20.09.2009

Ps 64:6 He miettivät vääryyksiä: "Meillä on juoni valmiiksi mietittynä". Syvä on miehen sisu ja sydän

Psalmi 64 on erinomaista luettavaa meille jokaiselle!

Olen viime päivinä joutunut jälleen miettimään suuttuako, loukkaantuako vai mitä tehdä?

Tänään lenkillä Arin kanssa, mieleeni piirtyi kuva asiasta, jota olin ihmetellyt juuri muutamaa päivää aikaisemmin.

Olin saanut sähköpostiini NETMISSIONistä viestin, jossa minua pyydettiin vahvistamaan uusi nettipalvelun salasana.

Olen joskus aikaisemmin laittanut tietoja kokouksistamme ja seminaareistamme, Netmissionin sivuilla julkaistaviin tapahtumiin, jotta ihmiset tietävät, milloin kokouksia pidetään ja missä. Koska olemme olleet tauolla palvelemisesta isäni saattohoidon takia, ei kokouksia ole pidetty eikä siis ilmoitettu Netmissionissa.
Ihmettelin ja mietiskelin Netmissionin ylläpidon lähettämää viestiä…?

Lenkillä ollessamme mieleeni piirtyi ajatus, että joku on yrittänyt kirjautua nimelläni Netmissionin palveluun ja tilannut uuden salasanan (muka minuna). Ja jos olisin painanut sähköpostissa ollutta linkkiä, olisi salasana muuttunut, enkä enää itse olisi päässyt kirjautumaan palveluun. Joten jonkun on täytynyt yrittää Fight For Salvationin nimissä kirjautua Netmissionin palveluihin.

Mielessäni kävi, että jos joku yrittää/on yrittänyt/halunnut esiintyä minuna/FFS:nä, hän on myös saattanut kirjoittaa juttuja tai artikkeleita, vaikkapa sähköposteja anonyymipalvelimien kautta nimelläni ja lähettää niitä ihan mihin vaan. Hän on voinut tehdä vaikka mitä kepposia nimissäni.

Olen saanut tekaistuilla nimillä ja tekaistuista sähköpostiosoitteista viestejä ffs:n sähköpostiin, jossa on parjattu minua, miestäni, jopa avioliittoamme, uhattu Jumalan kostolla ja vihalla. Olen myös saanut puhelimeeni sekä puhelinvastaajaani soittoja sekä viestejä tuntemattomista numeroista, joissa esim. vastaajaani on profetoitu uhkauksia (naisen äänellä) ja ilman nimeä.

Sähköpostiin saapuu viikoittain ”kummallisilla” sähköpostiosoitteilla lähetettyjä rukouspyyntöjä, joissa lähettäjä ei ole kertonut omaa nimeään. Vastaanotan myös esirukouspuheluita, joissa ei esitellä itseä/kuiskaillaan/puhutaan ympäripyöreitä tai pyydetään esirukouksena, ”Jumalan kostoa” tai profetian sanaa, ”tueksi omiin haluihin”, tämä siis anonyyminä.

Miten suhtautua esirukouspyyntöön, jos se on tekaistulla nimellä lähetetty tai nimimerkillä ”vaahteranlehti”? Herra, sinä näet tämän ”vaahteranlehden”… Tai sellaisista, joissa lähettäjä ja allekirjoittaja ovat erinimisiä. Kenen puolesta silloin rukoilet? Lähettäjän vai allekirjoittajan? Onko he sama henkilö? Vai hämääkö joku?

Miten siis suhtautua?
Kuka tahansa meistä voi tänä päivänä esiintyä kenen tahansa nimellä, kiitos teknologian. Ihminen, joka haluaa olla epärehellinen tai epäaito, saattaa jopa esiintyä eri sukupuolisena kuin oikeasti on.

Parjauskirjeitä minusta on ennenkin kirjoitettu ja lähetelty. Erään nettipalvelun keskustelupalstalla minua haukuttiin uskovaisuuteni tähden vaikka millaisilla nimillä ja pilkkaavin sanakääntein. Tästä kirjoittelusta minulle kertoi asiakas, joka oli lukenut ko. viestiketjun. Otin yhteyttä keskustelupalstan ylläpitoon ja pyysin poistamaan sen. Se oli kunnianloukkausta parhaimmillaan ja olisi voinut johtaa jopa rikosilmoitukseen, mikäli viestiketjua ei olisi poistettu.

Mietin, eikö meillä ole mitään muuta tekemistä kuin mustamaalata toinen toisiamme?

Eikö meillä ole mitään muuta tekemistä kuin juoruilla ja levitellä pötypuheita lähimmäisistämme tai muista, jopa Herran palvelijoista?

