjota sitä myös iltahoitajalle, joka tuli antamaan isälleni lääkkeet. Laitoin myös huomiselle, lämmitettävät ruoat valmiiksi.
Huomenna lähdemme Arin kanssa Antamolaan hoitamaan nurmikot ja kukat sekä haemme tavaroita, joilla voin sunnuntaina hoitaa isän ja äidin pihaa.
Kiitos Herralle siitä, että Hän on antanut ihanan puolison, joka ottaa osaa kaikkiin elämäni osa-alueisiin, myös tällaisena hetkenä, jolloin tukea tosissani tarvitsen.
En puhu pelkästään käytännön tuen antamisesta, isän kuljettamista, lääkärissä ja sairaalassakäyntien järkkäämisestä tai kotiasioiden hoitamisesta.... vaan myös henkisestä ja hengellisestä tuesta.
Kun olemme yhdessä, hän on oikeasti kanssani ja saa minut elämään siinä hetkessä onnellisena. Hän on suloisesti pitänyt minusta kiinni kun olen itkenyt ja tehnyt surutyötä...
Minun on helppo tarttua tehtäviin, jotka pitää hoitaa... se on jotenkin luontaista "halki, poikki ja pinoon" ja "kissa pöydälle"-ihmiselle...
On helpompi toimia kun tietää, mitä toinen tahtoo ja sitä toivetta on ymmärrettävästi myös helpompaa kunnioittaa. Puhuminen ja asioiden selvittäminen on tärkeää. Kaiken isän ja äitin hoitojen järkkääminen ja niihin liittyminen vaatii tietenkin osansa, mutta uskon, että Herra on näin tarkoittanut.
Kiitän jokaisesta hetkestä, jonka saan viettää isäni ja äitini kanssa, Jeesusta ja ymmärrän, kuinka tärkeää onkaan se, että näytämme läheisillemme, että välitämme heistä.
Milloin sinä viimeeksi olet sanonut läheisillesi rakastavasi heitä?
Näihin ajatuksiin....
Heräsin aamulla klo 7.00 ja valmistauduin ottamaan klo 8.00 asiakkaan vastaan.
Saatuani asiakkaan valmiiksi, kiirehdin vauhdilla isäni luo odottamaan lääkärin ja hoitajan käyntiä.
Kävimme lääkärin ja hoitajan kanssa läpi isäni lääkitystä ja sain tehtäväksi valvoa syömiset ja vähän muitakin asioita, joita pitää seurata isän tilassa.
Sieltä suunnistin postin ja kodin kautta kaupunkiin hoitamaan virastoasiaa ja palasin virastosta nopeasti kotiin hakemaan ruokatarpeita.
Sitten riensin äitiäni katsomaan sairaalaan ja juttelimme tulevasta leikkauksesta, tai pikemminkin selitin äidille, mihin ollaan menossa kun äidille oli kerrottu mahdollisesta tiistaisesta leikkauksesta. Äiti ei oikein enää ymmärrä, mitä tapahtuu ja miksi. Myös hahmottaminen on vaikeaa aivoissa olevan paineen tähden. Vaikka hänen lääkityksensä tuplattiin, painetta vielä on. Äidin luota sairaalasta menin takaisin isän luokse laittamaan ruokaa.
Ruokaa valmistin niin paljon, että saimme tarjota sitä myös iltahoitajalle, joka tuli antamaan isälleni lääkkeet. Laitoin myös huomiselle, lämmitettävät ruoat valmiiksi.
Huomenna lähdemme Arin kanssa Antamolaan hoitamaan nurmikot ja kukat sekä haemme tavaroita, joilla voin sunnuntaina hoitaa isän ja äidin pihaa.
Kiitos Herralle siitä, että Hän on antanut ihanan puolison, joka ottaa osaa kaikkiin elämäni osa-alueisiin, myös tällaisena hetkenä, jolloin tukea tosissani tarvitsen.
En puhu pelkästään käytännön tuen antamisesta, isän kuljettamista, lääkärissä ja sairaalassakäyntien järkkäämisestä tai kotiasioiden hoitamisesta.... vaan myös henkisestä ja hengellisestä tuesta.
Kun olemme yhdessä, hän on oikeasti kanssani ja saa minut elämään siinä hetkessä onnellisena. Hän on suloisesti pitänyt minusta kiinni kun olen itkenyt ja tehnyt surutyötä...
Minun on helppo tarttua tehtäviin, jotka pitää hoitaa... se on jotenkin luontaista "halki, poikki ja pinoon" ja "kissa pöydälle"-ihmiselle...
On helpompi toimia kun tietää, mitä toinen tahtoo ja sitä toivetta on ymmärrettävästi myös helpompaa kunnioittaa. Puhuminen ja asioiden selvittäminen on tärkeää. Kaiken isän ja äitin hoitojen järkkääminen ja niihin liittyminen vaatii tietenkin osansa, mutta uskon, että Herra on näin tarkoittanut.
Kiitän jokaisesta hetkestä, jonka saan viettää isäni ja äitini kanssa, Jeesusta ja ymmärrän, kuinka tärkeää onkaan se, että näytämme läheisillemme, että välitämme heistä.
Milloin sinä viimeeksi olet sanonut läheisillesi rakastavasi heitä?
Näihin ajatuksiin....
keskiviikko 8. heinäkuuta 2009
08.07.2009
Kiitos Jeesus....
Tänään saatoimme Pastori Geoffreyn lentokentälle... Hän palaa kotimaahansa monta kokemusta rikkaampana :)
Me kiitämme Herraa siitä, että saimme pitää Jumalan Miestä, Pastori Geoffreytä vieraanamme viikon. Kiitos Jeesus siitä, että pystyimme tarjoamaan hänelle suomalaisia elämyksiä... Linnanmäellä, Helsingin rannikon sightseeing-risteilyllä ja Porvoon vanhaan kaupunkiin tutustumisella niin ja ennen kaikkea suomalaisen ruokakulttuurin kautta tarjoamalla perinteistä suomalaista ruokaa... Kiitos Jeesus!
Ihmisen elämässä on monenlaisia vaiheita. Joskus on aika synnyttää ja toisinaan on taas luopumisen aika.
Olen käynyt luopumisen kamppailua...
Isälläni todettiin vuoden alussa keuhkosyöpä. Nyt syöpä on levinnyt kaikkialle isäni kehossa (keuhkot, maksa, munuaiset, selkäranka jne) ja hoidot on lopetettu. Kipua enää hoidetaan ja on vain ajan kysymys, milloin isäni lähdön aika koittaa.
Viikko sitten sunnuntaina soitin äidilleni ambulanssin, eli siis heti juhannuksen jälkeen, mökillemme. Äidin pään alueella oleva kasvain aiheutti/aiheuttaa äidilleni painetta päähän ja hän sen myötä menetti/on menettänyt kehonsa hallintakyvyn, puhekyvyn sekä kaiken hahmottamisen. Hän on nyt ollut reilun viikon sairaalahoidossa. Hänelle on suunniteltu leikkausta ensi viikolle, maanantaiksi. Leikkauksessa on valtavia riskejä, kuten myös leikkaamatta jättämisessä, joten maanantaina menen äidin kanssa sairaalaan keskustelemaan neurokirurgin kanssa leikkauksesta ja/tai leikkaamatta jättämisestä, sekä näiden molempien riskeistä.
Olen siis viimeiset viikot käynyt läpi luopumista.... Inhimillistä surua, rationaalista ajattelua sekä miettinyt käytännön järjestelyitä. Olen myös ymmärtänyt monia sellaisia asioita, joita olen matkan varrella mietiskellyt, miksi ne ovat minulle olleet niin tärkeitä hoitaa juuri tietyllä tavalla, vaikka ne ehkä muiden ihmisten mielestä ovat olleet niin "naurettavia" tai "tavallisuudesta poikkeavia" tai jopa "kummallisia".
Esimerkiksi... kun menimme Arin kanssa naimisiin viime kesänä, koin, että vaikka olen jo 4n-kympin paremmalla puolella, pitää minun pyytää isääni saattamaan minut alttarille. Papin mielestä se oli kovin epätavallista, koska olen ollut jo aikaisemmin naimisissa, mutta koin, että se on symbolinen luovuttaminen ja pidin kannastani kiinni. Isäni ei koskaan ollut luovuttanut minua kenellekään... ja nyt hän luovutti minut puolisolleni, jonka Jumala on asettanut perheeni pääksi ja minun turvakseni.
Kun seisoimme kirkon ulko-ovella odottaen Saban Kuningattaren saapumista, joka soitettiin häämarssinamme, isäni sanoi minulle: "Kiitos Tina, että pyysit mua saattamaan sut alttarille ja luovuttamaan Arille. Nyt sulla on Mies, joka rakastaa sua. Vaikka mua, Tina, jännittää ja otin konjakkiryypyn rohkaisuksi, niin musta tää on upee juttu."
Minä sanoin isälle: "älä isä, kun mua jo nyt itkettää". Jotenkin vaan tajusin, että tää on isän ja mun juttu... ja jotenkin tajusin myös, että tään on myös mun ja Taivaan Isän juttu.... Jopa vahtimestarilla kostui silmät....
Nyt isäni jaksaa hädin tuskin seistä... ja äiti ei ymmärrä tästä päivästä mitään.
Isäni aikanaan sanoi, fiksusti: "kuolema kuuluu elämään"... niinhän se on... Mutta elämän luovuttaminen kuolemalle tuntuu kuitenkin kohtuuttomalta.
Viimeisen 1,5 vuotta olen vain kiitellyt Herraa siitä, että Hän pelastaa perhekunnittain (Apt 11:14), ymmärtämättä sitä, että Jumalan sanassa on totuus ja ettei minun tarvitse toistaa rukousta kuin mantraa, vaan kiittää Herraa siitä, mitä Hän ON JO TEHNYT! Ja mitä raamattu kertoo (meille) olevan Jumalan totuus.
Tavallaan Isän ja äidin antaminen/luovuttaminen Jeesukselle on yksi ihmisen vaikeimmista asioista. Yhtäkkiä olekin "se kaikkein vanhin", jolle soitellaan kun tarvitaan neuvoa tai ymmärrystä... Olet perheesi tukipilari, neuvonantaja. En puhu pelkästään hengellisestä johtajuudesta tai auktoriteetistä perheessä, vaan myös inhimillisestä, vuosien tuomista kokemuksista, joita elämässäsi on jo tähän mennessä tapahtunut ja joista on, tai tulee olemaan apua jälkipolville.
Mietin myös, miten tärkeää on se, että opetan lapseni siihen, että minusta aika jättää ja heidän tulee ottaa "vanhemman" vastuu elämästään ja läheisten elämästä.
Ikäänkuin mentoroida heidät vanhemmuuteen ja luopumiseen.
Voiko surutyöhön ja surutyötä mentoroida?
Uskon, että voi... Keskustelin tätini kanssa, joka ensin hautasi isänsä ja sitten äitinsä (siis mummoni).... Hän sanoi, että surun kanssa oppii elämään ja sen yli pääsee, se vain vie aikaa. Muisteleminen nostaa kyyneleet silmiin, mutta on niin terveellistä.
Minä olen halunnut antaa elämäni julkiseen tarkasteluun sekä hengellisesti että inhimillisesti. Uskon, että Herra haluaa kääntää kaikki nämä "heikot ja inhimilliset" hetkeni voitoiksi Taivasten Valtakunnassa ja - Valtakunnalle, jotta voin palvella ihmisiä myös tämänkaltaisen kriisin keskellä.
Rakastan Isääni ja äitiäni, jotka ovat antaneet minulle turvallisen ja terveen kasvualustan, opettaneet avioliiton ja puolisoon sitoutumisen merkityksen, auttanut ja kannustanut rohkeisiinkin päätöksiin, sukupuolesta huolimatta tai jopa sen tähden. Rohkaiseet elämään Elämää täysillä. Kunnioittamaan ja rakastamaan ihmisiä huolimatta siitä, mikä heidän statuksensa, tittelinsä, koulutuksensa tai muu vastaava on.... Ymmärtämään, että olemme itse vastuussa omista ratkaisuista ja ottamaan vastuun elämästä sellaisena kuin se tulee.
Kiitos isi ja kiitos äiti kaikesta siitä, mitä olette vuokseni tehneet ja kaikesta siitä, mitä olette minulle ja perheelleni antaneet!
-Tina-
Tänään saatoimme Pastori Geoffreyn lentokentälle... Hän palaa kotimaahansa monta kokemusta rikkaampana :)
Me kiitämme Herraa siitä, että saimme pitää Jumalan Miestä, Pastori Geoffreytä vieraanamme viikon. Kiitos Jeesus siitä, että pystyimme tarjoamaan hänelle suomalaisia elämyksiä... Linnanmäellä, Helsingin rannikon sightseeing-risteilyllä ja Porvoon vanhaan kaupunkiin tutustumisella niin ja ennen kaikkea suomalaisen ruokakulttuurin kautta tarjoamalla perinteistä suomalaista ruokaa... Kiitos Jeesus!