Emmekö halua/uskalla/pysty kirjoittamaan omana itsenämme esirukouspyyntöjä tai vaikka Hesariin? Emmekö voi laittaa kirjeisiin allekirjoituksena oikeaa nimeämme, jotta ottaisimme vastuun sanoistamme?

Emmekö me pelkää Herraa?
Minä pelkään! Kun olen tehnyt jotain väärää, olen saanut nähdä ja kohdata oman hölmöyteni! Olen saanut hävetä omaa tekoani niin, että ajattelin, että kuolen häpeästä tähän paikkaan! Kuinka rakkaudellisesti Herra on sen minulle näyttänyt, niin että häpeä on voinut tulla ja olen saanut tehdä parannusta.

Nyt mietin, mihin kaikkiin paikkoihin nimissäni on kirjoiteltu, oltu yhteydessä tai tehty kyseenalaisia asioita? En usko, että tämä Netmissioniin kirjautuminen nimissäni olisi ainoa ihmeellisyys, joka on tapahtunut??

Mikä meidät uskovat erottaa maailman ihmisistä? Rehellisyyskö?
Ehei… Meitä on olemassa rehellisiä ja epärehellisiä uskovia. Sellaisia on myös ihmisissä, jotka eivät Jeesusta tunne. Joskus tuntuu siltä, että uskosta osaton on aidosti sitä mitä on. Hänellä saattaa olla enemmän rohkeutta kohdata elämää kuin meillä. Hän saattaa puhua addiktioistaan ja ongelmistaan avoimesti, tunnustaa tehneensä väärin, pyytää anteeksi loukkaamistaan ja sanoa suoraan loukkaantumisensa.

Mutta mitä tekee uskova kanssasisar/-veli? Puukottaa selkään? Juoruilee? Kostaa? Lakaisee ongelman maton alle? Katselee anatomisia elokuvia (lue pornoa) salaa netistä kun muu perhe nukkuu? Pitää piilopulloa salassa perheeltään? Pettää puolisoaan? Pahoinpitelee puolisoaan tai lastaan? Ja tulee sunnuntaina seurakunnan kokoukseen ”esiintymään” hymyilevänä ja teeskennellen, pitäen kulissia pystyssä, (meillä menee hienosti, eikä ongelmia ole) Huutaen Halleluja! ja Amen! oikeassa kohtaa saarnaa.

Tällaistako me haluamme? Ehkä? Tai emme piittaa?
Mutta… Herra tahtoo totuutta salatuimpaan saakka!

Minä Isä tahdon pyytää sinulta anteeksi kaikkia niitä vääryyksiä, joita olen tehnyt Sinua ja lähimmäisiäni, kanssasisariani ja –veljiäni kohtaan. Pyydän myös anteeksi sinulta lukija, mikäli olen sinua tahattomasti loukannut tai olet loukkaantunut kirjoitukseeni tai tapani kirjoittaa.

Tahdon tunnustaa syntini epäpuhtaista ja ikävistä ajatuksista, joita minulla on ollut niitä ihmisiä kohtaan, jotka ovat kohdelleet minua kaltoin, pettäneet minut, valehdelleet minulle tai antaneet minulle katteettomia lupauksia tai kirjoitelleet/puhuneet minusta selkäni takana. Valitsen antaa heille anteeksi!

Kiitos Isä siitä, että minun ei tästä eteenpäin tarvitse kärsiä huonommuudesta muiden silmissä, eikä hävetä mitään, mitä olen sanonut tai tehnyt, koska olen saanut oikaista tieni Sinun edessäsi!

Herra anna myös niiden ihmisten, jotka ovat loukkaantuneet tai suuttuneet minuun, kokea sinun armosi ja rakkautesi, jotta pääsevät yli loukkauksestaan ja voivat kohdata minut avoimesti ja rakentavasti ja ennen kaikkea rehellisesti.

Jeesuksen nimessä!

06.09.2009

Heipä hei lukija,

olimme perjantaina pakkaamassa isäni vaatteita äidin ja isän kodissa ja eilen lähdimme ajamaan Antamolaan ja siellä teimme saman.

Kun saavuimme Antamolaan, oli mökin pihalla peuroja. En koskaan ollut nähnyt peuroja luonnossa. Tietenkin ne juoksivat metsään kun auto kaartui pihaan. Harmi, ettei mukana ollut kameraa. Muutakin kuvattavaa olisi metsässä ollut vaikka kuinka paljon, koska puolukat olivat mättäillä kirkkaan punaisina ja niistä olisi saanut ihanat kuvat.

Asuttuamme mökkiin sisään, ensimmäisenä meitä odotti isän mökkitakki, joka oli asetettu normaalille paikalleen tuolin selkänojalle. Siinäkohtaa minulta tuli itku.

Tuntui jotenkin oudolle kaivaa kaapeista isän kaikki vaatteet ja kengät sekä hävittää ne. Mökkivaatteet olivat tosissaan mökkivaatteita, sellaisia, ettei niistä tarvinnut välittää jos vaikka pilkkoi puita tai maalasi seinää. Poltimme suurimman osan tynnyrissä.