Ihmisen elämässä on monenlaisia vaiheita. Joskus on aika synnyttää ja toisinaan on taas luopumisen aika.
Olen käynyt luopumisen kamppailua...
Isälläni todettiin vuoden alussa keuhkosyöpä. Nyt syöpä on levinnyt kaikkialle isäni kehossa (keuhkot, maksa, munuaiset, selkäranka jne) ja hoidot on lopetettu. Kipua enää hoidetaan ja on vain ajan kysymys, milloin isäni lähdön aika koittaa.
Viikko sitten sunnuntaina soitin äidilleni ambulanssin, eli siis heti juhannuksen jälkeen, mökillemme. Äidin pään alueella oleva kasvain aiheutti/aiheuttaa äidilleni painetta päähän ja hän sen myötä menetti/on menettänyt kehonsa hallintakyvyn, puhekyvyn sekä kaiken hahmottamisen. Hän on nyt ollut reilun viikon sairaalahoidossa. Hänelle on suunniteltu leikkausta ensi viikolle, maanantaiksi. Leikkauksessa on valtavia riskejä, kuten myös leikkaamatta jättämisessä, joten maanantaina menen äidin kanssa sairaalaan keskustelemaan neurokirurgin kanssa leikkauksesta ja/tai leikkaamatta jättämisestä, sekä näiden molempien riskeistä.
Olen siis viimeiset viikot käynyt läpi luopumista.... Inhimillistä surua, rationaalista ajattelua sekä miettinyt käytännön järjestelyitä. Olen myös ymmärtänyt monia sellaisia asioita, joita olen matkan varrella mietiskellyt, miksi ne ovat minulle olleet niin tärkeitä hoitaa juuri tietyllä tavalla, vaikka ne ehkä muiden ihmisten mielestä ovat olleet niin "naurettavia" tai "tavallisuudesta poikkeavia" tai jopa "kummallisia".
Esimerkiksi... kun menimme Arin kanssa naimisiin viime kesänä, koin, että vaikka olen jo 4n-kympin paremmalla puolella, pitää minun pyytää isääni saattamaan minut alttarille. Papin mielestä se oli kovin epätavallista, koska olen ollut jo aikaisemmin naimisissa, mutta koin, että se on symbolinen luovuttaminen ja pidin kannastani kiinni. Isäni ei koskaan ollut luovuttanut minua kenellekään... ja nyt hän luovutti minut puolisolleni, jonka Jumala on asettanut perheeni pääksi ja minun turvakseni.
Kun seisoimme kirkon ulko-ovella odottaen Saban Kuningattaren saapumista, joka soitettiin häämarssinamme, isäni sanoi minulle: "Kiitos Tina, että pyysit mua saattamaan sut alttarille ja luovuttamaan Arille. Nyt sulla on Mies, joka rakastaa sua. Vaikka mua, Tina, jännittää ja otin konjakkiryypyn rohkaisuksi, niin musta tää on upee juttu."
Minä sanoin isälle: "älä isä, kun mua jo nyt itkettää". Jotenkin vaan tajusin, että tää on isän ja mun juttu... ja jotenkin tajusin myös, että tään on myös mun ja Taivaan Isän juttu.... Jopa vahtimestarilla kostui silmät....
Nyt isäni jaksaa hädin tuskin seistä... ja äiti ei ymmärrä tästä päivästä mitään.
Isäni aikanaan sanoi, fiksusti: "kuolema kuuluu elämään"... niinhän se on... Mutta elämän luovuttaminen kuolemalle tuntuu kuitenkin kohtuuttomalta.
Viimeisen 1,5 vuotta olen vain kiitellyt Herraa siitä, että Hän pelastaa perhekunnittain (Apt 11:14), ymmärtämättä sitä, että Jumalan sanassa on totuus ja ettei minun tarvitse toistaa rukousta kuin mantraa, vaan kiittää Herraa siitä, mitä Hän ON JO TEHNYT! Ja mitä raamattu kertoo (meille) olevan Jumalan totuus.
Tavallaan Isän ja äidin antaminen/luovuttaminen Jeesukselle on yksi ihmisen vaikeimmista asioista. Yhtäkkiä olekin "se kaikkein vanhin", jolle soitellaan kun tarvitaan neuvoa tai ymmärrystä... Olet perheesi tukipilari, neuvonantaja. En puhu pelkästään hengellisestä johtajuudesta tai auktoriteetistä perheessä, vaan myös inhimillisestä, vuosien tuomista kokemuksista, joita elämässäsi on jo tähän mennessä tapahtunut ja joista on, tai tulee olemaan apua jälkipolville.
Mietin myös, miten tärkeää on se, että opetan lapseni siihen, että minusta aika jättää ja heidän tulee ottaa "vanhemman" vastuu elämästään ja läheisten elämästä.
Ikäänkuin mentoroida heidät vanhemmuuteen ja luopumiseen.
Voiko surutyöhön ja surutyötä mentoroida?
Uskon, että voi... Keskustelin tätini kanssa, joka ensin hautasi isänsä ja sitten äitinsä (siis mummoni).... Hän sanoi, että surun kanssa oppii elämään ja sen yli pääsee, se vain vie aikaa. Muisteleminen nostaa kyyneleet silmiin, mutta on niin terveellistä.
Minä olen halunnut antaa elämäni julkiseen tarkasteluun sekä hengellisesti että inhimillisesti. Uskon, että Herra haluaa kääntää kaikki nämä "heikot ja inhimilliset" hetkeni voitoiksi Taivasten Valtakunnassa ja - Valtakunnalle, jotta voin palvella ihmisiä myös tämänkaltaisen kriisin keskellä.
Rakastan Isääni ja äitiäni, jotka ovat antaneet minulle turvallisen ja terveen kasvualustan, opettaneet avioliiton ja puolisoon sitoutumisen merkityksen, auttanut ja kannustanut rohkeisiinkin päätöksiin, sukupuolesta huolimatta tai jopa sen tähden. Rohkaiseet elämään Elämää täysillä. Kunnioittamaan ja rakastamaan ihmisiä huolimatta siitä, mikä heidän statuksensa, tittelinsä, koulutuksensa tai muu vastaava on.... Ymmärtämään, että olemme itse vastuussa omista ratkaisuista ja ottamaan vastuun elämästä sellaisena kuin se tulee.