Ari leikkasi nurmen ja haravoi, minä taas siivosin ja järkkäilin sisällä. Toimme kaikki liinavaatteet ja pyyhkeet pestäväksi ja laitettavaksi. Viikkasin äidin vaatteet kaappeihin, petasin sängyn, joka oli isän jäljiltä jäänyt auki. Isän piti lepuuttaa vähän väliä selkäänsä, koska syöpä oli tehnyt etäpesäkkeitä myös selkärankaan.

Nyt meillä ei ollut mahdollisuutta jäädä sinne pidemmäksi aikaa, jotta suursiivouksen olisi voinut tehdä, joten jätimme perusteellisen puhdistuksen myöhemmäksi.

Surutyön kannalta on tosi hyvä, että ryhdyin heti laittamaan tavaroita pois ja tavallaan päättämään tätä ajanjaksoa.

Tänään menemme jälleen katsomaan äitiä sairaalaan. Pyrimme käymään siellä joka ikinen päivä. Tänään poistan äidiltä vanhat kynsilakat ja laitan uudet. Nainen saa olla nainen, vaikka sairastaisikin. Vien myös leskeneläkepaperit äidille allekirjoitettavaksi.

En ollut ajatellutkaan, kuinka paljon näissä järjestelyissä on tekemistä, joten tässä oppii nyt paljon uutta.

Kiitän teitä kaikkia muistamisesta ja rukouksista. Niitä me todella tarvitsemme...

Jeesuksen nimessä!

02.09.2009

Heipä Hei Lukija...

Ihmettelet varmaankin, miksi en tänne ole blogia kirjoitellut...

Isäni on ollut heinäkuun alkupuolelta lähtien saattohoidossa ja äitini juhannuksesta lähtien sairaalassa. Äidiltä leikattiin heinäkuun puolessavälissä kasvain päästä, joka oli läpimitaltaan 7cm eli todella suuri. Kirurgi totesin ensin ja patologi myöhemmin, että se on 4. luokan syöpä eli syöpä, joka leviää nopeasti eikä sitä voida parantaa. Kasvainta ei saatu kokonaan poistettua, koska sen ääriviivat eivät olleet selkeät.

Nyt äiti on saanut joka päivä, viime viikon perjantaista lähtien sädehoitoa vasemmalle puolelle päähän. Äiti on väsynyt, mutta vielä ei ole tullut rajuja haittavaikutuksia näkyviin.

Tänään on ollut tähän mennessä elämäni pahin päivä!

Eilen illalla kävimme moikkaamassa äitiä sairaalassa ja menimme sieltä moikkaamaan isääni. Isä sanoi, että olo on hyvä eikä kipuja juurikaan ole. Hän tuumasi, että hän lepää pari päivää ja sitten on valmis lähtee katsomaan äitiä taas sairaalaan.

Tänä aamuna soi puhelin n. 9.30. Sairaanhoitaja soittaa ja kertoo, että isäni on kuollut (isäni oli kuollessaan 65-vuotias). Lähdimme mieheni kanssa saman tien paikanpäälle ja odottamaan lääkärin tuloa.

Isä oli kuollut kauniisti! Olin rukoillut mieheni kanssa, että isäni saisi lähteä selväjärkisenä (syöpä, jota isäni sairasti, tekee helposti loppuvaiheessa etäpesäkkeitä myös aivoihin) niin, ettei syöpä mene isän aivoihin. Samoin olin rukoillut, että isä välttyisi suurilta kivuilta. Olin pyytänyt Herraa ottamaan isän hengen pois ennen kuin syöpä leviää aivoihin, joten saimme rukousvastauksen. Herra kuulee rukoukset!

En ollut koskaan ennen nähnyt kuollutta, joten en tiennyt, mitä odottaa. Mieheni, joka ammattinsa puolesta on nähnyt monenlaista, monenlaisia ja monissa olosuhteissa, kertoi, mitä voi olla edessä, mutta halusin silti mennä isäni luo.

Isäni oli kaunis. Ilme oli levollinen, mitään ruumiin nesteitä ei ollut tullut ulos. Hän vain oli, hieman kalvakka, mutta todella kaunis. Onneksi menin vielä hänen luokseen.

Lääkärinkäynnin ja kuolleeksi toteamisen jälkeen odottelimme vielä "Monosta" hakemaan isääni ja sillävälin ilmoitin sukulaisille kuolemasta. Kun "Mononen" oli tullut ja vienyt isän, lähdimme käymään äidin luona.

Äiti oli itse vielä sädehoidossa, joten palasimme kotiin ja menimme uudelleen illalla käymään sairaalassa.