Kiitos isi ja kiitos äiti kaikesta siitä, mitä olette vuokseni tehneet ja kaikesta siitä, mitä olette minulle ja perheelleni antaneet!
-Tina-
sunnuntai 5. heinäkuuta 2009
04.07.2009
Tänään oli hieno päivä...
Saimme torstaina 2.7 vieraaksemme Pastori Geoffreyn Keniasta.
Hän asuu luonamme viikon.... On ihanaa kun saamme nähdä hänet toistamiseen näin pian.
Perjantaina JP pääsi pois armeijasta ja pyysin, että hän, Ari sekä Jone lähtisivät viemään Pastori Geoffreytä Linnanmäelle. Sovimme, että he järjestävät Geoffreylle "kaikkein parhaimmat kieputtimet"... Kyselin vain etukäteen, miten hänen vatsansa kestää :)
Poikien Lintsiltä palattua kyselin, että mikä oli parasta Geoffreyn mielestä. Hän vastasi, että kehrä ja joku sellainen vuoristoradan kaltainen, joka meni lujaa... (mitä lienee tarkoittikaan).
Tänään veimme Geoffreyn sightseeing-risteilylle. Eli kiersimme Helsingin kaunista saaristoa 1,5 tuntia. Ilma risteilylle oli ihan ok, koska ei satanut vettä. Olimme myös varautuneet tuuleen villapaidoin. Nautimme täysin rinnoin tuulesta ja tuiverruksesta. Geoffrey ei Kenialaisena ollut nähnyt merta vaan vain Victoria-järven, jonka läheisyydessä Kisumu sijaitsee.
Huomenna ajattelimme mennä Porvooseen kävelemään.
Geoffrey on ollut innoissaan kaikesta näkemästään ja kokemastaan.
Olin ajatellut, että hänen tänne tullessaan suunnittelen menutkin suomalaisittain.
Hän on siis syönyt ruisleipää ja pitänyt siitä valtavasti. Tänään söimme karjalanpiirakoita ja munavoita, laivalla leivät, joissa oli savuporoa. Illallinen oli ihan oikeita uusia perunoita sekä grillimakkaroita. Huomiseksi ajattelin tehdä perinteisen makaroonilihalaatikon.
Maanantaina on lepopäivä. Geoffrey sanoi, että aikoo kävellä puistoon ja viettää siellä aikaa istuskellen. Ja tiistaina miehet lähtevät jälleen ukkoporukassa käymään Heinolassa (ja minä siis teen töitä) saunomassa ja tapaamassa Arin vanhempia.
Rukoilen, että pääsisimme pian takaisin Keniaan.... Kyselin jo alustavasti, millainen sää on loppuvuodesta. Sää on kuulemma kuuma ja kuiva, joten hiljaa jo huokasin Herralle, että voisikos Hän meidät sinne silloin lähettää...?
Olemme saaneet kuulla ihania uutisia Kisumusta ja Keniasta. Mitä lähtömme jälkeen on seurakunnissa, joissa vierailimme tapahtunut.
Väkimäärä kaikissa on lisääntynyt. Pyysimme (ihmisten kotona vieraillessamme), että kun Herra on heidät parantanut, niin että he menisivät ja antaisivat todistuksensa seurakunnassa. Eli Pastori Geoffreyn seurakuntaan on tullut useat ihmiset todistamaan siitä, mitä Jeesus heille teki vieraillessamme heidän kokonaan. Olemme saaneet kuulla parantumisista ja siitä, kuinka ihmisten elämät ovat muuttuneet esim niin, että ihmiset ovat saaneet töitä ja niiden yritykset, jotka työllistävät itse itsensä, ovat tehneet parempaa tulosta ja menestyneet paremmin.
Tällaisia todistuksisa Jeesuksen teoista haluamme kuulla lisää.... Siksi neuvonkin sinua, lukijani.... Mene Herran eteen odotuksella jotakin Häneltä saavasi. Odotuksella saavasi Jumalalliset ratkaisut elämääsi, niin tulet näkemään, mitä Herra tekee niille, jotka Häntä ja Häneltä ratkaisuita janoavat. Älä lannistu, mikäli vastaus viipyy... se on kuitenkin jo matkalla.
Jeesuksen nimessä.....
Saimme torstaina 2.7 vieraaksemme Pastori Geoffreyn Keniasta.
Hän asuu luonamme viikon.... On ihanaa kun saamme nähdä hänet toistamiseen näin pian.
Perjantaina JP pääsi pois armeijasta ja pyysin, että hän, Ari sekä Jone lähtisivät viemään Pastori Geoffreytä Linnanmäelle. Sovimme, että he järjestävät Geoffreylle "kaikkein parhaimmat kieputtimet"... Kyselin vain etukäteen, miten hänen vatsansa kestää :)
Poikien Lintsiltä palattua kyselin, että mikä oli parasta Geoffreyn mielestä. Hän vastasi, että kehrä ja joku sellainen vuoristoradan kaltainen, joka meni lujaa... (mitä lienee tarkoittikaan).
Tänään veimme Geoffreyn sightseeing-risteilylle. Eli kiersimme Helsingin kaunista saaristoa 1,5 tuntia. Ilma risteilylle oli ihan ok, koska ei satanut vettä. Olimme myös varautuneet tuuleen villapaidoin. Nautimme täysin rinnoin tuulesta ja tuiverruksesta. Geoffrey ei Kenialaisena ollut nähnyt merta vaan vain Victoria-järven, jonka läheisyydessä Kisumu sijaitsee.
Huomenna ajattelimme mennä Porvooseen kävelemään.
Geoffrey on ollut innoissaan kaikesta näkemästään ja kokemastaan.
Olin ajatellut, että hänen tänne tullessaan suunnittelen menutkin suomalaisittain.
Hän on siis syönyt ruisleipää ja pitänyt siitä valtavasti. Tänään söimme karjalanpiirakoita ja munavoita, laivalla leivät, joissa oli savuporoa. Illallinen oli ihan oikeita uusia perunoita sekä grillimakkaroita. Huomiseksi ajattelin tehdä perinteisen makaroonilihalaatikon.
Maanantaina on lepopäivä. Geoffrey sanoi, että aikoo kävellä puistoon ja viettää siellä aikaa istuskellen. Ja tiistaina miehet lähtevät jälleen ukkoporukassa käymään Heinolassa (ja minä siis teen töitä) saunomassa ja tapaamassa Arin vanhempia.
Rukoilen, että pääsisimme pian takaisin Keniaan.... Kyselin jo alustavasti, millainen sää on loppuvuodesta. Sää on kuulemma kuuma ja kuiva, joten hiljaa jo huokasin Herralle, että voisikos Hän meidät sinne silloin lähettää...?
Olemme saaneet kuulla ihania uutisia Kisumusta ja Keniasta. Mitä lähtömme jälkeen on seurakunnissa, joissa vierailimme tapahtunut.
Väkimäärä kaikissa on lisääntynyt. Pyysimme (ihmisten kotona vieraillessamme), että kun Herra on heidät parantanut, niin että he menisivät ja antaisivat todistuksensa seurakunnassa. Eli Pastori Geoffreyn seurakuntaan on tullut useat ihmiset todistamaan siitä, mitä Jeesus heille teki vieraillessamme heidän kokonaan. Olemme saaneet kuulla parantumisista ja siitä, kuinka ihmisten elämät ovat muuttuneet esim niin, että ihmiset ovat saaneet töitä ja niiden yritykset, jotka työllistävät itse itsensä, ovat tehneet parempaa tulosta ja menestyneet paremmin.
Tällaisia todistuksisa Jeesuksen teoista haluamme kuulla lisää.... Siksi neuvonkin sinua, lukijani.... Mene Herran eteen odotuksella jotakin Häneltä saavasi. Odotuksella saavasi Jumalalliset ratkaisut elämääsi, niin tulet näkemään, mitä Herra tekee niille, jotka Häntä ja Häneltä ratkaisuita janoavat. Älä lannistu, mikäli vastaus viipyy... se on kuitenkin jo matkalla.
Jeesuksen nimessä.....
tiistai 30. kesäkuuta 2009
30.06.2009
Tänään oli hyvä päivä...
Paiskin töitä aamusta iltaan ja koneelle ei ole juurikaan riittänyt aikaa.
Nyt jos koskaan voisin sanoa olevani väsynyt. Aion pian painua pehkuihin. Kello lähenee puolta yötä ja pian vaihtuu kesäkuu heinäkuuksi...
Kuten varmasti olet lähetysmatka-kertomuksestamme lukenut, Keniassa on huutava pula raamatuista, joten koska rakastamme Jumalan Sanaa, Jeesusta, haluamme olla kantamassa korttamme kekoon raamattujen hankinnassa.
Jos sinulta, hyvä lukija, löytyy enlanninkielinen raamattu, josta voisit luopua... Lähetä se 15.07.2009 mennessä, Fight For Salvationin osoitteeseen: Porvarintie 3 B 17, 00750 Helsinki.
Osan keräämistämme raamatuista annamme Pastori Geoffreyn mukana vietäväksi Keniaan heinäkuussa, osan lähetämme ja osan viemme mukanamme ensi vuonna kun palamme Keniaan.
Kiitos, että voit olla tälläkin tavalla tukemassa avustustyötämme Keniaan.
Ole siunattu Jeesuksen nimessä!
Paiskin töitä aamusta iltaan ja koneelle ei ole juurikaan riittänyt aikaa.
Nyt jos koskaan voisin sanoa olevani väsynyt. Aion pian painua pehkuihin. Kello lähenee puolta yötä ja pian vaihtuu kesäkuu heinäkuuksi...
Kuten varmasti olet lähetysmatka-kertomuksestamme lukenut, Keniassa on huutava pula raamatuista, joten koska rakastamme Jumalan Sanaa, Jeesusta, haluamme olla kantamassa korttamme kekoon raamattujen hankinnassa.
Jos sinulta, hyvä lukija, löytyy enlanninkielinen raamattu, josta voisit luopua... Lähetä se 15.07.2009 mennessä, Fight For Salvationin osoitteeseen: Porvarintie 3 B 17, 00750 Helsinki.
Osan keräämistämme raamatuista annamme Pastori Geoffreyn mukana vietäväksi Keniaan heinäkuussa, osan lähetämme ja osan viemme mukanamme ensi vuonna kun palamme Keniaan.
Kiitos, että voit olla tälläkin tavalla tukemassa avustustyötämme Keniaan.
Ole siunattu Jeesuksen nimessä!
sunnuntai 14. kesäkuuta 2009
14.06.2009
Tervehdys...
Olet varmaan ihmetellyt, miksi en ole tänne blogitekstiä kirjoitellut...
Olen pari viimeistä viikkoa tehnyt hurjasti töitä...
Rukousalttarillani on ollut Pakistaniin suuntautuva matkamme tulevana syksynä. Se mietityttää.... onko nyt oikea aika lähteä?
Sain kaksi viikkoa sitten rukouspyynnön paikalliselta Pakistanilaiselta pastorilta, että kristittyjä on hirtetty, naisia ja lapsia on tapettu kaduilla/kaduille, pommi-iskuja on tapahtunut. Useita kuolleita ja haavoittuneita.
Nämä eivät ole tapahtuneet siellä, mihin olemme menossa, vaan reilun 150km päässä. Onko se lähellä vai kaukana? Riippuu kai siitä, mistä katsotaan. Rukoukseni onkin, että ymmärtäisin, mitä nyt pitää tehdä. Viisumithan meillä on.... sanakin on valmiina... mutta onko nyt juuri SE OIKEA AIKA?
Pystymmekö me nyt kriisin keskellä tavoittamaan ihmiset, jotka Jeesusta tarvitsevat? Uskaltavatko he kohdata meidät, kun olemme "erinäköisiä" ja koska olen nainen ja vieläpä kristitty? Tulevatko ne ihmiset kokouksiin, siitä huolimatta, että ulkona liikkuminen on vaarallista? Tulevatko ne ihmiset, jotka Jeesusta tarvitsevat, julkisiin herätyskokouksiin tietoisina siitä, että kristittyjä tapetaan kaduille? Ja uskalletaanko herätyskokouksia ylipäätään järjestää?
Nämä ovat kysymyksiä, joihin haluaisin vastauksia... Minä en pelkää oman turvallisuuteni puolesta vaan kysyn oikeaa aikaa.
Matkustamista korkean riskiluokan maahan (lue: maahan joka on sotatilassa) tulee Ulkoministeriön mukaan välttää. Osa lentoyhtiöstä on lopettanut lentämisen Pakistaniin, osa turvallisuuden, osa boikotin tähden, joten maahan matkustaminen vaatii vaihtoehtoisia reittejä. Sotatilaluokituksessa olevaan maahan matkustettaessa vakuutusmaksut ovat korkeammat ja paikallisten on annettava vakuutus siitä, että he huolehtivat matkustajien turvallisuudesta. He antavat tämän vakuutuksen kirjallisesti konsulaattiin. Konsulaatille on myös ilmoitettava etukäteen paikat, joissa matkustavat henkilöt tulevat vierailemaan.