Äiti, vaikka ei enää leikkauksen jälkeen ole ihan "täysillä valoilla ajava", ymmärsi lopulta, että isä on kuollut. Hän otti sen todella raskaasti. Hän meni täysin pois tolaltaan ja tuntui, että hän menetti taistelutahtonsa ja elämänhalunsa siinä hetkessä. Nyt sitten odotellaan äidin hoitojen päättymistä ja jatkotoimenpiteitä, mitä tehdä ja mitä tapahtuu.

Toisaalta iloitsen siitä, että isä pääsi Jeesuksen luo ja siitä, että ei ole enää mitään kipua tai vaivaa. Toisaalta suren, ettei äiti enää nähnyt isää eikä isäkään äitiä. Iloitsen siitä, että saan nähdä isäni iankaikkisuudessa, Jumalan lupauksen tähden. Iloitsen myös äitini pelastumisesta viikko sitten torstaina. Mutta suren sitä, että "lapsuuteni" aika on päättymässä. Kun äiti lähtee, en ole enää lapsi, tai voi sanoa olevani jonkun tytär...

Osaanko minä olla "aikuinen"? Suurin suruni on ollut, kenelle mä sitten soitan kun isä on pois? Kun aina hänelle soitin...

Tänään jo heti, katkaisin isän puhelinliittymän, peruutin lehdet, siirsin hesarin. Entisenä johdon sihteerinä olen tottunut tarttumaan tilanteisiin ja järjestämään ja ratkaisemaan eteen tulevat pulmat. Olen organisoinut ja järjestänyt, suunnitellut ja delegoinut.... Organisoimisessa olen parhaimmillani... ja hommat hoituvat... ja asiat tapahtuvat...

Mutta nyt minusta tuntuu siltä, että en osaakaan hoitaa käytännönjärjestelyitä. En tiedä mitä pitää tehdä, olen neuvoton. Vaikka isä sanoi, mitä hän haluaa, tunnen olevani tilassa, jossa en osaa aloittaa mistään.

Olen aina sanonut, että tunteet tulee ja tunteet menee, mutta Jeesus on iankaikkinen Jumala, neuvonantaja ja rauhanruhtinas. Vaikka minulla on sisäinen rauha, mutta sydämessäni on silti kovin syvä suru.

Tiedän, että nyt on luopumisen aika ja luopumisen jälkeen voi Jumala aina antaa jotakin uutta. Vanha pitää panna pois, jotta uusi voi tulla. Vanha lapsuus pitää panna pois, jotta aikuisuus voi tulla. Vanhat vaatteet tuli uskoontulon myötä riisuttua kun Herra puki päälle uudet, valkeat vaatteet. Luovuin vanhasta ammatista, koska Herra halusi antaa uuden. Olen luopunut monista ihmissuhteista, jotta syvempi läheisyys Jumalan kanssa saattoi tulla sijaan.

Nyt olen mennyt ja menen sellaiselle luopumisen alueelle, että hinta tuntuu kovin korkealta, mutta kun 2003 laskin kustannuksia, en tiennyt, mitä "hinnan maksaminen" merkitsee.... mutta niin silti elämä Jumalan läheisyydessä on sen kaiken "hinnan maksamisen" väärtti.

Jokainen kipu, jokainen tuska, jokainen vaiva.... läheisten kautta omaksi muuttunut, tulee korvatuksi taivaallisista moninkertaisesti. Se auttaa minua tässä surun hetkessä!

Kiitos rukouksistasi!

21.07.2009

Aina on joku, joka suuttuu...

Kun Herra kutsui minut elopelloillensa, Hän sanoi, että minun tulee tarkkailla puhettani, olla tarkka puheissani, koska kielellä on vallassa elämä tai kuolema.
Hän on vuosien aikana opettanut minulle jotakin totuudesta.

Tosiasia on elämäntilanteemme, olosuhde, jossa elämme. Tosiasia on se, mitä me toteutamme omassa lihassamme ja haluissamme (järki, tahto, tunteet). Tosiasia on se, että me saatamme sairastaa tai olla vaivaisia..... Mutta tosiasia ei ole totuus!
Totuus on se, mitä raamatussa sanotaan.

Totuus on se, mikä ei pala tulessakaan.... eli ei kovimmankaan tarkastelun alla.

Kirjoitin 6.4 blogissani jotakin totuudesta, moraalista ja etiikastamme kristittyinä.

Jaksan edelleen olla hyvin hämmästynyt siitä, että me, joiden tulisi olla hengellisenä esimerkkinä muille, elämme kuten "maailman ihmiset", "uskosta osattomat" elää, kompromississä.

Oletko koskaan miettinyt sitä, mikä sinut erottaa muista (niistä ihmisistä, jotka eivät Jeesusta tunne omana Vapahtajanaan)? Miten uskosi näkyy elämässäsi?