Muslimimaat voivat olla matkustamisen kannalta hankalia, koska suuressa (kiihko) muslimiperheessä, jossa on paljon poikia, sijoitetaan osa pojista "ammatteihin" osa "hyviläisten" ja osa "vihollisten" puolelle, jotta tiukan paikan tullen, on sitten apua saatavilla perheelle ja suvulle "puolin ja toisin". Tämä on ihan yleinen tapa. Lapsia on paljon ja heitä voidaan uhrata itsemurhaiskuissa Allahille.
Olosuhteet puhuvat Pakistaniin matkustamista vastaan... Mutta mitä sanoo Herra?
Auta minua rukouksessa.... Rukoile viisautta ja ymmärrystä ymmärtää oikea ajoitus.
Kiitos esirukouksistasi!
Jeesuksen nimessä...
Olet varmaan ihmetellyt, miksi en ole tänne blogitekstiä kirjoitellut...
Olen pari viimeistä viikkoa tehnyt hurjasti töitä...
Rukousalttarillani on ollut Pakistaniin suuntautuva matkamme tulevana syksynä. Se mietityttää.... onko nyt oikea aika lähteä?
Sain kaksi viikkoa sitten rukouspyynnön paikalliselta Pakistanilaiselta pastorilta, että kristittyjä on hirtetty, naisia ja lapsia on tapettu kaduilla/kaduille, pommi-iskuja on tapahtunut. Useita kuolleita ja haavoittuneita.
Nämä eivät ole tapahtuneet siellä, mihin olemme menossa, vaan reilun 150km päässä. Onko se lähellä vai kaukana? Riippuu kai siitä, mistä katsotaan. Rukoukseni onkin, että ymmärtäisin, mitä nyt pitää tehdä. Viisumithan meillä on.... sanakin on valmiina... mutta onko nyt juuri SE OIKEA AIKA?
Pystymmekö me nyt kriisin keskellä tavoittamaan ihmiset, jotka Jeesusta tarvitsevat? Uskaltavatko he kohdata meidät, kun olemme "erinäköisiä" ja koska olen nainen ja vieläpä kristitty? Tulevatko ne ihmiset kokouksiin, siitä huolimatta, että ulkona liikkuminen on vaarallista? Tulevatko ne ihmiset, jotka Jeesusta tarvitsevat, julkisiin herätyskokouksiin tietoisina siitä, että kristittyjä tapetaan kaduille? Ja uskalletaanko herätyskokouksia ylipäätään järjestää?
Nämä ovat kysymyksiä, joihin haluaisin vastauksia... Minä en pelkää oman turvallisuuteni puolesta vaan kysyn oikeaa aikaa.
Matkustamista korkean riskiluokan maahan (lue: maahan joka on sotatilassa) tulee Ulkoministeriön mukaan välttää. Osa lentoyhtiöstä on lopettanut lentämisen Pakistaniin, osa turvallisuuden, osa boikotin tähden, joten maahan matkustaminen vaatii vaihtoehtoisia reittejä. Sotatilaluokituksessa olevaan maahan matkustettaessa vakuutusmaksut ovat korkeammat ja paikallisten on annettava vakuutus siitä, että he huolehtivat matkustajien turvallisuudesta. He antavat tämän vakuutuksen kirjallisesti konsulaattiin. Konsulaatille on myös ilmoitettava etukäteen paikat, joissa matkustavat henkilöt tulevat vierailemaan.
Muslimimaat voivat olla matkustamisen kannalta hankalia, koska suuressa (kiihko) muslimiperheessä, jossa on paljon poikia, sijoitetaan osa pojista "ammatteihin" osa "hyviläisten" ja osa "vihollisten" puolelle, jotta tiukan paikan tullen, on sitten apua saatavilla perheelle ja suvulle "puolin ja toisin". Tämä on ihan yleinen tapa. Lapsia on paljon ja heitä voidaan uhrata itsemurhaiskuissa Allahille.
Olosuhteet puhuvat Pakistaniin matkustamista vastaan... Mutta mitä sanoo Herra?
Auta minua rukouksessa.... Rukoile viisautta ja ymmärrystä ymmärtää oikea ajoitus.
Kiitos esirukouksistasi!
Jeesuksen nimessä...
keskiviikko 3. kesäkuuta 2009
03.06.2009
1 Tim 5:18 Sillä Raamattu sanoo: "Älä sido puivan härän suuta", ja: "Työmies on palkkansa ansainnut"...
Mitä tarkoittaa, kun puivan härän suu sidotaan?
Puivat härät on sidottu yhteen ikeellä (ennen vanhaan ruotsalaisessa ikeessä oli sivusuojat, etteivät naudat päässeet liikuttamaan päätään sivusuunnassa). Ikeessä oli myös korvalenkit, joihin härkien korvat sidottiin. Härät eivät pystyneet liikuttamaan päätään kuin ylös ja alas.
Jos ikeessä olleen härän suu sidottiin, se ei pysynyt kantamaan iestä, koska se veti sitä joko niskallaan tai päällään. Härän suu oli osittain auki. Eli jos härän suun sitoi kiinni, se ei kyennyt myöskään syömään, eikä siis tekemään työtään.
Miksi sitten raamatussa Paavali viittaa Timoteuskirjeessään puivaan härkään ja siihen, että työmies on palkkansa ansainnut?
Ne on laitettu samaan jakeeseen.
Kun aikoinaan puhujakutsuja alkoi tulla, opin hyvin nopeasti kantapään kautta, että raha-asioista pitää puhua etukäteen. Kerran olin kutsuttuna puhujana seurakunnassa, johon ajoin monta sataa kilometriä. Olimme sopineet, että minulle kerätään koko viikonlopun ajalta uhri ja se on sitten oleva minun palkkani.
Kokousviikonlopun jälkeen sunnuntai-iltana kun tuli palkanmaksun aika, pyysi seurakunnan pastori minut takahuoneeseen ja sanoi, että uhri oli niin suuri, että hän ei halua antaa minulle kuin 300 euroa, ja loput uhrista he käyttäisivät uuden kirkkonsa tuleviin vuokriin ja kuluihin. Hän neuvoi minua viemään antamansa summan kirjanpitoon kilometrikorvauksena, jolloin siitä ei tarvitse maksaa veroa. Eli se oli suorastaan veronkiertoon yllyttämistä. Tämä 300e ei riittänyt kattamaan edes lakisääteistä kilometrikorvausta.