Voimme olla hyvinkin hengellisiä ja/tai toimia hengellisessä tehtävässä seurakunnassa, mutta maksamme kampaajallemme pimeästi, tai käymme hoidattamassa itsemme "halvemman palvelun" maassa, koska emme halua maksaa ostamistamme palveluista "täyttä hintaa"... Kannamme mielummin euromme rajan yli siksi, että saamme sieltä tarvitsemamme palvelut halvemmalla...

Siinähän ei sinänsä ole mitään väärää, mutta...
Emme silloin osallistu oman isänmaamme rakentamiseen... tukemalla Suomalaista yrittäjyyttä/yrittäjää, joka paikallisesti vastuunsa kantaa, tuemme koko Suomen sosiaalijärjestelmää ja sen ylläpitoa.

Saatamme haluta maksaa palveluista pimeänä, koska se maksaa meille vähemmän, käytämme kuitenkin terveys- ja sosiaalipalveluita, lapsemme syö ilmaista ruokaa kouluissa, käytämme neuvoloiden palveluita, joissa lapsemme terveydestä huolehditaan, hoidatamme hampaamme terveyskeskuksessa, josta saamme palvelua, nykyaikaisilla välineillä, ja todella kohtuuhintaan jne jne.

Sinä ehkäpä pidät minua fundamentalistina tai pikkusieluisena, ahdasmielisenä uskovana. Voi olla, että olen sitä, enkä mielipiteestäsi sinänsä piittaakaan.... Mutta Jumalan kutsusta voin kevyesti ja vaivaantumatta niitä ollakin.

Minä en tuskaile Suomen hintoja. Tai toki tuskailen, koska elintarvikkeet ovat ylihinnoiteltuja, tai perusasiat, joita elämässä tarvitaan, maksaa täällä enemmän kuin muualla Euroopassa.

Mutta jos haluan elämääni luksusta... Olen siitä myös valmis maksamaan, koska tiedän, että se, joka luksuspalveluita tarjoaa, on joutunut raivaamaan tiensä monien esteiden läpi. Ihmisten asenteiden, päivittelyiden, torjumisien tms tähden.

Tunnen monia uskosta osattomia ihmisiä, joiden moraalinen selkäranka on vahvempi kuin meidän uskovien.

Kauneudenalan yrittäjänä olen törmännyt useasti vaikka minkälaisiin "uskovien" tarjouksiin "hyvästä diilistä", jotta ei tarvitsisi maksaa täyttä hintaa haluamastaan palvelusta....

Mutta olen myös törmännyt "ei uskovien" moraaliseen selkärankaan niin, että studiooni on tullut ihmisiä, jotka ovat sanonut, etteivät enää halua käydä paikoissa, joista ei saa kuittia tai ilmoittanut, ettei enää halua käydä ulkomailla ostamassa kauneuspalveluita, koska Suomessa on lama. Ja juuri laman, taloudellisen taantuman vuoksi haluaa olla tukemassa suomalaista yrittäjyyttä ja nimenomaan sellaista yrittäjyyttä, joka hoitaa lakisääteiset velvoitteensa.

Minä kristittynä yrittäjänä kiitän Herraa jokaisesta asiakkaasta, joka studiooni siirtyy tai tulee yllämainitun asenteen tähden. Teen kaikkeni, jotta hän saa studiostani parasta mahdollista, taivaallista, palvelua... Ja tiedän, että Herra, minun Jumalani rakastaa juuri tällaista asennetta ja työtä, jonka teen rukoillen.

Mikä meidän tehtävämme on, hengellisinä yrittäjinä?

Tehtävämme on omalla nuhteettomalla esimerkillämme viitoittaa tietä puhtaaseen yrittäjyyteen, jossa verot annetaan niille, joille se kuuluu (Room 13:7 Antakaa kaikille, mitä annettava on: kenelle vero, sille vero, kenelle tulli, sille tulli, kenelle pelko, sille pelko, kenelle kunnia, sille kunnia).

Me hengelliset johtajat.... Meidän tulee huolehtia omasta tontistamme, puhumalla totuutta ja auttamalla ihmisiä kaikkeen totuuteen. Meidän tulee unohtaa lause "etkö sinä tiedä kuka minä olen" tai "kuka sinä olet minulle puhumaan" tai hiljaisesti poistaa tai unohtaa ihmisen viesti kaneetilla "ignore" tai "delete".

Pyydänkin sinua tutkimaan omaa hengellistä selkärankaasi ja motiiviasi... Miksi etsit kauneutta muualta? Miksi et anna Herralle sitä, mikä Hänen on vaan menet sieltä, mistä aita on matalin?

Jeesuksen nimessä!

10.07.2009

Huh, mikä päivä...