Maksoin tuosta 300 eurosta kymmenykset ko. seurakuntaan ja rukoilin. Herra, sinä näit, että se, mitä sovittiin ei pitänyt paikkaansa, eikä tapahtunutkaan. En saanut sitä, mikä minulle luvattiin. Herra, Sinä näet, että sitä ei pimitetty (lue varastettu) vain minulta ja mukanani olleelta tiimiltä, vaan myös Sinulta. Herra jätän nämä kymmenykset tähän seurakuntaan ja uhraan puhtaan siemenen. Puhdista sinä tämä maa.
Joitain vuosia myöhemmin sain kuulla, että tämä seurakunta oli menettänyt kirkkorakennuksensa ja seurakunta oli hajonnut. Tuollaisella toiminnalla ei ole menestystä.
Joskus minua pyydetään puhumaan, ymmärtämättä sitä, että teen opetus ja julistustyötä ammattinani. Olen ammatiltani evankeliumin julistaja, raamatun opettaja eli voisiko käyttää nimeä liikkuva evankelista. Teen työtä ammatinharjoittajana eli minulla on toiminimi, yritystili, Y-tunnus. Maksan verot, YEL:n, vakuutusmaksut saamastani palkkiosta.
Jos minut pyydetään johonkin puhumaan ja kirjaan sen työmatkana kirjanpitoon eli merkitsen ylös kilometrit ajopäiväkirjaan. Sitten kävisikin niin, että minulle ei maksettaisikaan puhujapalkkiota, vaan odotettaisiin, että ajan satoja kilometrejä omalla kustannuksellani ja puhun/opetan/varustan seurakuntaa omalla kustannuksellani. Uskoisiko verottaja, että teen työn ilman palkkaa?
Miettiikö yhteisö/pastori, joka minut puhumaan kutsuu, että minulla on perhe, joka tarvitsee elatuksensa. Vai ajatteleeko hän niin, että kun hän/hänen seurakuntansa/yhteisönsä rukoilee, tulee Pyhä Henki tankkiini ja perheeni, lasten lautasille illallisen aikaan ja täyttää heidän vatsansa? Pyhä Henki menee lainanhoitotililleni ja maksaa asuntolainan?
Toisen kerran olin kutsuttuna puhujana eräässä naisten tilaisuudessa. Tällöin sain palkaksi kaksi kappaletta kauniita mukeja. Erään kerran sain toisessa paikassa pidettyäni koko viikonlopun kokoussarjan, palkakseni kynttilän.
Nämä ovat kauniita huomionosoituksia, mutta valitettavasti auton tankkiin ei voi laittaa mukeja, eikä kyllä kynttilääkään. Eikä niillä voi maksaa ruokaostoksia kaupassa, taikka laittaa niitä ruoaksi lapsille.
Mehän niin mielellämme tulisimme ja varustettaisiin ihmisiä ja seurakuntia ruokapalkalla, tai vaikka ihan ilmatteeksikin… mutta ilman rahaa ei voi maksaa bensaa. Ja ilman bensaa ei autolla pääse kulkemaan.
Rahaa tarvitaan evankeliumin julistamiseen, vaikka evankeliumi itsessään onkin ilmaista.
Lentoliput lähetysmatkoille vaatii rahaa, bensakulujen maksaminen vaatii rahaa ja perheen elatuskin vaatii rahaa, ruokaa ei näet voi maksaa oravannahoilla tai palveluksilla.
Mikäli joku ei halua maksaa palkkiota tai edes summaa, jolla katetaan matkustamisen kulut, niin silloin sidotaan puivan härän suu eikä silloin Paavalin kehotuskaan työmiehen palkan ansaitsemisesta täyty.
Olenko rahanahne kun asiasta puhun?
Enpä usko… koska Raamattu antaa meille 1 Kor 9:ssä lisäohjeet tähän asiaan…
1 Kor 9: 7. Kuka tekee koskaan sotapalvelusta omalla kustannuksellaan? Kuka istuttaa viinitarhan, eikä syö sen hedelmää? Tai kuka kaitsee karjaa, eikä nauti karjansa maitoa? 8. Puhunko tätä vain ihmisten tavalla? Eikö myös laki sano samaa? 9. Onhan Mooseksen laissa kirjoitettuna: "Älä sido puivan härän suuta." Eihän Jumala häristä näin huolta pitäne? 10. Eikö hän sano sitä kaiketikin meidän tähtemme? Meidän tähtemmehän on kirjoitettu, että kyntäjän tulee kyntää toivossa ja puivan puida osansa saamisen toivossa. 11. Jos me olemme kylväneet teille hengellistä hyvää, onko paljon, jos me niitämme teiltä aineellista?
Me kylvämme Jumalan sanaa toivossa, samoin kun kyntäjä kyntää ja puiva pui toivossa saadakseen osansa. Jakeessa 11 puhutaan hengellisen hyvän kylvämisestä, toivossa aineellisen niittämisestä.
Tämä yllämainittu kohta puhuu nimenomaan kylväjän saamasta aineellisen palkkion niittämisestä. Suomennettuna sen voisi sanoa, odottaen saavansa kulunsa katettua.
Tämä ei tarkoita pelkästään tankkiin tankatun bensan määrää, vaan myös auton kulumista, matkaan sekä saarnan valmisteluun käytettyä aikaa sekä elinkustannusten peittämistä.
Jeesuksen nimessä!
Mitä tarkoittaa, kun puivan härän suu sidotaan?
Puivat härät on sidottu yhteen ikeellä (ennen vanhaan ruotsalaisessa ikeessä oli sivusuojat, etteivät naudat päässeet liikuttamaan päätään sivusuunnassa). Ikeessä oli myös korvalenkit, joihin härkien korvat sidottiin. Härät eivät pystyneet liikuttamaan päätään kuin ylös ja alas.
Jos ikeessä olleen härän suu sidottiin, se ei pysynyt kantamaan iestä, koska se veti sitä joko niskallaan tai päällään. Härän suu oli osittain auki. Eli jos härän suun sitoi kiinni, se ei kyennyt myöskään syömään, eikä siis tekemään työtään.
Miksi sitten raamatussa Paavali viittaa Timoteuskirjeessään puivaan härkään ja siihen, että työmies on palkkansa ansainnut?
Ne on laitettu samaan jakeeseen.
Kun aikoinaan puhujakutsuja alkoi tulla, opin hyvin nopeasti kantapään kautta, että raha-asioista pitää puhua etukäteen. Kerran olin kutsuttuna puhujana seurakunnassa, johon ajoin monta sataa kilometriä. Olimme sopineet, että minulle kerätään koko viikonlopun ajalta uhri ja se on sitten oleva minun palkkani.
Kokousviikonlopun jälkeen sunnuntai-iltana kun tuli palkanmaksun aika, pyysi seurakunnan pastori minut takahuoneeseen ja sanoi, että uhri oli niin suuri, että hän ei halua antaa minulle kuin 300 euroa, ja loput uhrista he käyttäisivät uuden kirkkonsa tuleviin vuokriin ja kuluihin. Hän neuvoi minua viemään antamansa summan kirjanpitoon kilometrikorvauksena, jolloin siitä ei tarvitse maksaa veroa. Eli se oli suorastaan veronkiertoon yllyttämistä. Tämä 300e ei riittänyt kattamaan edes lakisääteistä kilometrikorvausta.
Maksoin tuosta 300 eurosta kymmenykset ko. seurakuntaan ja rukoilin. Herra, sinä näit, että se, mitä sovittiin ei pitänyt paikkaansa, eikä tapahtunutkaan. En saanut sitä, mikä minulle luvattiin. Herra, Sinä näet, että sitä ei pimitetty (lue varastettu) vain minulta ja mukanani olleelta tiimiltä, vaan myös Sinulta. Herra jätän nämä kymmenykset tähän seurakuntaan ja uhraan puhtaan siemenen. Puhdista sinä tämä maa.
Joitain vuosia myöhemmin sain kuulla, että tämä seurakunta oli menettänyt kirkkorakennuksensa ja seurakunta oli hajonnut. Tuollaisella toiminnalla ei ole menestystä.
Joskus minua pyydetään puhumaan, ymmärtämättä sitä, että teen opetus ja julistustyötä ammattinani. Olen ammatiltani evankeliumin julistaja, raamatun opettaja eli voisiko käyttää nimeä liikkuva evankelista. Teen työtä ammatinharjoittajana eli minulla on toiminimi, yritystili, Y-tunnus. Maksan verot, YEL:n, vakuutusmaksut saamastani palkkiosta.
Jos minut pyydetään johonkin puhumaan ja kirjaan sen työmatkana kirjanpitoon eli merkitsen ylös kilometrit ajopäiväkirjaan. Sitten kävisikin niin, että minulle ei maksettaisikaan puhujapalkkiota, vaan odotettaisiin, että ajan satoja kilometrejä omalla kustannuksellani ja puhun/opetan/varustan seurakuntaa omalla kustannuksellani. Uskoisiko verottaja, että teen työn ilman palkkaa?
Miettiikö yhteisö/pastori, joka minut puhumaan kutsuu, että minulla on perhe, joka tarvitsee elatuksensa. Vai ajatteleeko hän niin, että kun hän/hänen seurakuntansa/yhteisönsä rukoilee, tulee Pyhä Henki tankkiini ja perheeni, lasten lautasille illallisen aikaan ja täyttää heidän vatsansa? Pyhä Henki menee lainanhoitotililleni ja maksaa asuntolainan?
Toisen kerran olin kutsuttuna puhujana eräässä naisten tilaisuudessa. Tällöin sain palkaksi kaksi kappaletta kauniita mukeja. Erään kerran sain toisessa paikassa pidettyäni koko viikonlopun kokoussarjan, palkakseni kynttilän.
Nämä ovat kauniita huomionosoituksia, mutta valitettavasti auton tankkiin ei voi laittaa mukeja, eikä kyllä kynttilääkään. Eikä niillä voi maksaa ruokaostoksia kaupassa, taikka laittaa niitä ruoaksi lapsille.
Mehän niin mielellämme tulisimme ja varustettaisiin ihmisiä ja seurakuntia ruokapalkalla, tai vaikka ihan ilmatteeksikin… mutta ilman rahaa ei voi maksaa bensaa. Ja ilman bensaa ei autolla pääse kulkemaan.
Rahaa tarvitaan evankeliumin julistamiseen, vaikka evankeliumi itsessään onkin ilmaista.
Lentoliput lähetysmatkoille vaatii rahaa, bensakulujen maksaminen vaatii rahaa ja perheen elatuskin vaatii rahaa, ruokaa ei näet voi maksaa oravannahoilla tai palveluksilla.
Mikäli joku ei halua maksaa palkkiota tai edes summaa, jolla katetaan matkustamisen kulut, niin silloin sidotaan puivan härän suu eikä silloin Paavalin kehotuskaan työmiehen palkan ansaitsemisesta täyty.
Olenko rahanahne kun asiasta puhun?
Enpä usko… koska Raamattu antaa meille 1 Kor 9:ssä lisäohjeet tähän asiaan…
1 Kor 9: 7. Kuka tekee koskaan sotapalvelusta omalla kustannuksellaan? Kuka istuttaa viinitarhan, eikä syö sen hedelmää? Tai kuka kaitsee karjaa, eikä nauti karjansa maitoa? 8. Puhunko tätä vain ihmisten tavalla? Eikö myös laki sano samaa? 9. Onhan Mooseksen laissa kirjoitettuna: "Älä sido puivan härän suuta." Eihän Jumala häristä näin huolta pitäne? 10. Eikö hän sano sitä kaiketikin meidän tähtemme? Meidän tähtemmehän on kirjoitettu, että kyntäjän tulee kyntää toivossa ja puivan puida osansa saamisen toivossa. 11. Jos me olemme kylväneet teille hengellistä hyvää, onko paljon, jos me niitämme teiltä aineellista?
Me kylvämme Jumalan sanaa toivossa, samoin kun kyntäjä kyntää ja puiva pui toivossa saadakseen osansa. Jakeessa 11 puhutaan hengellisen hyvän kylvämisestä, toivossa aineellisen niittämisestä.
Tämä yllämainittu kohta puhuu nimenomaan kylväjän saamasta aineellisen palkkion niittämisestä. Suomennettuna sen voisi sanoa, odottaen saavansa kulunsa katettua.
Tämä ei tarkoita pelkästään tankkiin tankatun bensan määrää, vaan myös auton kulumista, matkaan sekä saarnan valmisteluun käytettyä aikaa sekä elinkustannusten peittämistä.
Jeesuksen nimessä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