Heräsin aamulla klo 7.00 ja valmistauduin ottamaan klo 8.00 asiakkaan vastaan.
Saatuani asiakkaan valmiiksi, kiirehdin vauhdilla isäni luo odottamaan lääkärin ja hoitajan käyntiä.

Kävimme lääkärin ja hoitajan kanssa läpi isäni lääkitystä ja sain tehtäväksi valvoa syömiset ja vähän muitakin asioita, joita pitää seurata isän tilassa.

Sieltä suunnistin postin ja kodin kautta kaupunkiin hoitamaan virastoasiaa ja palasin virastosta nopeasti kotiin hakemaan ruokatarpeita.

Sitten riensin äitiäni katsomaan sairaalaan ja juttelimme tulevasta leikkauksesta, tai pikemminkin selitin äidille, mihin ollaan menossa kun äidille oli kerrottu mahdollisesta tiistaisesta leikkauksesta. Äiti ei oikein enää ymmärrä, mitä tapahtuu ja miksi. Myös hahmottaminen on vaikeaa aivoissa olevan paineen tähden. Vaikka hänen lääkityksensä tuplattiin, painetta vielä on. Äidin luota sairaalasta menin takaisin isän luokse laittamaan ruokaa.

Ruokaa valmistin niin paljon, että saimme tarjota sitä myös iltahoitajalle, joka tuli antamaan isälleni lääkkeet. Laitoin myös huomiselle, lämmitettävät ruoat valmiiksi.

Huomenna lähdemme Arin kanssa Antamolaan hoitamaan nurmikot ja kukat sekä haemme tavaroita, joilla voin sunnuntaina hoitaa isän ja äidin pihaa.

Kiitos Herralle siitä, että Hän on antanut ihanan puolison, joka ottaa osaa kaikkiin elämäni osa-alueisiin, myös tällaisena hetkenä, jolloin tukea tosissani tarvitsen.

En puhu pelkästään käytännön tuen antamisesta, isän kuljettamista, lääkärissä ja sairaalassakäyntien järkkäämisestä tai kotiasioiden hoitamisesta.... vaan myös henkisestä ja hengellisestä tuesta.

Kun olemme yhdessä, hän on oikeasti kanssani ja saa minut elämään siinä hetkessä onnellisena. Hän on suloisesti pitänyt minusta kiinni kun olen itkenyt ja tehnyt surutyötä...

Minun on helppo tarttua tehtäviin, jotka pitää hoitaa... se on jotenkin luontaista "halki, poikki ja pinoon" ja "kissa pöydälle"-ihmiselle...
On helpompi toimia kun tietää, mitä toinen tahtoo ja sitä toivetta on ymmärrettävästi myös helpompaa kunnioittaa. Puhuminen ja asioiden selvittäminen on tärkeää. Kaiken isän ja äitin hoitojen järkkääminen ja niihin liittyminen vaatii tietenkin osansa, mutta uskon, että Herra on näin tarkoittanut.

Kiitän jokaisesta hetkestä, jonka saan viettää isäni ja äitini kanssa, Jeesusta ja ymmärrän, kuinka tärkeää onkaan se, että näytämme läheisillemme, että välitämme heistä.

Milloin sinä viimeeksi olet sanonut läheisillesi rakastavasi heitä?

Näihin ajatuksiin....

08.07.2009

Kiitos Jeesus....

Tänään saatoimme Pastori Geoffreyn lentokentälle... Hän palaa kotimaahansa monta kokemusta rikkaampana :)

Me kiitämme Herraa siitä, että saimme pitää Jumalan Miestä, Pastori Geoffreytä vieraanamme viikon. Kiitos Jeesus siitä, että pystyimme tarjoamaan hänelle suomalaisia elämyksiä... Linnanmäellä, Helsingin rannikon sightseeing-risteilyllä ja Porvoon vanhaan kaupunkiin tutustumisella niin ja ennen kaikkea suomalaisen ruokakulttuurin kautta tarjoamalla perinteistä suomalaista ruokaa... Kiitos Jeesus!

Ihmisen elämässä on monenlaisia vaiheita. Joskus on aika synnyttää ja toisinaan on taas luopumisen aika.

Olen käynyt luopumisen kamppailua...

Isälläni todettiin vuoden alussa keuhkosyöpä. Nyt syöpä on levinnyt kaikkialle isäni kehossa (keuhkot, maksa, munuaiset, selkäranka jne) ja hoidot on lopetettu. Kipua enää hoidetaan ja on vain ajan kysymys, milloin isäni lähdön aika koittaa.

Viikko sitten sunnuntaina soitin äidilleni ambulanssin, eli siis heti juhannuksen jälkeen, mökillemme. Äidin pään alueella oleva kasvain aiheutti/aiheuttaa äidilleni painetta päähän ja hän sen myötä menetti/on menettänyt kehonsa hallintakyvyn, puhekyvyn sekä kaiken hahmottamisen. Hän on nyt ollut reilun viikon sairaalahoidossa. Hänelle on suunniteltu leikkausta ensi viikolle, maanantaiksi. Leikkauksessa on valtavia riskejä, kuten myös leikkaamatta jättämisessä, joten maanantaina menen äidin kanssa sairaalaan keskustelemaan neurokirurgin kanssa leikkauksesta ja/tai leikkaamatta jättämisestä, sekä näiden molempien riskeistä.

Olen siis viimeiset viikot käynyt läpi luopumista.... Inhimillistä surua, rationaalista ajattelua sekä miettinyt käytännön järjestelyitä. Olen myös ymmärtänyt monia sellaisia asioita, joita olen matkan varrella mietiskellyt, miksi ne ovat minulle olleet niin tärkeitä hoitaa juuri tietyllä tavalla, vaikka ne ehkä muiden ihmisten mielestä ovat olleet niin "naurettavia" tai "tavallisuudesta poikkeavia" tai jopa "kummallisia".

Esimerkiksi... kun menimme Arin kanssa naimisiin viime kesänä, koin, että vaikka olen jo 4n-kympin paremmalla puolella, pitää minun pyytää isääni saattamaan minut alttarille. Papin mielestä se oli kovin epätavallista, koska olen ollut jo aikaisemmin naimisissa, mutta koin, että se on symbolinen luovuttaminen ja pidin kannastani kiinni. Isäni ei koskaan ollut luovuttanut minua kenellekään... ja nyt hän luovutti minut puolisolleni, jonka Jumala on asettanut perheeni pääksi ja minun turvakseni.

Kun seisoimme kirkon ulko-ovella odottaen Saban Kuningattaren saapumista, joka soitettiin häämarssinamme, isäni sanoi minulle: "Kiitos Tina, että pyysit mua saattamaan sut alttarille ja luovuttamaan Arille. Nyt sulla on Mies, joka rakastaa sua. Vaikka mua, Tina, jännittää ja otin konjakkiryypyn rohkaisuksi, niin musta tää on upee juttu."
Minä sanoin isälle: "älä isä, kun mua jo nyt itkettää". Jotenkin vaan tajusin, että tää on isän ja mun juttu... ja jotenkin tajusin myös, että tään on myös mun ja Taivaan Isän juttu.... Jopa vahtimestarilla kostui silmät....

Nyt isäni jaksaa hädin tuskin seistä... ja äiti ei ymmärrä tästä päivästä mitään.
Isäni aikanaan sanoi, fiksusti: "kuolema kuuluu elämään"... niinhän se on... Mutta elämän luovuttaminen kuolemalle tuntuu kuitenkin kohtuuttomalta.

Viimeisen 1,5 vuotta olen vain kiitellyt Herraa siitä, että Hän pelastaa perhekunnittain (Apt 11:14), ymmärtämättä sitä, että Jumalan sanassa on totuus ja ettei minun tarvitse toistaa rukousta kuin mantraa, vaan kiittää Herraa siitä, mitä Hän ON JO TEHNYT! Ja mitä raamattu kertoo (meille) olevan Jumalan totuus.

Tavallaan Isän ja äidin antaminen/luovuttaminen Jeesukselle on yksi ihmisen vaikeimmista asioista. Yhtäkkiä olekin "se kaikkein vanhin", jolle soitellaan kun tarvitaan neuvoa tai ymmärrystä... Olet perheesi tukipilari, neuvonantaja. En puhu pelkästään hengellisestä johtajuudesta tai auktoriteetistä perheessä, vaan myös inhimillisestä, vuosien tuomista kokemuksista, joita elämässäsi on jo tähän mennessä tapahtunut ja joista on, tai tulee olemaan apua jälkipolville.

Mietin myös, miten tärkeää on se, että opetan lapseni siihen, että minusta aika jättää ja heidän tulee ottaa "vanhemman" vastuu elämästään ja läheisten elämästä.
Ikäänkuin mentoroida heidät vanhemmuuteen ja luopumiseen.

Voiko surutyöhön ja surutyötä mentoroida?

Uskon, että voi... Keskustelin tätini kanssa, joka ensin hautasi isänsä ja sitten äitinsä (siis mummoni).... Hän sanoi, että surun kanssa oppii elämään ja sen yli pääsee, se vain vie aikaa. Muisteleminen nostaa kyyneleet silmiin, mutta on niin terveellistä.

Minä olen halunnut antaa elämäni julkiseen tarkasteluun sekä hengellisesti että inhimillisesti. Uskon, että Herra haluaa kääntää kaikki nämä "heikot ja inhimilliset" hetkeni voitoiksi Taivasten Valtakunnassa ja - Valtakunnalle, jotta voin palvella ihmisiä myös tämänkaltaisen kriisin keskellä.

Rakastan Isääni ja äitiäni, jotka ovat antaneet minulle turvallisen ja terveen kasvualustan, opettaneet avioliiton ja puolisoon sitoutumisen merkityksen, auttanut ja kannustanut rohkeisiinkin päätöksiin, sukupuolesta huolimatta tai jopa sen tähden. Rohkaiseet elämään Elämää täysillä. Kunnioittamaan ja rakastamaan ihmisiä huolimatta siitä, mikä heidän statuksensa, tittelinsä, koulutuksensa tai muu vastaava on.... Ymmärtämään, että olemme itse vastuussa omista ratkaisuista ja ottamaan vastuun elämästä sellaisena kuin se tulee.

Kiitos isi ja kiitos äiti kaikesta siitä, mitä olette vuokseni tehneet ja kaikesta siitä, mitä olette minulle ja perheelleni antaneet!

-Tina-

04.07.2009

Tänään oli hieno päivä...

Saimme torstaina 2.7 vieraaksemme Pastori Geoffreyn Keniasta.
Hän asuu luonamme viikon.... On ihanaa kun saamme nähdä hänet toistamiseen näin pian.

Perjantaina JP pääsi pois armeijasta ja pyysin, että hän, Ari sekä Jone lähtisivät viemään Pastori Geoffreytä Linnanmäelle. Sovimme, että he järjestävät Geoffreylle "kaikkein parhaimmat kieputtimet"... Kyselin vain etukäteen, miten hänen vatsansa kestää :)

Poikien Lintsiltä palattua kyselin, että mikä oli parasta Geoffreyn mielestä. Hän vastasi, että kehrä ja joku sellainen vuoristoradan kaltainen, joka meni lujaa... (mitä lienee tarkoittikaan).

Tänään veimme Geoffreyn sightseeing-risteilylle. Eli kiersimme Helsingin kaunista saaristoa 1,5 tuntia. Ilma risteilylle oli ihan ok, koska ei satanut vettä. Olimme myös varautuneet tuuleen villapaidoin. Nautimme täysin rinnoin tuulesta ja tuiverruksesta. Geoffrey ei Kenialaisena ollut nähnyt merta vaan vain Victoria-järven, jonka läheisyydessä Kisumu sijaitsee.

Huomenna ajattelimme mennä Porvooseen kävelemään.

Geoffrey on ollut innoissaan kaikesta näkemästään ja kokemastaan.
Olin ajatellut, että hänen tänne tullessaan suunnittelen menutkin suomalaisittain.
Hän on siis syönyt ruisleipää ja pitänyt siitä valtavasti. Tänään söimme karjalanpiirakoita ja munavoita, laivalla leivät, joissa oli savuporoa. Illallinen oli ihan oikeita uusia perunoita sekä grillimakkaroita. Huomiseksi ajattelin tehdä perinteisen makaroonilihalaatikon.

Maanantaina on lepopäivä. Geoffrey sanoi, että aikoo kävellä puistoon ja viettää siellä aikaa istuskellen. Ja tiistaina miehet lähtevät jälleen ukkoporukassa käymään Heinolassa (ja minä siis teen töitä) saunomassa ja tapaamassa Arin vanhempia.

Rukoilen, että pääsisimme pian takaisin Keniaan.... Kyselin jo alustavasti, millainen sää on loppuvuodesta. Sää on kuulemma kuuma ja kuiva, joten hiljaa jo huokasin Herralle, että voisikos Hän meidät sinne silloin lähettää...?

Olemme saaneet kuulla ihania uutisia Kisumusta ja Keniasta. Mitä lähtömme jälkeen on seurakunnissa, joissa vierailimme tapahtunut.

Väkimäärä kaikissa on lisääntynyt. Pyysimme (ihmisten kotona vieraillessamme), että kun Herra on heidät parantanut, niin että he menisivät ja antaisivat todistuksensa seurakunnassa. Eli Pastori Geoffreyn seurakuntaan on tullut useat ihmiset todistamaan siitä, mitä Jeesus heille teki vieraillessamme heidän kokonaan. Olemme saaneet kuulla parantumisista ja siitä, kuinka ihmisten elämät ovat muuttuneet esim niin, että ihmiset ovat saaneet töitä ja niiden yritykset, jotka työllistävät itse itsensä, ovat tehneet parempaa tulosta ja menestyneet paremmin.

Tällaisia todistuksisa Jeesuksen teoista haluamme kuulla lisää.... Siksi neuvonkin sinua, lukijani.... Mene Herran eteen odotuksella jotakin Häneltä saavasi. Odotuksella saavasi Jumalalliset ratkaisut elämääsi, niin tulet näkemään, mitä Herra tekee niille, jotka Häntä ja Häneltä ratkaisuita janoavat. Älä lannistu, mikäli vastaus viipyy... se on kuitenkin jo matkalla.

Jeesuksen nimessä.....